Bonusta jokaisesta matkasta!

Lissabon

Lissabon on mainio vaihtoehto lyhyemmällekin matkalle, sillä kaupunkiin tutustuu helposti jo vaikkapa viikonlopun aikana. Kaupunki sijaitsee kauniilla paikalla Atlantin rannalla ja on viehättävä sekoitus uutta ja vanhaa.

Lissabonissa pääset nauttimaan merellisestä mauista lukuisissa kala- ja äyriäisravintoloissa. Grillatut sardiinit, tuoreet simpukat valkoviinissä ja hummeri ovat vain muutamia esimerkkejä tarjolla olevista merten herkuista. Lissabon tunnetaan lisäksi ihastuttavista kahviloista, joiden kirjo ulottuu mutkattomista korttelikahviloista upeisiin art deco -kahvisalonkeihin.

Lissabon on rakennettu seitsemälle kukkulalle, joten kaupungissa monta huikeaa näköalapaikkaa joista pääset ihailemaan kaupunkia ylhäältä käsin. Hyppää myös viehättäviin raitiovaunuihin, jotka kulkevat kätevästi kaupungin mäkisimpiä alueita ylös ja alas.

Tutustu neljään kaupunginosaan: Alfamaan, Baixaan, Bairro Altoon ja Belémiin. Alfama on kaupunginosista vanhin labyrinttimaisine kapeine kujineen, joiden varsilla vanhat talot hakevat tukea toisistaan. Portugalilaiseen sielunmaisemaan pääset kurkistamaan parhaiten Alfaman ravintoloissa. Yöelämä on levittäytynyt pitkin Tejo-jokea Docan aluelle, josta löytyy paljon baareja, ravintoloita, pubeja ja discoja.

Lissabonin vuotuinen keskilämpötila huitelee parinkympin kieppeillä. Kaupungin matkailusesonki jatkuukin näin ympäri vuoden ja on huipussaan kesäkuukausina. Rauhallisempaa on tavalllisesti kevään ja syksyn ajankohdissa, jolloin säät ovat kuitenkin vielä miellyttävän seesteiset. Kesällä aurinkoisen Lissabonin lämpötila kohoaa päivisin säännöllisesti +30 asteeseen. Talvi on kaupungissa puolestaan sateisempaa ajankohtaa, joskin suomalaisittain lämmintä. Lämpötila putoaa harvoin alle 10 asteen.

Lisää Lissabonista

Lissabonin keskustassa ja useissa kaupunginosassa on helppo liikkua kävellen.  Kaupungissa on kuitenkin mäkisiä ja sokkeloisia osuuksia jotka kannattaa ottaa huomioon, varsinkin jos on liikuntarajoitteita.

Lissabonin loistava joukkoliikenneverkosto pitää huolen siitä, että siirtyminen kaikkialle kaupunkiin on helppoa ja edullista. Raitiovaunut ja metroverkosto ovat pääasiallisia matkustusmuotoja, mutta myös bussit ja paikallisjunat ovat vierailijalle hyödyllisiä. Edullisin tapa matkustaa on hankkia heti ensitöikseen Viva viagem -kortin.

Vanhanaikaiset raitiovaunut kulkevat etenkin Alfamassa ja  Estrelassa turistien suosimilla reiteillä. Viikonloppuisin kannattaa kuitenkin varautua täysiin vaunuihin ja harvennettuihin aikatauluihin.  Lissabonissa voi myös siirtyä lautalla Tejojoen yli.

Lissabonin taksit ovat huokeita ja turvallisia. Niiden lähtöhinta on pari euroa, ja kaupungin keskustan halki pääsee 10 eurolla.

Lissabonin parhaat ostosseudut ovat kätevästi Rossio-aukion lähettyvillä, josta lähtee useita hyviä ostoskatuja kattavalla valikoimalla. Rossio-aukion laitamilla on jonkin verran liikkeitä, mutta varsinaisia pääkatuja shoppailulle ovat Rua Augusta, Rua dos Correiros ja Rua dos Douradores sekä näiden poikkikadut, kuten Rua Santa Justa ja Rua da Vitoria.

Muuallakin Lissabonissa voi shoppailla, mutta Baixa, Bairro Alto ja Chiado ovat parhaita paikkoja tehdä ostoksia.

Avenida da Liberdaden varrella löytyy tunnetuimmat muotitalot ja myymälät. Läheltä löytyy myös suosittu ostosalue Chiado, joka sijaitsee Avenida Romalla. Lisäksi alueella on kaksi isoa ostoskeskusta Amoreiras ja Columbus. Hintataso suomeen verrattuna on varsin edullinen.

Lissabonin yöelämä on melko vilkasta, ja kaupungissa on myös hyvä valikoima ravintoloita joissa pääset maistelemaan portugalilaisia herkkuja.

Lissabonin yleisin ruokalistoilta löytyvä proteiini on tietysti kala. Meren rannalla sijaitseva kaupunki on pullollaan ravintoloita, joista saat erinomaisia kala- ja mereneläväannoksia. Portugalin kansallisruoka on nimeltään Bacalhau, joka on paistettua turskaa tarjoiltuna riisin tai perunoiden kera.

