Ikaalisten matkatoimisto

Tukholmassa viihtyy ympäri vuoden

Ikaalisten Matkatoimiston Tukholman tiimin tytöt kävivät joulukuussa tutustumassa uusiin hotelleihin ja kaupungin tarjontaan. Lue tästä mitä kaikkea Tukholmasta löytyi ja kerää vinkit omalle matkalle 🙂

 

Tukholmassa on paljon kuvattavaa. Jouluvalot toivat valoa pimeään iltaan.

Vietimme Tukholmassa Kaksi ja puoli toiminnan täyteistä päivää, joiden aikana ehdimme nähdä hyvin kaupunkia. Tukholma on sopivan kokoinen kaupunki kiertää kävellen. Kävellessä tutustuu kivasti samalla kaupungin tarjontaan. Tukholmassa on toimiva joukkoliikenne, johon kuuluu metro, ratikat, bussit ja laivat/lautat. Olimme miettineet kulkemisemme jo etukäteen ja tilanneet joukkoliikenteen 72 tunnin matkakortit. Kortit sai ostettua luottokortilla Tukholman liikennelaitoksen sivuilta ja ne tulivat meille postissa. Matkakortti oli voimassa 72 tuntia ensimmäisestä käyttökerrasta ja täytyy sanoa, että se oli erittäin kätevä. Joukkoliikenteen lippuja ja matkakortteja saa ostettua Tukholmassa liikennelaitoksen (SL) palvelupisteistä sekä lisäksi laivan infosta menomatkalla Tukholmaan.

Scandic no 53 hotelli sijaitsee keskustassa Kungsgatanilla.

Scandic no 53 -hotelli ja sen huoneet ovat viihtyisät ja sijainti Kungsgatanilla lähellä Drottningsgatan ostoskatua ja muutaman minuutin matkan päässä keskusasemalta on erinomainen. Scandic no 53 -hotellin sijainti keskustassa Kungsgatanilla on erinomainen myös ostoksia ajatellen.

Majoituimme Tukholmassa Scandic no 53 -hotellissa. Se avattiin Scandic hotellina lokakuussa ja löytyy myös meidän valikoimastamme. Hotelli on varattavissa joulukuun lopun lähdöistä alkaen. Voimme suositella lämpimästi kyseistä hotellia! Hotelli ja sen huoneet ovat viihtyisät ja sijainti Kungsgatanilla lähellä Drottningsgatan ostoskatua ja muutaman minuutin matkan päässä keskusasemalta on erinomainen. Scandic no 53 -hotellin sijainti keskustassa Kungsgatanilla on erinomainen myös ostoksia ajatellen. Jos ei jaksa lähteä pidemmälle löytyy Kungsgatanilta ja sen sivukaduilta hyvin kauppoja. Drottnigsgatan ostoskadulle on matkaa noin sata metriä. Jos haluaa lähteä pikkuisen pidemmälle, ostoskeskuksiin ei ole pitkä matka. Esimerkiksi Nordiska Kompaniet, Gallerian ja Sturegallerian sijaitsevat kaikki alle kilometrin päässä hotellista.

Djurgårdenin lautalla pääsi nauttimaan maisemista.

Meidän käyntikohteemme olivat tällä kertaa Skansen, Junibacken, Abba-museo sekä Vasa-museo, jotka kaikki sijaitsevat kilometrin säteellä toisistaan. Edellä mainittujen lisäksi Djurgårdenilta löytyisi paljon muutakin tekemistä ja nähtävää.

