Arvot – meidän näköistä tekemistä

Kohti ääretöntä ja sen yli

Me kehitämme rohkeasti toimintaamme tulevaisuuteen peilaten. Meille on tärkeää muuttaa maailmaa paremmaksi matkailun keinoilla. Haluamme tuoda asiakkaidemme elämään merkityksellisyyttä ja ainutlaatuisia elämyksiä. Olemme tänään oppimassa uutta, jotta osaamme huomenna työmme vielä paremmin. Epäonnistuminen on meille mahdollisuus tulla paremmaksi. Rohkeutemme vie luovuuteen, jonka rajattomat mahdollisuudet vievät kohti ääretöntä ja sen yli!


 

Rehti meininki, rennolla otteella

Me riemuitsemme yhdessä elämän iloista ja kuljemme mukana elämän haasteissa. Olemme ihmisinä helposti lähestyttäviä matkailun ammattilaisia ja teemme työtämme täydellä sydämellä. Rehellisyys on tekemisemme ydin, ja haluamme herättää luottamusta toimiessamme työyhteisössä, asiakkaidemme ja yhteistyökumppaneidemme kanssa. Meidän kanssamme ei tarvitse jännittää eikä varsinkaan pelätä. Jos ja kun maailmalla joskus sattuu ja tapahtuu, me teemme kaikkemme että sinun on hyvä olla.


 

Intohimoinen ote tekemiseen

Me innostumme siitä, että maailma on täynnä upeita paikkoja, ihmisiä ja kulttuureita; on upeaa saada viedä asiakkaitamme tutustumaan, kokemaan ja näkemään niitä! Parhaimmillaan matkailu avaa ymmärrystä, luo kohtaamisia ja auttaa maailmankuvan laajentamisessa – se, jos mikä edistää yhteisten ongelmien ratkaisua. Sydämemme sykkii tälle työlle, ja se näkyy positiivisuutena, innostuneisuutena ja energisyytenä. Vaikka emme tiedä kaikkea, otamme asioista selvää. Loma on ihmisen parasta aikaa ja siinä mukana oleminen on kerrassaan upeaa!


 

Lue lisää

Ikaalisten Matkatoimisto – eli me – ollaan suomalainen perheyritys. Me uskotaan, että unohtumattomat lomamuistot muuttavat ihmisen elämän paremmaksi!

Katso meidän tarina

Pienillä valinnoilla voit olla vastuullisempi matkailija. Tässä muutamia vinkkejämme vastuulliseen matkailuun.

Lue lisää

Etsitkö harjoittelupaikkaa tai oletko kiinnostunut sesonkityöstä yrityksessämme?

Lue lisää