Ikaalisten matkatoimisto

Viro ja Viron matkat

Viro on noussut suomalaisten suosituimmaksi matkakohteeksi – eikä ihme, sillä eteläinen naapurimaamme on täynnä nähtävää, tehtävää ja koettavaa. Tunnetuimpia matkailukohteita Virossa ovat pääkaupunki Tallinna, Pärnu, Haapsalu, Saarenmaa, Tartto, Otepää ja Peipsijärven rannat.

Viro pähkinänkuoressa

Viro on Suomen naapurimaa, Suomenlahden eteläpuolella. Pinta-alaltaan Viron valtio on 45 000 neliökilometriä eli noin 3 kertaa Pirkanmaan kokoinen. Maan asukasluku on n. 1,3 miljoonaa. Vuoden 2011 alusta Viron valuuttana on ollut euro. Näin ollen suomalaisen matkaajan ei tarvitse vaihtaa rahaa Viroon matkustettaessa. Viron hintataso on yleisesti edullisempi kuin Suomessa lukuun ottamatta Tallinnan keskustan ja Vanhankaupungin liikkeitä, joissa hinnat ovat paikoin jo lähes Suomen tasolla. Virossa on yli 1500 järveä, joista suurin on Itä-Virossa, Venäjän ja Viron rajalla oleva Peipsijärvi. Pinnanmuodoiltaan Viro on tasainen. Maan korkein kohta on Iso Munamäki Etelä-Virossa, 318 metriä merenpinnan yläpuolella.

Viro julistautui itsenäiseksi 24.2.1918. Vuosina 1918-1920 käytiin Viron vapaussota Leninin johtamaa Neuvosto-Venäjää vastaan. Sotaan osallistui myös suomalainen 4000 vapaaehtoisen miehen joukko, joka soti Viron vapauden puolesta. Viro onnistui säilyttämään itsenäisyytensä ja Tarton rauhassa myös Neuvosto-Venäjä tunnusti sen itsenäisyyden. Itsenäisyyden aika kesti elokuuhun 1940 kunnes Neuvostoliitto liitti Viron osaksi neovostotasavaltoja ja vangitsi Viron ensimmäisen presidenti Konstantin Pätsin, kyyditen hänet sekä hänen perheensä Siperiaan. Neuvostomiehitys katkesi II maailmansodan aikana kolmen vuoden ajaksi, kun Natsi-Saksa valloitti Baltian maat ja Viron vuonna 1941. Neuvostoliitto miehitti Viron uudelleen 1944 sen jälkeen, kun se oli sopinut erillisrauhan Suomen kanssa. Neuvostovuosien aikana kymmeniätuhansia virolaisia kuljetettiin Siperiaan sekä maatilat muutettiin kolhooseiksi. Neuvostoliitto pyrki venäläistämään myös Viron ja 1980-luvun lopulle tultaessa virolaisten osuus maan väestöstä oli romahtanut 1930-luvun lähes 90 prosentista noin 60 prosenttiin. Viro julistautui uudelleen itsenäiseksi 1991. Vuonna 2004 maasta tuli EU:n jäsen ja se otettiin osaksi Pohjois-Atlantin sotilasliitto Natoa.

Matkalla Virossa

tallinna-viro-026Yleisimmillä luottokorteilla (VISA, Mastercard, Diners Club) voi maksaa suurimmassa osassa
hotelleista, ravintoloista sekä kaupoista. Luottokortilla maksettaessa tulee kuitenkin olla tarkkana; sitä ei pidä päästää pois näkyvistään maksutapahtuman yhteydessä. Suurimmissa kaupungeissa ja taajamissa kaupat ovat tavallisesti auki 9-19 arkisin ja 10-15 viikonloppuisin. Isoimmat liikkeet ja tavaratalot palvelevat yleensä klo 10-21, myös sunnuntaisin ja juhlapyhinä. Jotkut elintarvikekaupat ovat auki jopa vuorokauden ympäri. Pikkukaupungeissa ja maaseudulla liikkeet ovat tavallisesti kiinni sunnuntaisin. Viron ilmasto on lauhkea ja sää on samanlainen kuin Etelä- Suomessa. Suomessa ja Virossa on sama kellonaika. Virossa käytetään 220 voltin sähköä ja pistokkeet ovat samanlaiset kuin Suomessa. Vesi: Emme suosittele vesijohtoveden juomista. Palvelumaksu: Tapana on jättää n. 10 % juomarahaa, mikäli on tyytyväinen palveluun. Turvallisuus: Viro on turvallinen maa, mutta normaalia varovaisuutta tulee noudattaa. Etenkin suurissa kaupungeissa tulee olla varuillaan taskuvarkaiden varalta. Sairastapaukset: Suomen ja Viron välillä on sosiaaliturvasopimus, joka takaa myös turisteille ensiavun äkillisissä sairaustapauksissa. Saadakseen hoidon samalla hinnalla kuin paikalliset, on suomalaisilla oltava mukanaan Eurooppalainen sairausvakuutuskortti. Suosittelemme myös vakuutuksen ottamista.  Pikkuvaivoihin löytyy apua apteekista, josta saa samoja lääkkeitä kuin Suomestakin. Virosta on mahdollista ostaa reseptilääkkeitä, mutta tarvitset sitä varten lääkemääräyksen ulkomailla ostoa varten lääkkeen määrääjältä. Omat reseptilääkkeet on suositeltavaa ottaa mukaan. Hätänumerot: Poliisi: 110, Yleinen hätänumero: 112.