Sen lisäksi että kiersimme matkamme aikana hotelleita kävimme myös tutustumassa Tukholman nähtävyyksiin. Djurgårdenin saarelta löytyy monia Tukholman mielenkiintoisimmista kohteista. Kaupungilta Djurgårdenin suunnalle lähtiessämme meille ehdotettiin kulkuvälineeksi lauttaa, jolla pääsee Vanhastakaupungista Slussenilta näppärästi Djurgårdenille. Tämä lauttareitti kuului lisäksi vielä Tukholman kaupunkiliikenteen piiriin, joten matkakorttimme kelpasivat myös siihen. Niinpä suuntasimme Slussenille lauttaa odottelemaan. Lauttamatka oli nopea ja vietimme ajan kannella maisemia kuvaten. Lautta tekee yhden pysähdyksen matkan aikana Skeppsholmenin pysäkillä vastapäätä Djurgårdenia. Sen päätepysäkki on Djurgårdenin Allmänna gränd, josta pääsee jatkamaan kohti mielenkiintoisia nähtävyyksiä. Meidän käyntikohteemme olivat tällä kertaa Skansen, Junibacken, Abba-museo sekä Vasa-museo, jotka kaikki sijaitsevat kilometrin säteellä toisistaan. Edellä mainittujen lisäksi Djurgårdenilta löytyisi paljon muutakin tekemistä ja nähtävää, kuten Pohjoismaiden museo Nordiska museet, vesimuseo Aquaria, Grönä Lund -huvipuisto, Merihistoriallinen museo ja niin edelleen ja niin edelleen. Kaikkea ei kuitenkaan ehdi kerralla, joten tällä kertaa käyntimme suuntautui yllä mainittuihin neljään kohteeseen.

Skansenin town quarter:issa tuntee matkustaneensa ajassa taaksepäin.

Skansen on ulkoilmamuseo, joka on auki vuoden ympäri vuoden. Heti portilta saimme mukaamme aluekartan, johon oli sijaintien lisäksi merkitty, miten Skansenin kohteet olivat auki joulukuussa viikolla ja viikonloppuisin. Alueella on vanha ”town quarter” alue, josta löytyy vanhoja rakennuksia, pajoja ja työnäytöksiä. Bolnäss square -aukiolla on joulunaikaan viikonloppuisin vanhan ajan joulumarkkinat, joita emme nyt nähneet, koska olimme liikkeellä alkuviikosta. Mutta ei hätää. Skansenin myymälät olivat kuitenkin auki ja tarjolla oli jos jonkinlaista tavaraa. Suuntasimme tietysti myös Lill-Skansen -lasten eläintarhaan, josta löytyi suloisia pässejä, possuja, pupuja ja muita tuttuja eläimiä. Lasten eläintarhan asukkaiden lisäksi Skansenilla on muun muassa pohjoismaisia eläimiä, joita kävimme myöskin katsomassa. Karhut olivat talviunilla, mutta muut eläimet kuten ketut, ilvekset, sudet, hylkeet ja saukot olivat kyllä hereillä 🙂 . Kaiken kaikkiaan olisimme viihtyneet Skansenilla vaikka koko päivän, mutta sitä ei aikataulumme valitettavasti sallinut…

Skansenin eläimiä.

Jatkoimme siis matkaa kohti lastenmuseo Junibackenia. Junibackenin näyttelyt perustuvat Astrid Lindgrenin sekä muiden Pohjoismaalaisten lastenkirjailijoiden tarinoihin. Interaktiivisiin näyttelyihin pääsevät leikkimään sekä lapset että lapsenmieliset. Tiloista löytyy esimerkiksi Peppi Pitkätossun Huvikumpu sekä Muumitalo laaksoineen. Junibackenin muuminäyttelyn piti päättyä tammikuun 2017 lopussa, mutta näyttelyä on pidennetty maaliskuulle asti. Sitä ehtii siis lasten kanssa ihmettelemään vielä alkuvuodesta. Junibackenin vetonaula on satujuna, jonka vaunut kulkevat tuttujen Astrid Lindgrenin kertomusten läpi. Mekin kävimme huikealla junamatkalla ja törmäsimme sen aikana muun muassa Vaahteramäen Eemeliin, Katto-Kassiseen ja Veljeni Leijonamieleen. Opastus junassa onnistui monilla kielillä, myös suomeksi. Tämä on yksi lapsiperheiden ehdottomista suosikkikohteista.

Djurgårdenilla riittää tekemistä. Mihinkähän suuntaan me oltiinkaan menossa…?

