Ikaalisten matkatoimisto

Pärnu

Pitkistä, valkeista ja matalista hiekkarannoista, upeasta rantakadusta, puistoista, festivaaleista ja kylpylöistä tunnettu Pärnu, jota Pohjolan Rivieraksikin kutsutaan, vetää satoja tuhansia turisteja joka vuosi. Pärnu onkin Tallinnan jälkeen Viron toiseksi suosituin matkailukohde.

Pärnu pähkinänkuoressa

Pärnun kaupunki perustettiin jo vuonna 1251, ja se oli keskiajalla yksi vilkkaimmista Hansakaupungeista. Keskiajan voi yhä aistia mm. kesäisin järjestettävillä, perinteisillä Hansa-juhlilla. Viron aurinkoisena kesäpääkaupunkina tunnettu Pärnu on Viron viidenneksi suurin kaupunki noin 40 000 asukkaallaan. Pärnu sijaitsee Itämeren rannalla, eteläisessä Virossa. Kaupungin läpi virtaa Pärnujoki.

750-vuotias hansakaupunki houkuttelee  kauniine hiekkarantoineen, lämpimine merivesineen, vehreine puistoineen ja  runsaine nähtävyyksineen. Pärnu on myös tapahtumien kaupunki, jossa järjestetään markkinoita, perinteisiä festivaaleja, konsertteja, näyttelyjä sekä erilaisia ulkoilma- ja rantatapahtumia. Pärnun lukuisat kylpylät, hotellit, ravintolat, trendikkäät ja omaperäisetkin kahvilat sekä kesäterassit kutsuvat viihtymään ja nauttimaan. Matkaa Tallinnasta Pärnuun on noin 130 km eli noin kahden tunnin ajomatka.

 

Kesäinen Pärnu

Erottamaton osa Pärnua ovat sen kauniit puistot ja viheralueet. Kesäisin raikas vehreys ja syksyisin upea väriloisto hivelevät silmää. Keskustassa sijaitsee 1600-luvulta peräisin oleva kaupungin portti, Tallinnan portti. Kauniisti valaistut kaarisillat johtavat yli Pärnun vallihaudan. Rantapuistossa yhdistyvät kaunis valaistus, hiljaa virtaava vesi sekä toiminnallisuus. Puisto onkin suosittu istuskelupaikka ja sen päästä löytyy moderni leikkikenttä perheen pienimpien iloksi. Pärnun keskustassa sijaitseva Koidula-puisto on yksi kaupungin rakastetuimmista. Lydia Koidula oli kansallinen heräämisajan runoilija, journalisti, teatterikäsikirjoittaja ja yhteiskunnallinen vaikuttaja.

Pärnun hienoin paikka on sen upea ja suosittu hiekkaranta. Pitkä ja matala lahti kutsuu kesäisin tuhansia ihmisiä nauttimaan merestä ja palvomaan aurinkoa. Kuitenkin myös syksyisin ja keväisinkin ranta ja siihen rakennettu kauniisti valaistu promenadi luovat tunnelmallisen ja romanttisen kävelypaikan. Ranta on myös erinomainen hölkkäreitti. Kävelyn lomassa voi  istahtaa hetkiseksi ihailemaan iloisesti pulputtavaa suihkulähdettä.  Keskustaan johtavan tien varrelta löytyy useita kahviloita ja ravintoloita.

