Ikaalisten matkatoimisto

Risteily Jouluiseen Tallinnaan

Lähdimme porukalla viettämään pikkujoulua Europan risteilylle. Matka alkoi lauantaina, kun nousimme Ikaalisten matkatoimiston bussiin omilta pysäkeiltämme ja suuntasimme kohti Helsinkiä, josta Silja Europa lähti kohti Tallinna illalla klo 18.30. Olimme menossa syömään toiseen kattaukseen, joka alkoi buffetissa klo 20.30 ja Tavolatassa klo 20.45. Osa meistä oli varannut etukäteen pöydän buffet-ravintolaan. Minä ja muutama muu valitsimme illallispaikaksi laivan Tavolata ravintolan, jota voin todellakin suositella. Ravintolassa oli hyvä palvelu ja lohiannos, jonka ruoaksi valitsin, oli todella maukas.

Ilta laivalla kului mukavasti Ocean Clubissa sekä discossa tanssien. Ocean Clubissa esiintyi illan aikana kaksi livebändiä.

blogi-hanna-tallinna-12-19-002

Aamulla heräsimme aamiaiselle, jonka jälkeen suuntasimme Tallinnassa maihin. Lunta ei vielä ollut maassa, mutta valaistut kuuset ja muu valaistus toi kaupunkiin joulutunnelmaa. Jos laivasta poistuu heti kun mahdollista, niin maihin jää aikaa nelisen tuntia.

blogi-hanna-tallinna-12-19-001

Ehdimme poikkeamaan vanhankaupungin joulutorin lisäksi Viru-keskuksessa sekä Sataman uudessa Norde Centrumin tilalle rakennetussa Nautica-ostoskeskuksessa, josta löytyy esimerkiksi vaate- ja kenkäkauppoja, apteekki, optikko sekä Rimi. Lisäksi ostoskeskuksella on useita kahviloita ja ravintoloita.

Paluumatka Europalla sujui ostosten ja syömisen merkeissä. Näin Joulun alla laivalla pääsee helposti tekemään joululahjaostoksia. Laivan Fastlane-ravintolassa oli mahdollista tilata täyttävä salaatti omavalintaisilla täytteillä. Ja löytyi valikoimasta myös perinteisiä katkarapuleipiä.

blogi-hanna-tallinna-12-19-003

Laiva saapui takaisin Helsinkiin klo 16 ja me lähdimme bussilla kohti kotia. Kaiken kaikkiaan hyvä reissu hyvässä seurassa 🙂. Koska lähdetään uudestaan? 😁