Helsinki — Nähtävyydet ja tekemistä

Suomenlinna

Upea kultuuriaarteemme Suomenlinna on Unescon maailmanperintökohde, jonka historia yltää aina 1700-luvulle saakka. Suomenlinna hurmaa erityisesti kesäisin, jolloin retkelle kannattaa napata viltti ja piknik-kori mukaan! Suomenlinnaan pääset helposti lautalla Kauppatorilta noin vartissa.

12.6.-7.8.2021 Suomenlinnassa on mahdollista osallistua dramatisoidulle Suomenlinnan seikkailukierrokselle, joka kuljettaa koko perheen aikamatkalle historiaan.  Heinä-elokuussa on myös mahdollisuus lähteä kokeilemaan miltä tuntuu purjehtiminen vanhalla tykkisluuppi Dianalla. Lue lisää Suomenlinnan retkistä.

Tuomiokirkko ja Senaatintori

Tuomiokirkko on Helsingin hiippakunnan ja tuomikirkkoseurakunnan pääkirkko ja monelle se edustaa koko Helsingin symbolia. Kirkko vihittiin käyttöön vuonna 1852 alunperin Nikolainkirkkona, sen rakennuttamisen aloittaneen Venäjän tsaari Nikolai I:n ja Pyhän Nikolauksen mukaan. Kirkon sekä Senaatintorin ovat suunnitelleet Carl Ludvig Engel ja Johan Albrecht. Rakennuksessa on useita hienoja yksityiskohtia, kuten katolla seisovat kahdentoista apostolin patsaat. Kirkko on avoinna hiljentymistä ja vierailua varten tavallisesti päivittäin klo 9-18.  Kesäaikaan järjestetään avoimia yleisöopastuksia, joissa tutustutaan oppaan johdolla kirkon historiaan ja arkkitehtuuriin. Tuomikirkon lisäksi Senaatintoria reunustavat  useat arvorakennukset kuten Valtioneuvoston linna ja Helsingin yliopiston päärakennus. Alue on myös suosittu ajanviettopaikka jossa järjestetään erilaisia tapahtumia.

Temppeliaukion kirkko

Temppeliaukion kirkko on yksi Helsingin suosituimmista nähtävyyksistä erikoisen arkkitehtuurinsa ansiosta. Kallioon louhitun kirkon ovat suunnitelleet Timo ja Tuomo Suomalainen, ja se valmistui vuonna 1969. Hyvän akustiikkansa ansiosta kirkossa järjestetään myös paljon konsertteja. Suuresta suosiosta johtuen kirkon aukioloajat, tapahtumat ja pääsymaksut kannatta tarkistaa ennen vierailua kirkon internetsivuilta.

Eduskuntatalo

Arkadianmäellä sijaitseva Eduskuntatalo on yksi Helsingin ikonisimmista ja tunnistettavimmista rakennuksista.  Talo vihittiin käyttöön vuonna 1931 ja sen suunnitteli arkkitehti J. S. Sirén. Eduskuntataloon voi mennä tutustumaan maksuttomilla opastetuilla kierroksilla.

Presidentinlinna

Presidentinlinna sijaitsee Kauppatorin laidalla ja toimii nykypäivänä tasavallan presidentin kanslian työ- ja aputiloina sekä tasavallan presidentin edustustilana. Suomalaisille tutuimpana tapahtumapaikkana Presidentinlinna näyttäytyy itsenäisyyspäivän vastaanotolla, sekä muissa vaativissa edustustilaisuuksissa. Alkuperäisesti Presidentinlinna rakennettiin 1800-luvulla kauppias ja laivanvarustaja J.H. Heidenstrauchin asuintaloksi sekä liike- ja varastointitarkoituksiin. Rakennus onkin nähnyt historiaa monien eri vaiheiden läpi.