Pärnussa tapahtuu

Ravintoloita ja kahviloita on Pärnussa paljon ja niiden hintataso on edullinen. Pärnun konserttitalo on kaupunginorkesterin koti, joka tarjoaa monipuolisia tapahtumia aina urheilusta isojen kokoonpanojen konsertteihin. Joulukuussa voi virittäytyä joulun tunnelmaan erilaisissa joulukonserteissa. Tammikuun ohjelmistossa svengaa monesti jazz. Tervis-kylpylään on rakennettu kulttuurikeskus, joka tarjoaa ohjelmaa usealle illalle  viikossa.
Perinteisillä Hansapäivillä huokuu keskiaikainen tunnelma. Lukuisat kojut ja myyntipaikat kohoavat Munamäen alueelle ja Vallikäär-nurmikolle, vallihaudan viereen Viiking-kylpylää vastapäätä. Paikalliset myyjät ovat pukeutuneet keskiaikaisiin asuihin ja myyvät omia tuotteitaan. Kojuissa esitellään vanhoja työmenetelmiä ja lapsille on miekkaturnausta ja kasvomaalausta. Saattaapa joku grillata avotulella villisikaakin tai lammasta. Eri puolilla on konsertteja. Myös Pärnun kiltapäivien aikaan kaduilla kuulee katumuusikoita ja käsityön mestarit esittelevät taitojaan erilaisissa työpajoissa. Kesäisin on Pärnuun saapunut perinteisesti myös tivoli. Lue lisää Pärnun tapahtumista Visit Pärnu -sivulta.

Ostoksia ja ravintoloita

Pärnusta löytyy paljon liikkeitä, jotka tarjoavat mm. käsitöitä. Esimerkiksi käsityöläisten kilta Maarja-Magdaleena Gild  ja käsityöläisten puoti  Kirju Lamba Pood. Rüütli-pääkadun varrella on kesäisin käsitöitä ja matkamuistoja myyviä kojuja. Kadun varsi ja sivukadut ovat hyviä kauppapaikkoja ympäri vuoden. Pääkadulla järjestetään kesäisin Pärnun kiltapäivät, jolloin se muuttuu käsityöläisten kauppakaduksi, jossa on silloin tarjolla paikallisten ja kansainvälisten käsityömestareiden taidonnäytöksiä ja tuotteita.
Vana Turg-tori on värikäs ostospaikka aamupäivisin. Port Artur 2-ostoskeskus sekä Pärnu-keskus mahdollistavat kaikenlaisten ostosten tekemisen.
Pärnusta löytyy ravintoloita ja kahviloita kaikkeen makuun, pizzoista luomukahviloihin ja kasvisravintoloihin. Erityisen suosittu sekä paikallisten että turistien keskuudessa on munkkikahvila Sõõrikubaar, josta huokuu neuvostoajan ”henki” jo sisään astuttaessa. Itse paistettuja munkkeja voi ostaa mukaankin. Trahter-Postipoiss ravintola toimii lähes 200 vuotta vanhassa rakennuksessa tarjoten myös tanssimusiikkia perjantaisin ja lauantaisin. Kahvila Mahedik on Pärnun ensimmäinen luovukahvila, Picadilly – ravintola tarjoaa mm. eettisesti valmistettua kasvisruokaa. Kaupungin suosituimmassa pizzaravintolassa Steffani Pizzarestoranissa voi joutua jonottamaan pitkäänkin. Romantic Barista, Tervise Paradiis kylpylän 8. kerroksesta saa makunautinnon lisäksi upeat näkymät merelle ja kaupungin kattojen ylle. Villa Wessetin ravintolassa ruoka on laadukasta ja herkullista. Viihtyisä Kurgo Villan ravintola on saanut jo monena vuonna peräkkäin Viron 5. parhaan ravintolan tittelin.  Paikat on hyvä varata jo etukäteen, sillä varsinkin sesonkiaikoina ja viikonloppuisin paikka on yleensä loppuunmyyty.

Tekemistä koko perheelle

Baltian suurin teemapuisto  Lottemaa tarjoaa oivaltamisen riemuja  ja monenlaista hauskaa tekemistä kaikenikäisille keksijöille. Siellä on  yli 100 kohdetta, vekotinta ja laitetta. Erilaisissa teemataloissa voi tutustua maailmankaikkeuteen planetaariossa,  kokeilla soittimia, tehdä musiikkia äitikissa Paulan kanssa, urheilla isäkissa Matin kanssa, nikkaroida Oskarin verstaassa yhdessä Loten isän kanssa ja totta kai leikkiä koiratyttö Loten, Brunon ja Albertin kanssa. Vanha kulkukoira Klaus kertoo mielenkiintoisia tarinoita kaukaisista retkipoluistaan. Kun keksiminen alkaa ottaa koville voi käydä viilentymässä merivedessä.
Pärnun laserpuisto, Minizoo, Auto24ring, Alpakkafarmi, C.R. Jakobsonin maatilamuseo ja Valgerannan seikkailupuisto tarjoavat myös riemullista ajanvietettä koko perheelle.

