Frankfurt — Nähtävyydet ja tekemistä

Messelin kaivos

Unescon maailmanperintökohteeksi listattu Messelin kaivos sijaitsee 35 kilometrin päässä Frankfurtista, josta kohteeseen pääsee kulkemaan junalla reilussa tunnissa. Messelin kaivoksessa kaivettiin 1800-luvulla öljyliusketta, mutta se on nykyään tunnettu hyvin säilyneistä fossiililöydöistä. Alueelle järjestetään opastettuja kierroksia.

Heidelbergin linna

Linna sijaitsee Heidelbergin kaupungissa Neckarjoen varrella, 90 kilometriä Frankfurtista etelään. Linnan ensimmäiset perustukset ovat jo 1200 -luvulta, mutta niitä on uudelleen rakennettu useaan otteeseen vuosien saatossa. Linnasta osa on raunioina, mutta säästynyt osa on museoitu kuvaamaan linnan elämää vuosisatojen aikana. Parasta linnassa on sen upea sijainti, sekä satumainen julkisivu että näköala linnalta kaupunkiin. Kätevä tapa liikkua linnalle on pysäköidä Heidelbergin vanhaankaupunkiin ja napata funikulaarihissi kohteeseen.