Seuraava kohteemme olikin sitten vähän aikuisempaan makuun. Abba-museo ei itse asiassa sisällä pelkästään Abba-museota vaan tiloista löytyy myös Swedish Music Hall Of Fame, Svenska Populärmusikens Historia ja lisäksi näyttely Euroviisujen historiasta, jotka kaikki sisältyvät lipun hintaan. Abba-museo on interaktiivinen ja siellä voi esimerkiksi äänittää itsensä laulamassa Abban hittejä tai esiintymässä yhtyeen viidentenä jäsenenä. Kaikki kokemukset saa tallennettua lipulle ja ladattua itselleen kotona lippunumeron perusteella. Ring ring! Jos näyttely hiljenee ja näyttelyn seinällä oleva puhelin soi kannattaa vastata. Puhelimen numeron tietävät ainoastaan Abban neljä jäsentä.  Museokokonaisuuden muut näyttelyt, kuten Hall of Fame ja Populårmusikens Historia olivat myös mielenkiintoisia ja päädyimmekin esimerkiksi bailaamaan tunnistamiemme kasari- ja ysäribiisien tahtiin näiden vuosikymmenien musiikille omistetuissa tiloissa.

Vasa-museossa pääsee tutustumaan upeaan 1600-luvun alukseen.

Viimeisenä kohteenamme Djurgårdenilla oli Vasa-museo, joka on rakennettu ainutlaatuisen restauroidun 1600-luvulta peräisin olevan Vasa-laivan ympärille. Suurin osa laivan osista ja sen upeista veistoksista ovat alkuperäisiä ja laivaa pääsee ihailemaan neljältä eri tasolta. Laivan lisäksi tilasta löytyy näyttelyitä esimerkiksi sen rakentamiseen ja miehistöön liittyen. Auditoriossa voi käydä katsomassa videota laivan nostamisesta ja kunnostamisesta. Lasten omassa videoversiossa seikkailee Vasa -possu. Lapsille löytyy lisäksi myös suomenkielinen perhekierros-esite, jonka kanssa voi suorittaa jännittävän tehtäväkierroksen museossa yhdessä vanhempien kanssa.

Kummituskierroksella tutustuttiin Tukholman vähän karumpaan historiaan.

Ensimmäisenä iltana päädyimme Vanhaankaupunkiin kummituskierrokselle (Ghost walk) iltahämärällä. Oppaanamme englanninkielisellä kävelykierroksellamme toimi Callum-niminen englantilainen herrasmies. Hän oli pukeutunut kierroksen henkeen sopivasti silinterhattuineen, vanhoine lääkärinlaukkuineen ja pääkallokeppeineen. Hän kierrätti meitä ympäri vanhaa kaupunkia kertoen meille samalla kaupungin raa’asta historiasta rikollisineen, ruttoineen ja rottineen. Selvisimme hengissä Vanhankaupungin pahamaineisimmalta ja kapeimmalta kadulta ja voimmepa sanoa myös käyneemme helvetissä. Kierros oli todella viihdyttävä ja mieleenpainuva kokemus ja voimmekin suositella sitä kaikille englanninkieltä taitaville.

Icebarissa sisustuksen lisäksi myös lasit on tehty jäästä.

Tukholma on ehdoton matkakohde, josta löytää joka kerta jotain uutta ja mielenkiintoista. Toivottavasti pääsemme sinne taas pian uudestaan!

– Hanna ja Katri –

 

Tukholmasta löytyy IceBar, jonka kävimme myös matkamme aikana vilkaisemassa. Baarin lämpötila pidetään -7 asteessa ja sen sisus on rakennettu jäästä kerran vuodessa vaihtuvan teeman mukaisesti. Tämänhetkinen teema oli Wild Enconters, joka näkyi sekä baarin sisustuksen jääkaiverruksissa ja patsaissa että juomalistassa. Myös kaikki baarin juomalasit on tehty jäästä. Baariin mentäessä pukeudutaan viittaan, joka sen lisäksi että se lämmittää käyttäjäänsä myös suojaa jäärakennelmia ihmiskehon lämmöltä.

Tukholma on ehdoton matkakohde, josta löytää joka kerta jotain uutta ja mielenkiintoista. Toivottavasti pääsemme sinne taas pian uudestaan!

Varaa oma Tukholman matkasi Ikaalisten Matkatoimiston valikoimasta. Pääset Tukholmaan hotellimatkalla tai Päivä Tukholmassa risteilyllä.