Korkeasaaren eläintarha

Korkeasaari on yksi maailman vanhimmista yhä toimivista eläintarhoista ja sen tarina alkoikin jo 1800-luvulla.  Korkeasaaressa elää nykyään yli 150 erilaista eläinlajia ja noin 1000 kasvilajia. Ympäristökasvatuksen lisäksi Korkeasaaren tärkein tehtävä on lajien suojelu ja eläintarha osallistuu aktiivisesti erilaisiin suojeluhankkeisiin. Eläintarha on avoinna vuoden jokaisena päivänä ja erilaisia teemapäiviä sekä tapahtumia järjestetään usein. Korkeasaari on ihastuttava koko perheen kohde luonnosta ja eläimistä kiinnostuneille. Saaareen pääsee vesibussilla mm. Kauppatorilta tai siltaa pitkin Mustikkamaan kautta.

Luonnontieteellinen museo

Luonnontieteellisen museon näyttelyissä pääset tutustumaan ja oppimaan Suomen ja muun maailman monimuitoisesta luonnosta. Museoelämysten kautta lähdet muun muassa aikamatkalle evoluution historiaan ja dinosaurusten aikaan, pääset sukeltamaan merten ihmeisiin ja ihmettelemään ryhävalaan valtavaa kokoa tai kuuntelemaan villieläinten ääniä Afrikan yössä. Museossa on viisi pysyvää näyttelyä erilaisin teemoin, sekä vaihtuvia näyttelyitä. Museo sijaitsee helposti heti Eduskuntatalon takana.

Suomen kansallismuseo

Kansallismuseo on valtakunnallinen kulttuurihistorian museo, joka esittelee Suomen historian vaiheita aina kivikaudelta nykypäiviin saakka. Ainutlaatuinen esineistö kertoo tarinaa jopa yli 10 000 vuoden takaisesta elämästä. Museossa on pysyviä sekä vaihtuvia näyttelyitä sekä toiminnallinen osa Vintti, jossa historiaa on mahdollista kokea itse tekemällä. Itse museorakennus on vaikuttava ja tärkeä osa Helsingin keskustan maisemaa ja se on avattu yleisölle jo vuonna 1916. Museoon on tavallisesti vapaa pääsy perjantaisin klo 16-18.

Linnanmäki

Linnanmäki eli ”Lintsi” on Suomen vanhin ja suosituin huvipuisto. Puistossa pääset hurvitteemaan yli 40 erilaisessa laitteessa ja vetkuttimessa. Lisäksi iloa tarjoavat lukuisat erilaiset pelit, ravintolat, kahvilat ja kioskit. Suosituin laite on legendaarinen puinen vuoristorata, jonka ainutlaatuisista kyydeistä on iloittu jo vuodesta 1951 alkaen. Lasten Päivän Säätiö ylläpitää huvipuistoa lastensuojelutyön varojen keräämiseksi. Puisto on tavallisesti avoinna kesäkuusta syyskuuhun, mutta tarkemmat aikataulut kannattaa tarkistaa vielä huvipuiston omilta sivuilta.

Kiasma

Nykytaiteen museo Kiasma sijaitsee aivan ydinkeskustassa, Rautatieaseman ja Eduskuntatalon välissä. Museo haastaa käsitystä perinteisestä taidemuseosta ja esittelee kotimaisia ja ulkomaisia teoksia 1970-luvulta alkaen. Taide on Kiasmassa läsnä monimuotoisesti ja museossa järjestetään erilaisia työpajoja, luentoja, opastuksia ja esityksiä. Museorakennus on myös itsessään nähtävyys. Rakennuksen on suunnitellut yhdysvaltalainen arkkitehti Steven Hollin. Katutasossa palvelevat myös museokauppa sekä kahvila.

Ateneum

Rautatientorin laidalla sijaitseva Ateneumin taidemuseo lienee yksi maamme tunnetuimmista museoista. Ateneumista löydät Suomen rakastetuimmat kokoelmat ja tunnteuimmat teokset, kuten Taistelevat metsot, Lemminkäisen äiti, Kuoleman puutarha, Poika ja varis sekä lukemattomia muita suomalaiseen kansallismuistiin painuneita taidekappaleita. Kokoelmat kattavat kuvataidetta 1800-luvulta moderniin saakka. Vaihtuvien näyttelyiden tähtinä ovat vierailleet muun muassa Tove Jansson, Amedeo Modigliani, Pablo Picasso ja Helene Schjerfbeck. Tätä museota taiteen ystävä ei voi jättää väliin!

