Ikaalisten matkatoimisto

Baltic Queenillä Tallinnan risteilylle

Edellisestä Tallinnan risteilystä oli vierähtänyt jo kokonaiset kahdeksan vuotta. Oli siis korkea aika lähteä risteilemään ja kokemaan Tallinkin uusin alus Baltic Queen. Kyseinen laiva korvaa Silja Euroopan Helsingin ja Tallinnan välisellä reitillä. Laivaannousun jälkeen tuli aika nopeasti tunne, että olenhan minä jo täällä ollut, joskus. Vähän niin kuin tulisi kotiin remontin jälkeen, tiedät missä kaikki on mutta silti jokin on vähän toisella tavalla. Baltic Queenin kohdalla pyörää ei ole keksitty uudelleen. Se perustuu idealtaan ilmeisen menestyvään konseptiin. Emme kai me muuten täyttäisi näitä laivoja päivästä toiseen ja vuosi toisensa jälkeen.

Maihinnousu tapahtuu kannella 5. Kaikki kaupat ja suurin osa ravintoloista on keskitetty 6. ja 7. kansille. Laivan disco on sijoitettu 10. kannelle aivan laivan perään. Ostosmahdollisuudet ovat ne samat tutut, mitä ne kaikilla muillakin laivoilla ovat. Silmämääräisesti arvioiden supermarket on täsmälleen samanlainen kuin silloin kahdeksan vuotta sitten. Ja tuotteetkin on pitkälti samassa järjestyksessä, tuliaissalmiakin luo suunnistaminen tulee jostain syvältä selkärangasta. Yksi positiivisimmista yllätyksistä oli laivan baari-tarjonta. 7. kannelta löytyi useampi viihtyisä ja tunnelmallinen baari. Loistava juomavalikoima ja elävää musiikkia miellyttävällä äänenvoimakkuudella. Näissä olisi viihtynyt pidempäänkin. Ja olihan siellä sitten tanssia, discoa ja karaokea niistä pitäville.

Baltic Queenin ravintolakattaus on hyvä. Risteilyllä ei ehdi kaikkia käydä kokeilemassa, mutta onpa hyvä syy lähteä uudelleen. Perinteisen buffetin lisäksi tarjolla on venäläistyyppinen ravintola Aleksandra, kulinaristeille Gourmet-ravintola sekä Grill House, josta saa pihviä, hampurilaista jne. Vesi kielellä tuli lueskeltua ruokalistoja. Valinta kohdistui menomatkalla tuttuun ja turvalliseen buffetiin. Lapsen kanssa matkustaessa helppous ja nopeus korostuu. Lapsen kanssa matkustaessa välttyy myös näemmä helpommin itsensä ähkyyn syömiseltä. Leikkihuone veti puoleensa sen verran vahvasti, että se viimeinen lautasellinen jäi tällä kertaa hakematta. Ei sillä, kyllä niillä edellisilläkin sai jo vatsansa täyteen. Paluumatkalla kävimme Grill Housessa syömässä hampurilaista ja lohta. Ruoka oli hyvää ja palvelu miellyttävää.

lapset on otettu hyvin huomioon

Täytyy kehua sitä, että Baltic Queenillä lapset on otettu hyvin huomioon. 7. kannelta löytyy leikkihuone ja videopelihuone. Lastenhuoneessa on, totta kai, pallomeri, kasvomaalausta ja muuta mukavaa aktiviteettia. Lisäksi samaiselta kannelta löytyy vielä erikseen lelukauppa. Toinen leikkitila löytyy 10. kannelta, eli siis discosta. Yli puolet ajasta se on lasten ja lapsiperheiden käytössä. Jos 7. kannen leikkihuone on kompakti, niin 10. kannella tilaa riitti. Pöydissä piirreltiin tai pelattiin lautapelejä ja tanssilattialla sai pelata palloa. Menomatkalla oli myös hellyttävä lastendisco, täynnä toinen toistaan näyttävämpiä liikkeitä.

Baltic Queen tarjoaa varmasti kaikkea sitä, mitä risteilyltä yleensä halutaankin. Se on kaikinpuolin siisti ja toimiva paketti. Kannattaa siis lähteä tutustumaan!

-Jari-Matti-