Bonusta jokaisesta matkasta!

Fotografiska

Fotografiskassa on jatkuvasti neljä isompaa näyttelyä, jotka vaihtuvat säännöllisesti, sekä joitakin pienempiä.

Aikataulun tiukkuuden takia laskin kerkeäväni Tukholmassa shoppailukierroksen lisäksi vain yhteen museoon. Valitsin tällä kertaa Fotografiskan, mutta listallani olisi ollut myös Stadsmuseum ja Lelumuseo, koska molemmat sijaitsevat Södermalmissa. Stadmuseum olisi ollut aivan Slussen-metroasemaa vastapäätä. Lelumuseo sijaitsee Södermalmin itäosassa.

Fotografiska - Robert Frank

Fotografiskassa on jatkuvasti neljä isompaa näyttelyä, jotka vaihtuvat säännöllisesti, sekä joitakin pienempiä. Valokuvataiteen museona se on maailmanlaajuisestikin varteenotettava. Siis näin luki internetissä. Mutta siinä vaiheessa rupesin hieman epäilemään asiaa, kun kysyin Slussen-metroaseman kioskinpitäjältä, miten pääsen Fotografiskaan. Hän ei tiennyt, mistä puhuin, vaikka yritin selittää sen sijaitsevan lähirannalla. Ja kävellessäni itse valitsemaani reittiä rantaan kohtasin työmiehen, joka teki rakennustyötä alueella (siis melkein Fotografiskan naapurissa), eikä hänkään tiennyt museota. Tai sitten minulla on niin kamala aksentti, ettei ruotsistani saa selvää. Löysin kuitenkin paikan omin päin.

Ensimmäisessä näyttelyssä oli Robert Frankin mustavalkoisia valokuvia. Ne loivat katsauksen amerikkalaiseen yhteiskuntaan 1950-luvun lopulla. Kuvat olivat riisuttuja, jolloin huomio kohdistui ihmisiin. Toinen näyttely oli Roger Ballenin ”Theather of the Absurd”. Kuvissa oli rumia ihmisiä, eläinpienokaisia ja runsaasti viittauksia kidutustapoihin. Olin suorastaan kauhistunut katsellessani kuvia ja installaatioita. Eihän tällaista taidetta voi syntyä kuin psykoosissa. No, jos hyvä taide herättää ajatuksia ja tunteita katsojassaan, niin tämän täytyi olla loistava. Seuraavan taiteilijan, Julia Fullerton-Battenin värikkäät ja valtavat valokuvat retrovaatteisiin pukeutuneista naisista olivat suoranainen piristys edellisen näyttelyn aiheuttaman lievän pahoinvoinnin jälkeen.

Fotografiska 3 - Roger Ballen

Fotografiska on saanut näyttelyiden ohella kehuja museokaupasta ja kahvilastaan, joten piipahdin sielläkin. Paikka oli viihtyisä ja näköalat vastapäisille rannoille (vanhakaupunkiin ja Djurgårdeniin) olivat upeat. Ihmisiäkin oli yli puolilla pöytäpaikoista, vaikka kahvila oli koko hallin kokoinen. Listalta löytyi normi(kakku)leipien lisäksi myös täyttäviä salaatteja. Hinnat vain tuntuivat huitelevan kahvilan sijainnin kanssa samassa korkeuksissa (kolmannessa kerroksessa). Salaatista veloitettiin 150 kruunua.

P.S Tullessani kotiin reissulta huomasin, että tv-ohjelmasta Lauran matkakuvia: Tukholma oli juuri ilmestynyt uusi jakso, jossa Laura Malmivaara vierailee Fotografiska museossa Jarkko Tammisen kanssa. Netistä voipi siis vilkaista, millaista siellä on, vaikkakin näyttelyt ovat jo kerenneet vaihtua.