Tutustu hotellimatkoihin

Tutustu kylpylämatkoihin

Hotellimme Pärnussa

Ammende Villa

Pärnun arkkitehtuurin helmi Ammende Villa sijaitsee ranta-alueella suojaisassa puutarhassa kymmenen minuutin kävelymatkan päässä keskustasta. Uimarantaan on noin 5 minuutin kävelymatka. Hotellia ympäröivät arvokkaat puistot ja lehmuspuistotiet. Jugend rakennus on valmistunut vuonna 1905 ja avattu hotellina ja ravintolana vuonna 1999. 

Lue lisää Ammende Villa -hotellista

Carolina Hotel

Carolina, viihtyisä perhehotelli, sijaitsee rauhallisessa ympäristössä huvivenesataman lähellä, noin 10 minuutin kävelymatkan päässä keskustasta.

Lue lisää Carolina Hotellista

Estonia Resort Hotel & Spa

Estonia Resort Hotel & Spa -kylpylä sijaitsee Pärnun historiallisella huvila-alueella kävelymatkan päässä keskustasta ja Pärnun kuuluisasta merenrannasta.

Lue lisää Estonia Resort Hotel & Spa -kylpylähotellista

Hedon Spa & Hotel

Hedon Spa & Hotel on 2014 kesällä avattu kylpylähotelli. Hotellin sijainti on ihanteellinen aivan rannan läheisyydessä, keskustaan on noin 1 kilometrin matka.

Lue lisää Hedon Spa & Hotel -kylpylähotellista

Hotell Astra

Hotell Astralla on ihanteellinen sijainti kävelymatkan päässä vehreästä Rannapuistosta, upealta hiekkarannalta ja kaupungin keskustasta.

Lue lisää Hotell Astrasta

Hotell Emmi

Hotell Emmi sijaitsee hiljaisella asuinalueella Riiakadun varrella suurten kauppakeskusten lähellä. Merenranta on kävelymatkan päässä. Keskustaan on matkaa noin 3 km.

Lue lisää Hotell Emmistä

Hotell Legend

Kodikas ja tunnelmallinen pikkuhotelli sijaitsee uimarannan ja kauniin rantapuiston läheisyydessä. Keskusta ja kauppaliikkeet ovat 15 minuutin kävelymatkan päässä.

Lue lisää Hotell Legendistä

Inge Villa

Ilmastoidut huoneet! Inge Villa on pieni huvilatyyppinen hotelli kivenheiton päässä Pärnun upeasta hiekkarannasta.

Lue lisää Inge Villa -Hotellista

Kapten Kurgo Villa

Uudistettu huvilahotelli, Kapten Kurgo Villa sijaitsee lähellä Pärnun uimarantaa, ja keskustaankin on vain noin 10 minuutin kävelymatka. Hotellissa on aulabaari ja a la carte ravintola.

Lue Lisää Kapten Kurgo Villa hotellista

Koidulapark Hotell

Koidulapark hotelli sijaitsee Pärnun keskustassa. Uimarannalle on noin 10 minuutin kävelymatka. Hotelli on idyllinen vanha 3-kerroksinen puutalo, joka on kunnostettu ja avattu hotellina vuonna 2002.

Lue lisää Koidulapark Hotellista

Medical Spa & Hotel Estonia

Medical Spa & Hotel Estonia -kylpylä sijaitsee Pärnun historiallisella huvila-alueella kävelymatkan päässä keskustasta ja 300 metrin päässä Pärnun kuuluisasta merenrannasta.