Hietaniemen hautausmaa

Hietaniemen hautausmaa sijaitsee Helsingin keskustan läntisellä laidalla, Etu-Töölön ja Lapinlahden alueilla. Hietaniemeen on haudattu lukuisia merkkihenkilöitä Suomen historiasta 1820-luvulta alkaen, mukaan lukien useimmat edesmenneet tasavallan presidentit. Hautausmaa on suosittu vierailukohde myös turistien keskuudessa. Hautausmaa-alue jakautuu viiteen osaan; Vanhaan alueeseen, Uuteen alueeseen, Hietaniemen alueeseen, Suomen Kaaritn hautasmaahan ja Uurnalehtoon. Hautausmaan läheisyydessä sijaitsee myös muiden uskokontokuntien hautausmaita.

Talvipuutarha

Töölönlahden pohjoispuolella sijaitseva Talvipuutarha on yleisölle avoin suuri kasvihuone. Talvipuutarha on palvellut jo yli 100 vuotta helsinkiläisten virkistys- ja kohtauspaikkana. Puutarha on avoinna ympäri vuoden ja se esittelee lukuisia lajikkeita, joista suuri osa on trooppista alkuperää. Kasvien lisäksi puutarhassa elää myös karppeja. Talvipuutarhan takana kasvatetaan Helsingin kaupunginpuistojen kesäkukkaset. Tämä osa on kuitenkin yleisöltä suljettu. Kukkaloistoa pääsee kuitenkin ihailemaan kesäisin puutarhan edustalla kasvavassa ihanassa ruusutarhassa.

Kasvitieteellinen puutarha

Helsingin Kaisaniemessä sijaitseva kasvitieteellinen puutarha tarjoaa ympärivuotisia elämyksiä luonnonystäville. Sisäpuutarhassa voit nauttia trooppisesta tunnelmasta sekä yli 800 toinen toistaan eksoottisemman kasvilajin kokoelmasta. Ulkopuutahassa kasveja löytyy noin 2800 lajiketta. Kesäisin ulkopuutarhan kaunein osa on aistipuutarha kukkineen ja lampineen. Sammal- ja jäkäläpuutarhat puolestaan tarjoavat jotakin täysin ainutlaatuista. Kasvitieteellinen puutarha on perustettu vuonna 1929. Tämä on erinomainen kohde viherpeukalolle!

Seurasaari

Seurasaari on suosittu ulkoilupuisto, josta löytyy myös kuuluisa ulkoilmamuseo. Saareen on siirretty vanhoja puurakennuksia eri puolelta Suomea. Seurasaari on erityisesti kesällä ihana paikka vaikkapa lenkkeilyyn, piknikille, auringonottoon, uimiseen ja muuhun rantaelämään. Saaren ympäri kiertää suosittu lenkkireitti, jota presidentti Urho Kekkonen kulki aikoinaan lähes päivittäin. Seurasaari sijaitsee noin 5 km päässä ydinkeskustasta ja sinne pääsee näppärästi bussilla. Myös kävelyreitti meren äärellä saareen asti on mukava elämys.

Sibelius -monumentti

Säveltäjä Jean Sibeliuksen muistomerkki on yksi Helsingin suosituimmista matkailunähtävyyksistä. Muistomerkki on Eila Hiltusen suunnittelema ja paljastettiin vuonna 1967. Monumentti on hitsattu teräksestä urkujen muotoon ja siinä on yli 600 putkea. Säveltäjän muotokuva on viereisen kallion kupeessa. Monumentti sijaitsee Töölössä Sibeliuksen puistossa.