Ensiapupoliklinikat: Keskussairaala, Ravi 18 (kaupungin keskustassa Olümpia hotellin lähellä) puh. 620 7040 ja Sütiste 19 Mustamäellä, puh. 697 1300.

Suomen Viron suurlähetystö sijaitsee Tallinnassa.
Viron virallinen matkailusivusto, Visit Estonia
Viron kansallisooppera, Estonia teatteri
Ulkoministeriön Viro sivut

Kohteet Virossa

Tallinna

Vanhankaupungin kaduilla kulkiessasi lukuisat keskiaikaiset talot vaihtavat väriään ja muotoaan. Kapeat mukulakivikadut johdattavat kulkijan raatihuoneen torille. Viehättävät holviravintolat ja terassit houkuttelevat makunautintoihin, pienet puodit kutsuvat edullisille tuliaisostoksille. Tallinna on suomalaisten suosituin matkakohde, vain 2 tuntia Helsingistä ja olet perillä!

Lue lisää Tallinnasta

Pärnu

Pitkistä, valkeista ja matalista hiekkarannoista, upeasta rantakadusta, puistoista, festivaaleista ja kylpylöistä tunnettu Pärnu, jota Pohjolan Rivieraksikin kutsutaan, vetää satoja tuhansia turisteja joka vuosi. Pärnu onkin Tallinnan jälkeen Viron toiseksi suosituin matkailukohde.

Lue lisää Pärnusta

Haapsalu

Haapsalu on idyllinen ja rauhallinen pikkukaupunki merenrannalla, noin 90 km päässä Tallinnasta. Haapsalu tunnetaan kylpylöistään ja sen hoitavasta mudasta. Vanhan keskustan kadut noudattavat keskiaikaista asemakaavaa, pastellisävyisistä vanhoista puutaloista voi kuvitella millaista elämä Haapsalussa on ennen vanhaan ollut.

Lue lisää

Saarenmaa ja Kuressaare

Kuressaare on Viron suurimman saaren Saarenmaan pääkaupunki ja se sijaitsee saaren eteläosassa. Voit lähteä Kuressaareen perinteiselle kylpylälomalle tai muuten vain nauttimaan saaren kauniista luonnosta. Saaristolaiskulttuurille ominainen rauhallinen elämänrytmi on valloittanut useat matkustajat ja monen mielestä Kuressaare on Viron mukavin kaupunki!

Lue lisää

Tartto

Emajoki halkaisee Viron toiseksi suurinta kaupunkia Tarttoa. Ehkä joen jatkuva virtaus on antanut myös kaupungille liikettä, sillä Tartto tunnetaan nuorison ja opiskelijoiden kaupunkina sekä Viron sivistyksen keskuksena, joka tarjoaa tekemistä ja kokemista kaikenikäisille. Keski-Euroopan tunnelmaa tuovat kauniit vanhat korttelit ravintoloineen, kaupungin uudempi osa puolestaan tarjoaa hyvät ostosmahdollisuudet.

Lue lisää

Otepää

Otepää on idyllinen pikkukaupunki Etelä-Virossa. Vaikka Otepää onkin tunnettu Viron talvipääkaupunkina, tarjoaa se myös kesällä matkustajille loistavat kävelyreitit kansallispuistossa sekä romanttisilla kyläteillä. Otepää on täydellinen lomapaikka niin rauhallista kylpylälomaa kuin aktiivilomaa etsiville.

