Bonusta jokaisesta matkasta!

Telliskivi tarjoaa personaallisia ravintolaelämyksiä ja luovaa intoa

Taloja on kunnostettu ja nyt Telliskivellä voi ihailla uuden ja vanhan yhteiselämää.

Viro muuttuu hurjalla vauhdilla. Kun muutama vuosi sitten kävin ensimmäisen kerran Telliskivi-kadulla sijaitsevassa F-Hoone-ravintolassa, oli lokakuun pimeydessä ja tihkusateessa vaikea uskoa, että hämärästi valaistun alueen keskeltä, neuvostoaikaisten ränsistyneiden tiilirakennusten takaa löytyisi suosittu ravintola.

Suuremmassa rakennuksessa oli tuolloin pari puotia, mutta sen jälkeen kortteli on kerännyt jatkuvasti uusia yrittäjiä ja tapahtumia. Taloja on kunnostettu ja nyt Telliskivellä voi ihailla uuden ja vanhan yhteiselämää.

blogi-outi-hytonen-telliskivi-sisäpiha

Uusi ja vanha rakentuvat Telliskivellä kokonaisuudeksi.

Telliskivi loomelinnak on nyt myös trendikäs konserttien, bileiden, teatteriesitysten ja muiden tapahtumien pitopaikka. Erilaisia ruoka- ja juomapaikkoja on jo kymmenkunta.

blogi-outi-hytonen-telliskivi-sisäänkäynti

Sisäpihalle pääsee kadulta porttiholvin kautta.

Pikkupuodeista löytyy virolaisten nuorten käsityötaiteilijoiden ja suunnittelijoiden tuotteita.

Pikkupuodeista löytyy virolaisten nuorten käsityötaiteilijoiden ja suunnittelijoiden tuotteita. Pienyrittäjistä pienimmille mahdollisuuden tarjoa pieni pop up -kauppa, jonka tiloissa vaihtuu yrittäjä joka kuukausi. Vaba Lava -teatteri on mielenkiintoinen nykyteatterin kokeilulava.

blogi-outi-hytonen-telliskivi-puoti

Telliskiven puodeista löytyy virolaisten käsityötaiteilijoiden luomuksia.

Korttelia on kehitetty yksityisrahoituksella ja idea on ollut kerätä luovien alojen toimijoita yhteen inspiroitumaan ja näyttäytymään. Lauantaisin Telliskivellä kirpputoreillaan (klo 10–15). Kesäkuussa suurin tapahtuma on 13.–14.6.2015 järjestettävä katuruokafestivaali. 18.6.2015 tanssitaan swingiä terassilla.

blogi-outi-hytonen-telliskivi-yksityiskohta

Pidä silmät auki! Luovuuden vapaa alue on täynnä hauskoja yksityiskohtia.

Telliskivi-katu alkaa Balti jaam-rautatieaseman itäpuolelta. Asemalta on luovaan kortteliin matkaa puoli kilometriä, eikä vanhan kaupungin muuriltakaan ole kuin kilometri.

PIKAOPAS: Telliskiven ruokapaikat

blogi-outi-hytonen-telliskivi-voileipa

Telliskiven pienimmästä ravintolasta saa mukaan gourmet-voileipiä.

Bueno Gourmet: Latinalaisamerikkalaisia gourmet-voileipiä mukaan. Lasiseinäisessä kontissa sijaitsevassa ravintolassa ei montaa asiakasta mahtuisikaan ruokailemaan.

F-Hoone: Telliskiven suurin ravintola. Supersuosittu, kannattaa varata pöytä myös arki-iltaisin. Monipuolinen ruokalista, hyvä juomavalikoima ja edulliset hinnat.

Foody Allen: Katuruokaravintola inspiroituu elokuvista, teatterista ja musiikista.

blogi-outi-hytonen-telliskivi-terassi

Neuvostoarkkitehtuuri saa väriä Lendav Taldrik -ravintolan terassilla.

Frenchy: Ranskalainen ravintola. Vähän hienompi paikka, mutta naudan sisäfileenkin saa 16 eurolla.

Kivi Paber Käärid: Eli kivi paperi sakset. Gluteenitonta ruokaa mahdollisimman läheltä. Live-konsertteja.

Reval Cafe: Tallinnalaisen kahvilaketjun kakkuvalikoimasta on vaikea valita.

Lendav Taldrik: Eli Lentävä lautanen. Aasialaista ruokaa Intiasta ja Kaukoidästä.

Pudel Baar: Laaja olutvalikoima pienpanimoilta ja maailmalta. 15 eurolla saa maistaa lasillisen viittä eri hanaolutta.

Lisäksi pari kahvilaa ja heti korttelin ulkolaidalla lisää ravintoloita.

 

-Outi Hytönen-

Blogin kirjoittaja Outi Hytönen on Ikaalisten Matkatoimiston tukema Tallinnassa asuva kilpasuunnistaja.