Bonusta jokaisesta matkasta!

Tunnelmallinen Tallinna

Saavuttuamme Tallinnaan iloitsimme siitä, että hotellimme Seaport sijaitsi terminaalin välittömässä läheisyydessä, eikä laukkuja tarvinnut kuljetella sateessa pitkästi.

Menomatkamme Tallinnaan perjantaina oli melko pitkä. Aikataulusyistä olimme valinneet matkustamiseen risteilyaluksen, josta pääsimme maihin klo 22. Neljä tuntia laivassa tuntui vähän pitkältä varsinkin kun iso osa laivan väestä oli pikkujouluristeilyllä. Onneksi seura oli niin hyvää, että matka sujui ihan rattoisasti. Saavuttuamme Tallinnaan iloitsimme siitä, että hotellimme Seaport sijaitsi terminaalin välittömässä läheisyydessä, eikä laukkuja tarvinnut kuljetella sateessa pitkästi. Painuimme aika pian pehkuihin, jotta jaksaisimme ottaa kaiken irti lauantaista.

Telliskivi Loomelinnakissa kävimme läpi sen mukavat putiikit.

Lauantaina aamulla nautimme aamiaisen kaikessa rauhassa. Päädyimme lähtemään taksilla Kalamajaan Telliskiveen. Taksin hinta ei päätä huimaa; kolmelta henkilöltä kuusi euroa maksaa mielellään siitä ilosta, että säästää aikaa ja jalkoja. Telliskivi Loomelinnakissa kävimme läpi sen mukavat putiikit. Tarjolla oli virkistävää virolaista designia, joskin hinnat olivat Suomen tasolla.

blogi-tarja-halinen-telliskivi-loomelinnak-1 .    blogi-tarja-halinen-telliskivi-loomelinnak-2

Aivan Telliskiven vierestä löytyy olut- ja viinikauppa Sip, jossa on suuri valikoima viroilaisia käsityöläispanimo-oluita…

Koska kokosimme reissussa miehillemme olut-joulukalenteria, listalla oli myös käydä kaupassa, jossa on kattava olutvalikoima. Aivan Telliskiven vierestä löytyy olut- ja viinikauppa Sip, jossa on suuri valikoima viroilaisia käsityöläispanimo-oluita, monet alle kolmella eurolla.

Pysähdyimme matkalla Gustav-kahvilaan kahville ja kakulle. Kahvila oli sympaattinen, mutta harmittavan autio. Kolmesta kakustamme britakakku oli tällä kertaa voittaja. Kiinnitimme huomiomme myös siihen, että kahvilassa olisi mukava olla myös lasten kanssa, sillä heitä varten löytyi mukava pieni leikkinurkkaus.

blogi-tarja-halinen-kahvila-gustav-2      blogi-tarja-halinen-kahvila-gustav-4

blogi-tarja-halinen-kahvila-gustav-3      blogi-tarja-halinen-kahvila-gustav-1

Kävelimme Kalamajasta vanhaan kaupunkiin. Tallinnassa täytyy joka kerta käydä kahvi- ja teeputiikki Kohvierissa, joka hurmaa tuoksullaan heti sisään astuessa. Varsinkin teevalikoima on huikea ja teet on todettu erittäin maukkaiksi.

Vanhassa kaupungissa pistäytymisen jälkeen halusimme vähän shoppailla. Päädyimme Virukeskukseen, josta löysimme näppärät tavaransäilytyslokerot, joihin voi jättää ylimääräiset tavarat ja shoppailu on helpompi hoitaa. Lokerot olivat myös kohtuullisen hintaisia. Shoppailun lomassa nautimme lounaan Little Indiassa. Yllätykseksemme saimmekin eteemme ehkä parasta intialaista ruokaa, mitä olimme koskaan syöneet ja myös varsin kohtuulliseen hintaan.

Shoppailun jälkeen kävimme pikaisesti hotellilla, joka olikin yllättävän kaukana Virukeksukselta. Vaihdoimme vähän iltakelpoisemmat vaatteet, kurkkasimme peiliin ja hyppäsimme taas taksiin. Ihanaa, että taksin raaskii ottaa uudestaan saman päivän aikana! Tällä kertaa lähdimme joulutorille.

blogi-tarja-halinen-vanha-kaupunki-2      blogi-tarja-halinen-vanha-kaupunki-1

Joulutorilla oli tunnelmaa, mutta kojut tuntuivat vähän toistavan itseään. Käsin maalatut puiset joulukuusen koristeet ja terästetty glögi osoittautuvat ostamisen arvoiseksi, muuten joulutorilla on tyytyminen vain joulukuusen ihasteluun. Seuruettamme ei kuitenkaan jaksanut kiinnostaa ohjelma torin lavalla, joten vetäydyimme matkamuistoliikkeeseen lämmittelemään. Meillä oli vielä mukavasti aikaa ennen pöytävaraustamme Pegasuksessa ja löysimme odotellessamme mukavan tunnelmalliseen Must Puudel-kahvila-ravintolan.

Miljöö oli ihana ja illallinen kruunasi onnistuneen päivän!

Pegasus osoittautui maineensa arvoiseksi. Kolme tuntia Pegasuksessa vierähti ihan huomaamatta. Söimme kolmen ruokalajin illallisen. Alkupalaksi tarjotut leivät hurmasivat maullaan. Harmillisesti alkupalalautanen oli päässyt loppumaan ja valitsimme kaikki saman alkukeitto, joka oli todella iso! Pääruuan kanssa oli vähän hankaluutta kypsyysasteen suhteen ja jouduimme syömään ruokamme vähän eri aikaan, jotta kaikki saivat oikean kypsyisen ruuan. Tarjoilija oli suloinen, mutta hänen englannin taitonsa ei aina riittänyt kertomaan ruuasta kovinkaan seikkaperäisesti. Jälkiruoka oli niin ikään hyvää. Miljöö oli ihana ja illallinen kruunasi onnistuneen päivän! Päädyimme kävelemään hotellille, sillä oli mukava saada vielä vähän raitista ilmaa ennen nukkumaan menoa.

blogi-tarja-halinen-ravintola-pegasus-4      blogi-tarja-halinen-ravintola-pegasus-1

blogi-tarja-halinen-ravintola-pegasus-2      blogi-tarja-halinen-ravintola-pegasus-3

…huomasimme aivan hotellin viereen ilmestyneen uuden Nautica-ostoskeskuksen…

Aamulla söimme aamiaisen vieläkin rauhallisemmin, jos mahdollista. Kun lähdimme hotellilta, huomasimme aivan hotellin viereen ilmestyneen uuden Nautica-ostoskeskuksen, joka oli kuin tarkoitettu parin tunnin ajan kuluttamiseen ja viimeisten tuliaisten ostoon.

…saimme jättää matkatavarat jo Tallinnan satamassa Ikaalisten matkatoimiston bussiin.

Suuri helpotus laivamatkan kannalta oli, että saimme jättää matkatavarat jo Tallinnan satamassa Ikaalisten matkatoimiston bussiin. Megastar-laivalla aika kului joutuisasti. Itämeren suurin shoppailulaiva yllätti mukavuudellaan. Burger Kingissä ruokailemisen jälkeen kulutimme aikaamme lähinnä ostoksia tehden. Paluumatkakin sujahti melko nopeasti, kun pääsimme ensin satamasta liikenteeseen.

Upea reissu jouluisen tunnelmalliseen Tallinnaan mitä parhaimmassa seurassa!