Lue lisää

Rakvere

Rakvere on Viron viidenneksi suurin kaupunki. Se sijaitsee Pohjois-Virosssa, noin 100 km Tallinnasta ja 20 km Suomenlahden rannikolta. Rakvere sopii erinomaisesti lomailuun, voit rentoutua kylpylässä tai nauttia keskiaisesta kävelyretkestä.

Lue lisää

Toila

Toila on historiallinen pieni kylä Suomenlahden rannikolla, n. 180 km Tallinnasta. Sijaintipaikka korkealla rantatörmällä Suomenlahden rannikolla ja ympäröivä mäntymetsä tekevät ilman erittäin tervelliseksi.

Lue lisää

Narva-Jôesuu

Narva-Jôesuu on pieni kylpyläkaupunki Suomenlahden rannalla, Narva-joen suulla.

Lue lisää

Vihula

Vihula on Länsi-Virumaan maakunnan pohjoisosassa sijaitseva kunta, joka rajoittuu Suomenlahteen.

Lue lisää

Laulasmaa

Laulasmaa sijaitsee 35 kilometriä Tallinnasta länteen. Laulasmaa on rauhallinen, muutaman sadan asukkaan kylä Suomenlahden rannalla. Laulasmaalla kaunis luonto, ikivanha mäntymetsä ja merenranta tarjoavat erinomaiset mahdollisuudet ulkoiluun.

Lue lisää Laulasmaasta

Golfmatkat Viroon

Varaa golfmatka Ikaalisten Matkatoimiston kautta Viron edullisille ja monipuolisille golfkentille.

Lue lisää

Tutustu Viron matkoihimme

Tallinnan risteilyt

Lähde Silja Europan 22 h risteilylle nauttimaan laivan viihteestä ja merimaisemissa. Jos taas haluat pikapyrähdyksen Tallinnaan, voit lähteä Tallinnan päiväristeilylle Tallinkin Star-laivoilla.

Lue lisää risteilyistä Tallinnaan

Tallinnan matkat ja hotellit

Tallinna on suomalaisten suosituin matkakohde. Vain 2 tuntia Helsingistä Tallink Siljan shuttle-laivalla ja olet perillä. Kaupungin kehitys ja vetovoima on uskomaton. Vanhakaupunki ja moderni keskusta tarjoavat paljon nähtävää ja koettavaa hotellimatkalle.

Lue lisää Tallinnan hotellimatkoista

Pärnun hotellimatkat

On monta syytä, miksi matkaajat valitsevat Pärnun ja Ikaalisten Matkatoimiston lomalleen vuodesta toiseen: valkoisena hohtava hiekkaranta, sininen meri, lehmuskujat syksyn väreissä, varjoisat puistobulevardit. Hintatasoltaan Pärnu on Tallinnaa edullisempi.

Lue lisää Pärnun hotellimatkoista

Vihulan kartano

Hurmaava Vihulan kartano sijaitsee Pohjois-Virossa, vain 90 km:n päässä Tallinnasta luonnonkauniilla paikalla Lahemaan kansallispuistossa.

Lue lisää

Haapsalun ja Saarenmaan hotellimatkat

Saarenmaan ja Haapsalun hotellimatkoilla läsnä on Viron upea luonto. Kiireettömän ja rauhallisemman kaupunkiloman etsijälle Viron länsirannikolla sijaitseva Haapsalu ja Saarenmaan pääkaupunki Kuressaare tarjoavat kauniin ympäristön hotellimatkan viettoon.

Lue lisää Saarenmaan ja Haapsalun hotellimatkoista

Tarton hotellimatka

Tartto on Viron toiseksi suurin kaupunki ja sitä pidetään myös Viron kulttuurin ja sivistyksen pääkaupunkina. Tartto on hyvä valinta vaihtelua kaipaavalle ja siellä riittää nähtävää matkailijalle.

Lue lisää Tarton hotellimatkoista

Rakveren hotellimatkat ja Aqva Spa

Rakveren pieni ja kaunis kaupunki sijaitsee 100 km Tallinnasta itään, jonka Aqva Spa kylpylähotellissa viihtyvät kaikenikäiset.

Lue lisää Rakveren hotellimatkoista

Kylpylälomat

Hemmottelua, nautintoa, rentoutumista, hyvää oloa, liikuntaa, energiaa ja yhdessä olemista! Kaikkea tätä tarjoavat kylpylälomat. Loma kylpylässä on suosittu valinta kaikenikäisten lomailijoiden keskuudessa.

Lue lisää kylpylämatkoista