Ikaalisten matkatoimisto

Palanga

Liettuan kesäpääkaupunki - kaunis merenrantakaupunki Palanga on Liettuan suurin ja kansainvälisin virkistysalue. Kaupunki tarjoaa valkoisia rantoja, mäntymetsiä ja monenlaista ajanvietettä esim. jetsettejä, polkuveneitä, tennistä ja ratsastusta. Palangan Broadwayksi kuvaillun pääkadun varrelta löytyy erinomainen ravintolavalikoima eri maiden keittiöitä. Hauskanpitoa kaipaaville on tarjolla erityylisiä kahviloita, baareja ja klubeja. Pääkatu päättyy lähes puoli kilometriä meren päällä kulkevalle sillalle. Liettuan rannikko onkin kuuluisa upeista hiekkarannoistaan joita vastaavia ei muualta Itämeren rannikolta löydy.

Palanga pähkinäkuoressa

Palanga on n. 18 000 asukkaan kaupunkikunta Liettuan länsirannikolla. Se sijaitsee Liettuan kolmanneksi suurimmasta kaupungista Klaipedasta noin 30 km pohjoiseen. Palangan noin 30 km pitkällä hiekkarannalla voi sekä löhöillä, uida että harrastaa kaikenlaisia vesiurheilulajeja. Kaupunki on aluksi ollut kylpyläkohde, mutta myöhemmin kehittynyt vastaamaan lähes Välimeren alueen rantalomakohteita.

Suosittuja tuliaisia ovat mm. meripihkasta tehdyt korut, liettualaiset elintarvikkeet ja alkoholituotteet sekä tietenkin ns. turistirihkama.

Nähtävyyksiä

  • Hiekkaranta
  • Meripihkamuseo
  • Biruten mäki
  • Kaunis kasvitieteellinen puutarha
  • Kävelysilta meren päällä

Oikeudet muutoksiin pidätetään.

Lue lisää Palangasta

Hotellimme Palangassa

SPA Amber Palace

Kylpylähotelli rauhallisella sijainnilla vain 3 min kävelymatkan päästä uimarannasta

Lue lisää

Tutustu matkoihin