Viron suosituimmat -road trip

Tällä matkalla koet Viron suosituimmat lomakaupungit yliopistollisen Tarton ja leppoisan Pärnun. Ajomatkalla voit poiketa vaikkapa Viljandin linnalle tai tehdä päiväretken Peipsijärven rantaan. Kulje oman aikataulusi mukaan. Me hoidamme laivamatkan ja yöpymiset puolestasi.

Jos luulit jo nähneesi Viron, luulit väärin! Eteläisessä maassa on valtavasti kiertämisen arvoisia kohteita ja elämyksiä.

Viron suosituimmat -road tripin ensimmäinen kohde on Viron yliopistopääkaupunki Tartto. Viron toiseksi suurin kaupunki on täynnä kahviloita, ravintoloita ja hyviä ostospaikkoja. Kun Tartto on koluttu voit ajella itään kohti Peipsijärveä. Ihanat rantahiekat kätkevät syleilyynsä aivan erilaisen Viron, täynnä vanhoja kulttuureita ja tapoja.

Matka jatkuu kohti Viron kesäpääkaupunkia Pärnua, mutta matkalla kannattaa poiketa Viljandissa. Riippusiltaa pitkin voi nousta ihailemaan Viljandijärven maisemia. Pärnu ihastuttaa leppoisella tunnelmallaan, kauniilla puistoilla, pienillä puuhuviloilla ja silmän kantamattomiin jatkuvalla hiekkarannalla. Jos rantakaupunkiin kaipaa vaihtelua, voi lähteä päivävaellukselle Soomaan kansallispuistoon. Perheille suosittelemme vierailuita AHHAA:n tiedekeskukseen sekä Lottemaahan.

Miksi lähteä Viron suosituimmat -road tripille
Näe monta kohdetta samalla matkalla
Vapaus omiin aikatauluihin
Laivamatkat ja hotellit samassa paketissa - Helppoa!
Matkailualan ammattilaisten suunnittelema reitti
Peipsijärven ainutlaatuinen alue
Tarton yliopistokaupunki
Pärnun rantakaupunki

Matkat

Viron suosituimmat kaupungit, road trip

Helsinki–Tallinna
Tallinna–Tartto
Tartto (1 yö)
Tartto–Pärnu
Pärnu (valitsemasi määrä öitä)
Pärnu–Tallinna
Tallinna (1 yö)
Tallinna–Helsinki
Kierrä Tallinnan suosituimmat kaupunkikohteet samalla reissulla! Ensimmäinen yö vietetään Tarttossa, josta matkataan Pärnuun. Pärnussa voi majoittua oman valinnan mukaan 1-4 yötä. Pärnusta matka jatkuu Tallinnaan, jonne majoitutaan vielä yhdeksi yöksi ennen kotiinpaluuta.


Viron suosituimmat, road trip

Helsinki-Tallinna
Tallinna-Tartto
Tartto tai Peipsjärvi (2 yötä)
Tartto-Pärnu
Pärnu (valitsemasi määrä öitä)
Pärnu-Tallinna
Tallinna-Helsinki
Matkaat omalla autolla viettäen kaksi yötä Tartossa ja valitsemasi määrän öitä Pärnussa.


Tutustu Tarttoon ja Pärnuun

IMT:n matkailuammattilaisten vinkkejä matkallesi

Asiakkaidemme kokemuksia IMT:n Road trip matkoista

Matkan parasta antia oli hyvä fiilis! Matkajärjestelyt sujuivat hyvin; laivaan meno, liput kohteisiin tulivat hyvissä ajoin, hotellien sisäänkirjaamiset onnistui hyvin.
Maiju
Perheen kanssa
Parasta oli vapaus, kun olimme omalla autolla.
Jarno
Parasta matkassa oli kokonaisuus ja Ikaalisten matkatoimiston hyvä palvelu. Myös itse matka oli erittäin onnistunut kaikin puolin!
Laura
Mukava ja suunnitellulla tavalla paketoitu loma. Hotellin autoparkki oli vallan mainio lisä ja edullinenkin. Matkatoimiston Anita osoitti jälleen hienosti ammattitaitoa matkan…
Risto

Reitti ja kohteet

Reittikartta
Tietoa
Aikaero
Väkiluku
Kieli
Eesti
Valuutta
Päivälämpötilat
tammikuu
-2 °C
huhtikuu
9 °C
heinäkuu
22 °C
lokakuu
10 °C
Tietoa
Aikaero
Väkiluku
Kieli
Viro
Valuutta
Päivälämpötilat
tammikuu
-7 °C
huhtikuu
5 °C
heinäkuu
16 °C
lokakuu
3 °C