Dublin

Irlannin pääkaupunki Dublin on kohde täynnä kulttuuria ja historiaa sekä makuja ja musiikkia. Sen nauravaiset ja ystävälliset asukkaat saavat matkailijan tuntemaan itsensä tervetulleeksi. Oletpa sitten nopealla vierailulla tai useamman päivän reissulla, tekemistä ja näkemistä riittää varmasti joka päivälle, moneen makuun.

Dublin sijaitsee Irlannin itärannikolla paikassa, jonne merten yli saapuneet viikingit perustivat siirtokuntansa jo 800-luvulla. Viikingeillä, kelteillä ja briteillä on kaikilla ollut osansa kaupungin pitkässä historiassa. Suur-Dublinin alueella asuu runsaat miljoona asukasta, itse kaupungissa noin puoli miljoonaa. Monikulttuuriseen Dubliniin on helppo tutustua jalkaisin, sillä keskusta on pieni ja helposti lähestyttävä. Kaupunki on tunnettu myös ravintoloistaan ja pubeistaan, sekä rennosta ja ystävällisestä ilmapiiristä. Vanhakaupunki on täynnä kulttuuria ja historiaa.

Liffey-joki jakaa kaupungin kahtia aivan ydinkeskustasta. Joen etelä- ja pohjoispuolia yhdistävät useat sillat, joista kuuluisin on Ha´Penny, eli The Half Penny Bridge. Nimi on peräisin ajoilta, jolloin jokaisesta sillan ylityksestä piti maksaa vartijalle puolikas penni. Joen molemmin puolin sijaitsee esimerkiksi isoja ostoskatuja shoppailijan kierrettäväksi.

Dublinissa ollessaan on aivan ehdottomasti käytävä pubissa! Korttelipubit ovat Irlannissa olohuoneita, joissa monet pistäytyvät lähes päivittäin. Pubi toimii kodin jatkeena ja sosiaalista elämää vietetään tuopillisen ääressä. Mikä siis parempi paikka tavata paikallisia ihmisiä!

Livemusiikkia ja rentoa pubitunnelmaa löytää Irlannissa milloin tahansa. Temple Barin alue Liffey-joen eteläpuolella on tiivis pubien ja ravintoloiden keskittymä. Alueella on korttelikaupalla paikkoja, joissa musisointi alkaa usein jo aikaisin iltapäivällä. Temple Barissa liikkuu paljon turisteja, ja osa tarjonnasta onkin selkeästi matkailijoille suunnattua.

Monet tunnetut irlantilaiset kirjailijat ovat dublinilaisia. Osittain heidän antamallaan panoksella kaupunki tunnetaankin teatterikaupunkina. Siispä kulttuurin ystäville tiedoksi, että teattereiden normaalista ohjelmistosta voi lähteä nauttimaan esimerkiksi Irlannin kuuluisaan kansallisteatteriin, Abbey Theatreen.

Lisää Dublinista

Liikkuminen

Dublinin keskustassa liikkuminen jalkaisin on vaivatonta ja suositeltavaa, sillä kaupungin ydinkeskusta on hyvin kompakti. Vaihtoehtoisesti voit liikkua polkupyörällä, joita vuokraa Dublin Bikes tai yksityiset liikkeet. Myös julkinen toimii vaivatta: Dublin Bus kattaa laajalti niin keskustan kuin kaupungin lähialueet, Luas -pikaraitiovaunulla liikut keskustassa kätevästi ohittaen Dublinin keskustan parhaita nähtävyyksiä ja DART -lähiliikennejunalla voit pikavauhdilla kokea Dublinin esikaupunkialueet sekä kauniit Irlannin Itärannikon maisemat ja kylät.

Jos viivyt kaupungissa useamman päivän, kannattaa hankkia Leap Visitor Card, jolla maksat kulkusi julkisella edullisemmin. Noin kolmen päivän matkalla taas DoDublin card mahdollistaa edullisen liikkumisen mm. lentokenttäbusseilla, kaupungin busseilla, Luasilla ja DARTilla. Kortin hinta on noin 35€ ja se on voimassa 72 tuntia.

Joustavampaan liikkumiseen kaupunkialueen ulkopuolelle on auton vuokraus parhain ratkaisu. Se on hieman edullisempaa kuin Suomessa. Kannattaa kuitenkin huomioida, että keskusta ei ole suunniteltu autoille ja yksisuuntaisia katuja on paljon.

Ostokset

Dublinin parhaat ostosalueet löytyvät pääkadun O´Connel Streetin ympäristöstä Liffey -joen pohjoispuolelta. Sieltä löytyvät ketjuliikkeet ja merkkikaupat. Shoppailijan on ehdottomasti käveltävä myös joen eteläpuolella sijaitsevan Grafton Streetin läpi, sillä sen sanotaan olevan kaupungin vilkkain ostoskatu. Pikkupuotien ja taidekäsitöiden ystäville Temple Barin seutu voi olla se ehdoton paikka. Antiikista kiinnostuneen kannattaa kävellä Francis Street -katua pitkin ja vanhan kauppahallin tunnelmaa ja erilaisia second hand -liikkeitä sekä tietenkin kahviloita kaipaavan kannattaa suunnata George’s Street Arcadelle.