Uspenskin katedraali

Uspenskin Katedraali on Helsingin ortodoksisen hiippakunnan ja seurakunnan, sekä Suomen ortodoksisen kirkon pääkirkko. Arkkitehti A.M. Gornostajevin suunnittelema katedraali vihittiin käyttöön vuonna 1868 ja Keisari Aleksanteri II:n toiveen mukaisesti kirkko on pyhitetty Jumalanäidin kuolonuneen nukkumisen – uspenien – muistolle. Katedraalin valmistuminen kesti yhdeksän vuotta ja se on nähnyt monet historian vaiheet.  Punatiilinen kirkko sijaitsee Kauppatorin läheisyydessä, Katajanokan kalliolla. Lähellä sijaitsevan Tuomiokirkon kanssa Uspenskin Katedraali muodostaa upean kaupunkishiluetin erityisesti sataman suunnalta ihailtuna.

Kauppatori

Eteläsatamassa, Esplanadin puiston päädyssä sijaitseva kauppatori on Helsingin toreista suosituin ja kansainvälisin. Se on ehdoton käyntihitti useimman Helsinki-turistin keskuudessa. Torikojuista voi ostaa muun muassa perinteisiä toriherkkuja sekä käsitöitä, vaatteita ja matkamuistoja. Talvipakkasilla kuuma kahvi tai kaakao maistuu lämmitetyssä telttakahviossa. Kauppatorin kupeessa sijaitsee myös idyllinen Vanha Kauppahalli, jossa kannattaa piipahtaa vaikkapa lounaalla.

Lasten kaupunki

Helsingin kaupunginmuseon yhteydestä löytyy ihastuttava Lasten kaupunki. Lasten kaupungissa perheen pienimmät pääsevät tutustumaan Helsingin historiaan yhdessä puuhaten ja leikkien. Näettävää ja koettavaa on paljon ja Lasten kaupunkiin on aina vapaa pääsy. Kaupungista löytyy muun muassa 1970-luvun teemalla sisustettu mummola, jossa itse mummo ja vaari ovat viikonloppuisin kotona.

Tiedekeskus Heureka

Heureka sijaitsee Vantaan Tikkurilassa, jonne Helsingin Rautatieasemalta hurauttaa vaikkapa paikallisjunalla noin vartissa. Heureka on koko perheen kohde joka tarjoaa tiedettä ja oivaltamisen iloa hauskalla tavalla, itse kokeillen ja tehden. Heurekassa on pysyvän näyttelyn lisäksi vaihtuvia näyttelyitä, tapahtumia sekä planetaario.

Helsingin kaupunginmuseo

Kaupunginmuseo esittelee helsinkiläistä arjen historiaa. Museo keskittyy kaupunkilaisten omakohtaisiin kokemuksiin ja tavalliseen arkeen, josta  esineet sekä valokuvat kertovat. Kaupunginmuseo sijaitsee Senaatintorin kulmassa vanhassa torikorttelissa, Tuomiokirkkoa vastapäätä.  Museossa on monenlaisia erilaisia tiloja ja tunnelmia, sympaattisia yksityiskohtia ja erilaisia näkökulmia kaupungin vanhoihin kortteleihin. Helsingin kaupunginmuseon sivuilta löydät paljon myös muuta mielenkintoista tekemistä, kuten erilaisia opastettuja teemakävelyitä. Kaupunginmuseoon on vapaa pääsy.

Päärautatieasema

Helsingin päärautatieasema sijaitsee keskustan sydämessä ja toimii pääkaupunkiseudun julkisen liikenteen keskipisteenä. Rautatieasemalta lähtevät kaikki pääkaupunkiseudun lähijunat sekä valtaosa kaukoliikenteen junista, aina Pietariin ja Moskovaan saakka. Rautatientorilta sekä Elielintorilta lähtevät suuri osa Helsingin paikallisbusseista ja maan alla kulkevat metrolinjat idän sekä lännen suuntiin. Asemarakennus on arkkitehti Eliel Saarisen suunnittelema, ja vihittiin käyttöön vuonna 1919.  Rakennusta pidetään yhtenä jugend-arkkitehtuurin helmenä ja se onkin vaikuttavan näköinen kellotorneineen ja kuuluisine kivimiehineen.