Bonusta jokaisesta matkasta!

Ohrid

Unescon maailmanperintökohteisiin kuuluvat Ohrid - järvi ja kaupunki valloittavat henkeäsalpaavilla maisemillaan.

Ohrid pähkinänkuoressa

Ohridin kaupunki sijaitsee Pohjois-Makedonian pääkaupunki Skopjesta n. 130 km päässä Ohrid järven rannalla maan lounaisosassa. Kaupungissa on noin 55 000  asukasta. Vuonna 1980 sekä kaupunki että järvi pääsivät Unescon maailmanperintökohteiksi. Joidenkin lähteiden mukaan Ohrid järvi on jopa  yli 3 miljoonaa vuotta vanha ja se sijaitsee puoliksi Pohjois-Makedonian ja puoliksi Albanian alueilla. Järven eliöstö ja linnusto  on monipuolinen ja sen vuoksi mm. lintubongareitten suosiossa.
Keskiajalla Ohrid oli tärkeä kulttuurikeskus, jolta ajalta on säilynyt useita kirkkoja ja luostareita. Tuolloin kaupunkia kutsuttiin Balkanin Jerusalemiksi, koska tuolloin siellä oli  365 kappelia. Kesäisin kaupunkissa on lukuisia urheilu- ja kulttuuritapahtumia sekä festivaaleja. Turismi on merkittävin elinkeino.

Nähtävyyksiä: 

Ohridin rikkaaseen hengelliseen elämään pääset tutustumaan kaupungin monissa kirkoissa, joista suurin osa edustaa ortodoksista uskontoa ja bysanttilaista tyylisuuntaa. Kaupungissa on myös moskeijoita.  Suosittuja nähtävyyksiä ovat muun muassa:
Pyhän Sofian kirkko (1000-luku)
Pyhän Klementinuksen kirkko. Klementinus kehitti kyriliset aakkoset ja perusti alueelle 900- luvulla  Euroopan ensimmäisen yliopiston.
Pyhän Kaneon Johanneksen kirkko (1200-luku), joka sijaitsee Ohrid järven ylle ulottuvalla kallionkielekkeellä.
Alueen sotahistoriasta kertoo esimerkiksi
Tsaari Samuilin linnoituksen rauniot, jotka ovat noin 2500 vuotta vanhat. Vanhan kaupungin viehättävät mukulakivikadut ja  kahvilat sekä lukuista kirkot antavat kaupungille omaleimaisen  idyllin.
Tutustumisen arvoisia kohteita ovat myös mm.
Slaavilaisen kirjoituksen museo (1700-luku) ja
Noin 30 km päässä, Albanian rajalla  sijaitseva Pyhän Naumin ortodoksiluostari, joka on kiehtova yhdistelmä hengellisyyttä, keskiaikaa sekä luonnon kauneutta. Luostariin pääsee kätevästi tutustumaan esimerkiksi veneretkellä.

Ohridin erikoisuus on Ohrid-  järvessa kasvava taimenlaji, jonka sanotaan olevan maultaan herkullinen.

Turistitoimisto: 
Ohrid Tourist Info
Osoite: 7-mi Noemvri, Ohrid 6000
Puh. +389 46 260 420
https://ohrid.com.mk