Ravintolat ja iltaelämä

Dublinissa paikallisiin ruokiin ja ruokakulttuuriin tutustut parhaiten pubeissa. Tyypillisempiä pubiruokia ovat englantilaistenkin perinneruoka fish & chips, Irish stew -muhennos sekä erilaiset makkara ja muusi -ateriat. Joissain pubeissa tarjotaan täyttä irlantilaista aamiaista koko päivän. Tämä tukeva aamupala sisältää makkaroita, pekonia, paistettuja kananmunia, grillattua tomaattia ja vähän paikan mukaan muutakin. Ruokajuomina veden ohella yleisimpiä ovat olut ja viini. Tuoppi Guinnessia maksaa Dublinin ruokia tarjoavissa pubeissa yleensä noin viisi euroa, viini vähän enemmän.

Pubien lisäksi kaupungissa on paljon muita ruokapaikkoja kuten aasialais- ja amerikkalaisravintoloita. Edullisimpia ruokia kaupungissa ovatkin juuri aasialaiset ruoat. Pubiruuat ovat keskitasoa 13-18€ ja hienoimmissa ravintoloissa ruoka juomineen maksaa helposti 30€. Aterioiminen onkin melko hintavaa Dublinissa. Usein joen pohjoispuoli on parempi paikka niille, jotka haluavat säästää ruokakustannuksissa.

Dublinissa on vähän samantyyliset ruokailuajat kuin Suomessakin. Joskus tosin aamiaista tarjotaan iltaan saakka. Pubit sulkevat keittiönsä 21 aikoihin, jonka jälkeen ainoastaan pikaruokapaikat ovat vielä auki. Tupakoiminen on kielletty kaikissa ruokapaikoissa samoin kuin baareissa, joissa ruokia ei tarjoilla.

Temple Bar -alue on paitsi hyvä paikka käydä syömässä mutta myös kaupungin huvittelun keskus. Alkuillasta ja kesäviikonloppuisin jo iltapäivällä soi livemusiikki ja kuuluisa Guinness ja muut oluet virtaavat. Ilta-aikaan ja öisin Temple Bar on armoton bailupaikka.

Tapahtumat

Dublin on tunnettu teatterikaupunki, jota sen omat kirjailijat ovat osaltaan edistäneet. Yksi parhaista teatteritapahtumista kaupungissa ovat kesäkuun alussa pidettävät Shakespeare-festivaalit, jotka Trinity Collegen alueella tarjoavat ilmaisia esityksiä ja luentoja. Tätäkin suurempi tapahtuma on syksyllä pidettävä Dublin Theatre Festival, joka kestää kolme viikkoa syyskuun lopusta lokakuun puoliväliin. Myös musiikkielämä on vilkasta ja konserttipaikkoja on lukuisia. Kaupungin huvittelualueella Temple Barissa on musiikkia monessa paikassa jo iltapäivällä, paikallisista trubaduureista bändeihin ja muihin esityksiin.

Irlannin kansallispyhimyksen Pyhän Patrickin juhlapäivänä 17. maaliskuuta Dublinissa järjestetään suuri paraati ja nykyisin myös konsertteja ja muita oheistapahtumia.

Päiväretket

Dublinista on helppo tehdä päiväretkiä rannikolle tai ympäröivälle maaseudulle joko vuokra-autolla tai julkisilla. Kaupungin matkailutoimiston kautta löytyy myös laaja tarjonta valmiita päiväretkiä seudun eri nähtävyyksille.

Luonnonrauhasta ja patikoinnista kiinnostuneille Wicklow-vuorten seutu pääkaupungin eteläpuolella on suositeltava paikka. Alueen vihreät nummet jatkuvat silmänkantamattomiin ja lampaat laiduntavat välillä melko vapaastikin. Historiaan hurahtaneiden kannattaa suunnata Dublinista 40 km pohjoiseen, Boynen laaksoon, jonka tärkein nähtävyys Newgrange on yksi Euroopan merkittävimmistä muinaishaudoista. Lisäksi vierailun Malahiden merenrantakaupungissa ja erityisesti sen 1300 -luvun näyttävässä linnassa voisi luokitella kerran elämässä -kokemukseksi.

Muita kiinnostavia kohteita pääkaupungin ympäristössä ovat esimerkiksi Dun Laoghairen satamakaupunki ja sen naapurissa olevat pienemmät Dalkeyn ja Killineyn kylät kauniine rantoineen ja julkkisasukkaineen. Kylissä saatat nähdä vilauksia mm. U2:n Bonon ja Edgen luksusasunnoista. Irlannin superähdet kun harvoin muuttavat pois kotimaastaan.

Miksi matkustaa Dubliniin?
Paikallinen pubikulttuuri
Ystävälliset ihmiset
Guinnessin olut
Historialliset rakennukset
Helppokulkuinen kaupunki
Jamesonin viskitislaamo
Irlantilaismusiikki
Monia upeita päiväretkikohteita

Matkat

Dublinin kaupunkiloma

Helsinki-Dublin
Dublin (vapaavalintainen määrä öitä)
Dublin-Helsinki
Meno ja paluu helposti lentäen Helsingistä. Oman valinnan mukaan 1-7 yötä Dublinissa.


Tietoa kohteesta

Tietoa
Aikaero
Väkiluku
Kieli
Englanti
Valuutta
Päivälämpötilat
tammikuu
8 °C
huhtikuu
13 °C
heinäkuu
19 °C
lokakuu
14 °C

Dublin City Guide