Joulufanien Saksa

Joulun taikaa ja tunnelmaa Saksassa
Loppuvuodesta joulun värejä, tuoksuja ja tunnelmaa pääsee ihastelemaan lähes kaikkialla. Mutta mikäli joulu on mielessä muunakin aikana vuodesta kannattaa suunnata kohti joulumarkkinoita tai joulukauppaa ja astua joulun ihmemaahan. Joulukaupoissa on mahdollisuus päästä joulutunnelmaan ympäri vuoden ja joulumarkkinoilla saa tuoksutella ja ihastella joulun tunnelmaa useimmiten marraskuusta jouluun asti.

Saksan joulumarkkinat TOP5

Marienplatz aukion markkinoiden loistelias joulukuusi raatihuoneen edessä

1) Marienplatz aukio, München

Münchenin vanhimmat ja tunnetuimmat joulumarkkinat löydät Marienplatz aukiolta. Näillä valtavilla markkinoilla joulutunnelma levittäytyy tuhansien neliömetrien alueelle. Markkinoiden kohokohtana olevaa joulukuusta, et voi olla huomaamatta. Noin 30 metrinen kuusi pystytetään raatihuoneen eteen ja se on koristeltu 2500 valokynttilällä. Kuusen lisäksi markkinoilta löytyy muun muassa myyntikojuja, käsityö- ja askartelupajoja lapsille, lauluesityksiä sekä mahdollisuus laittaa postia suoraan joulupukille. Joulumarkkinoilla kannattaa ehdottomasti suunnata kohti herkkukojuja, joista saa esimerkiksi hedelmäkakkua, pipareita tai paistettuja omenoita sekä tietenkin saksalaisille joulumarkkinoille kuuluvaa hehkuviiniä.

Pähkinänsärkijät rivissä joulumarkkinoiden myyntikojussa

2) Alexanderplatz, Itä-Berliini

Alexanderplatzilla kohtaat todellisen joulumaan sen avautuessa marraskuussa. Markkinoilta löytyy kaikki perinteisten joulumarkkinoiden elementit pienistä torimökeistä jouluisiin tuoksuihin ja tunnelmaan. Yksi huikeimmista nähtävyyksistä on torilla oleva Euroopan suurin joulupyramidi. Pyramidi koostuu 5000 valosta. Pyramidin alimmassa kerroksessa pääsee nauttimaan hehkuviiniä ja muita jouluherkkuja. Ylemmissä kerroksissa on mahdollista päästä katselemaan joulumarkkinoille avautuvaa näkymää. 

Tyttö ja äiti joulumarkkinoiden myyntikojulla

3) Charlottenburgin linnan joulumarkkinat, Berliini

Näillä joulumarkkinoilla viihtyy koko perhe, sillä markkinoilta löytyy muun muassa pieni tivoli sekä talvipuutarha nimeltään Winterwald joulukojujen lisäksi. Jouluisen ja taianomaisen tunnelman luo Charlottenburgin linna, joka suorastaa kylpee kynttilöiden valossa. Oman rustiikkisen tunnelmansa luo myyntikojut, jotka on rakennettu erilaisista luonnonmateriaaleista.

Rathausplatzin joulumarkkinoilla lentävä joulupukki rekensä kanssa

4) Rathausplatzin joulumarkkinat, Hampuri

Rathausplatzin joulumarkkinat järjestetään aivan Hampurin kaupungintalon edessä. Näiltä joulumarkkinoilta löydät lähes kaikkea mitä joulumarkkinoilta ihminen nyt voikaan toivoa; lentävästä joulupukista rekineen, myyntikojuihin ja jouluisiin herkkuihin. Illan tullen tori on parhaimmillaan esiintyessään upeassa valoloistossa koristevaloineen.

Hedelmäinen joulukranssi

5) Lyypekin joulumarkkinat

Näillä markkinoilla pääset hetkessä jouluiseen tunnelmaan. Marraskuun loppupuolelta asti voit joulutunnelmoida koko Vanhassakaupungissa. Rathausmarkt -aukiolta löytyy eniten perinteisiä joulukojuja, mutta joulumarkkinoita löytyy muualtakinpäin Lyypekkiä muun muassa Koberg -aukiolla ja St. Petri -kirkolla.

Yltäkylläiset joulukaupat täynnä joulumieltä ja tunnelmaa 🎁

Mikäli haluat löytää tiesi joulukauppaan Saksassa, et voi olla törmäämättä Käthe Wohlfahrt -joulukauppoihin, sillä niitä löytyy useastakin kaupungista ympäri Saksaa. Rothenburg ob der tauberissa sijaitsee Käthe Wohlfahrtin pääpaikka. Pikkuruisen kaupungin joulukaupassa tunnelma on jouluinen ympäri vuoden. Hämärän metsäisen tilan keskellä on joulukuusi täydessä juhlapuvussaan ja loistossaan sinisen tähtitaivaan alla. Joulukaupan sokkeloisissa tiloissa tunnet suorastaan liukuvasi joulutunnelmasta toiseen. Rothenburg ob der tauberissa on varsinainen joulukylä josta löytyy joulukaupan lisäksi muun muassa joulumuseo ja jatkuva joulunäyttely.

Rothenburg ob der tauberin lisäksi Käthe Wohlfahrt -joulukauppoja löytyy esimerkiksi Berliinistä, Heidelbergistä ja Nurembergistä.

Muita joulukauppoja Saksassa mm:

  • Käthe Wohlfahrt – Heidelberg, Hauptstraße 124, 69117 Heidelberg, Saksa
  • Käthe Wohlfahrt – Christkindlmarkt, Herrngasse 2, 91541 Rothenburg ob der Tauber, Saksa
  • Käthe Wohlfahrt – Bamberg, Karolinenstraße 5, 96049 Bamberg, Saksa
  • Käthe Wohlfahrt Rüdesheim, Oberstraße 35, 65385 Rüdesheim am Rhein, Saksa
  • Käthe Wohlfahrt, Dorfstraße 6, 82487 Oberammergau, Saksa
  • The Christmas Shop, Oberstraße 120, 56154 Boppard, Saksa
  • The Little Christmas Shop, Untere Schmiedgasse 19, 91541 Rothenburg ob der Tauber, Saksa
  • Der Erzgebirgsladen im Levantehaus, Mönckebergstraße 7, 20095 Hamburg, Saksa
  • Weihnachtsträume, Marterburg 45, 28195 Bremen, Saksa

Tutustu matkoihin jotka vievät joulutorille

Lue lisää kaupungeista

Berliini kuuluu Euroopan trendikkäimpiin matkakohteisiin. Kaupunki on tunnettu niin värikkäästä historiastaan kuin myös kulttuurista, musiikista ja teatterista. Saksan pääkaupunkiin on Suomesta hyvät lentoyhteydet ja se on matkailijalle hinta-laatusuhteeltaan edullinen.

Lue lisää

Saksan toiseksi suurin kaupunki on täynnä elämää. Monimuotoinen Hampuri tarjoaa nautinnollisen loman niin shoppailijoille, kultturisteille, hyvästä ruoasta nauttiville kuin yöeläimillekin.

Lue lisää

München on Saksan kolmanneksi suurin kaupunki ja Baijerin osavaltion pääkaupunki. Vivahteikkaan historiansa lisäksi kaupunki tunnetaan monipuolisesta olut kulttuurista, jalkapallosta ja BMW automerkin kotikaupunkina. Kaupungin kaduilla voi kohdata Baijerilaisen elämänilon ja eteläisen huolettomuuden.

Lue lisää