Portugali on suuri viinintuottaja,  joten kannattaa tietysti kokeilla myös paikallisia viinejä. Lissabonissa on monia hyviä viinibaareja, joissa voit maistella ihania portugalilaisia viinejä. Toinen perinteinen juoma on nimeltään Ginja, eli hapan kirsikkalikööri, jota nautitaan usein illallisella. Lissabonissa on useita baareja, jotka keskittyvät vain Ginjaniin.

Lissabonilaiset pitävät juhlimisesta, ja myös kaupunki on tunnettu yöelämästään – erityisesti Bairro Alton kaupunginosasta löytyy hyviä baareja ja mahdollisuuksia bilettäjille. Ero päivisin ja iltaisin on melko suuri. Päivisin alueella on mukavan rauhallista, mutta iltaisin juhlat jatkuvat usein pitkälle yöhön.

 

Hyppää Hop-On-Hop-Off -busisn kyytiin, lähde purjeveneristeilylle, tai miksi ei myös sähköpyöräretkelle kukkuloille. Tutustu Sintran, sen romanttisen Pena-palatsin ja Cabo da Rocan ja Cascaisin upeiden rannikkojen kauneuteen ja historiaan. Rannalle mielivien on hyvä suunnata myös Estorilin suuntaan. Sesimbrasta Arrábidan löytyy luonnonpuiston kajakki- ja luolaretkiä. Aktiivisen ihmisen aika ei käy täällä pitkäksi.

Miksi matkustaa Lissaboniin
Voit yhdistää ranta- ja kaupunkiloman
Historiaa ja kulttuuria joka kulmalla
Ratikka-ajelut läpi katujen
Hurmaavat rinnehissit
Mainiot puitteet surffailuun ja muuhun vesiurheiluun
Herkullinen ruoka
Ihanat shoppailumahdollisuudet
Mieleen painuvat nähtävyydet

Matkat

Lissabonin kaupunkiloma

Helsinki-Lissabon
Lissabon (valitsemasi määrä päiviä)
Lissabon-Helsinki
Lissabon on mainio vaihtoehto lyhyemmällekin matkalle, sillä kaupunkiin tutustuu helposti jo vaikkapa viikonlopun aikana.


Lissabonin kaupunkiloma lentäen Oulusta

Oulu-Lissabon
Lissabon (valitsemasi määrä päiviä)
Lissabon-Oulu
Valitse sinulle sopivimmat välilaskulliset lennot omalta kotikentältäsi Oulusta.


3 yötä Lissabonissa ja valitsemasi määrä öitä Estorilissa, lentäen Helsingistä

Helsinki–Lissabon
Lissabon (3 yötä)
Estoril (valitsemasi määrä öitä)
Lissabon–Helsinki
Matka sisältää lennot Helsingin ja Lissabonin välillä, kolmen yön majoituksen Lissabonissa ja oman valintasi mukaan 1-7 yötä Estorilissä aamiaisin. Estorilin suosituin rantalomasesonki ajoittuu touko-lokakuun välille.


2 yötä Lissabonissa ja valitsemasi määrä öitä Cascaisissa, lentäen Helsingistä

Helsinki–Lissabon
Lissabon (2 yötä)
Cascais (valitsemasi määrä öitä)
Lissabon–Helsinki
Matka sisältää lennot Helsingin ja Lissabonin välillä, kahden yön majoituksen Lissabonissa ja oman valintasi mukaan 1-7 yötä Cascaisissa aamiaisin. Cascain suosituin rantalomasesonki ajoittuu touko-lokakuun välille.


3 yötä Lissabonissa ja valitsemasi määrä öitä Cascaisissa, lentäen Helsingistä

Helsinki–Lissabon
Lissabon (3 yötä)
Cascais (valitsemasi määrä öitä)
Lissabon–Helsinki
Matka sisältää lennot Helsingin ja Lissabonin välillä, kolmen yön majoituksen Lissabonissa ja oman valintasi mukaan 1-7 yötä Cascaissa aamiaisin. Cascaisin suosituin rantalomasesonki ajoittuu touko-lokakuun välille.


2 yötä Lissabonissa ja valitsemasi määrä öitä Estorilissa, lentäen Helsingistä

Helsinki–Lissabon
Lissabon (2 yötä)
Estoril (valitsemasi määrä öitä)
Lissabon–Helsinki
Matka sisältää lennot Helsingin ja Lissabonin välillä, kahden yön majoituksen Lissabonissa ja oman valintasi mukaan 1-7 yötä Estorilissa aamiaisin. Estorilin suosituin rantalomasesonki ajoittuu touko-lokakuun välille.


3 yötä Cascaisissa ja valitsemasi määrä öitä Lissabonissa, lentäen Helsingistä

Helsinki–Lissabon
Cascais (3 yötä)
Lissabon (valitsemasi määrä öitä)
Lissabon–Helsinki
Matka sisältää lennot Helsingin ja Lissabonin välillä, kolmen yön majoituksen Cascaisissa ja oman valintasi mukaan 1-7 yötä Lissabonissa aamiaisin. Cascain suosituin rantalomasesonki ajoittuu touko-lokakuun välille.


Tietoa kohteesta

Tietoa
Päivälämpötilat
tammikuu
13 °C
huhtikuu
18 °C
heinäkuu
25 °C
lokakuu
21 °C