Lue lisää Medical Spa & Hotel Estonia -hotellista

Pärnu Hotel

Pärnu hotel sijaitsee Pärnun ydinkeskustassa, Ryytli kadun varrella, pääaukion ja Vana Park-puiston välissä. Kaikki tarpeellinen löytyy käden ulottuvilta. Uimarannalle on matkaa noin 1.5 km.

Lue lisää Hotell Pärnusta

Rannahotell

Keväällä 2016 täysin remontoitu, hyvätasoinen ja elegantti hotelli aivan meren rannalla. Hotellissa on muun muassa ravintola, salonkibaari, kesäterassi, näköalaterassi, sauna ja kauneushoitola.

Lue lisää Rannahotell Pärnusta

St. Peterburg Hotell

Kaupungin keskustassa sijaitseva persoonallinen hotelli, joka on sisustettu 1600-luvun hengessä. Hotellissa on mm. ravintola, viinikellarityyppinen baari, sauna, ja viihtyisä pieni kokoustila.

Lue lisää St. Peterburg Hotellista

Strand SPA & Conference Hotel

Iso ja hyvätasoinen hotelli meren tuntumassa, noin 2 km keskustasta. Hotellissa on ravintola, aulabaari, spa-osasto, kuntosali ja kauneuskeskus.

Lue lisää Strand SPA & Conference hotellista

Tervis kylpylähotelli

Kylpylähotelli sijaitsee viehättävällä omakotialueella Pärnun vanhassa keskustassa. Hotellissa on kolme baaria, kahvila, kulttuurikeskus sekä spa- ja saunakeskus.

Lue lisää Tervis kylpylähotellista

Tervise Paradiis

Kylpylähotelli, joka sopii erinomaisesti kaiken ikäisille. Sijaitsee aivan rannan läheisyydessä. Hotellissa on iso vesipuisto, modernit ja miellyttävät huoneet sekä useita palveluja. Pärnun keskustaan on noin 1,5 km matka.

Lue lisää Tervise Paradiis -kylpylähotellista

Viiking

Viiking Spa on suosittu ja perinteikäs kylpylähotelli Pärnussa, joka tarjoaa monipuolisia kuntouttavia - ja ennaltaehkäiseviä hoitoja sekä erilaisia hemmotteluhoitoja. Se sijaitsee noin 1 km päässä sekä rannasta että keskusta-alueesta.

Lue lisää Viiking -kylpylähotellista

Villa Wasa

Hotelli Wasan yhteyteen kuuluva pienehkö ja kodikkaan viihtyisä Villa Wasa, sijaitsee aivan Pärnun ranta-alueen läheisyydessä. Keskustaan on noin 10 minuutin kävelymatka.

Lue lisää Villa Wasa -hotellista

Villa Wesset

Villa Wesset on tyylikäs hotelli, joka sijaitsee lähellä rantaa ja on kävelyetäisyydellä keskustasta. Hotellissa on lobbybar, tyylikäs á la Carte-ravintola ja kesäterassi.

Lue lisää Villa Wesset -hotellista

Kylpylämme Pärnussa

Tervis kylpylähotelli

Kylpylähotelli sijaitsee viehättävällä omakotialueella Pärnun vanhassa keskustassa. Hotellissa on kolme baaria, kahvila, kulttuurikeskus sekä spa- ja saunakeskus.

Lue lisää Tervis kylpylähotellista

Tervise Paradiis

Kylpylähotelli, joka sopii erinomaisesti kaiken ikäisille. Sijaitsee aivan rannan läheisyydessä. Hotellissa on iso vesipuisto, modernit ja miellyttävät huoneet sekä useita palveluja. Pärnun keskustaan on noin 1,5 km matka.

Lue lisää Tervise Paradiis -kylpylähotellista

Viiking

Viiking Spa on suosittu ja perinteikäs kylpylähotelli Pärnussa, joka tarjoaa monipuolisia kuntouttavia - ja ennaltaehkäiseviä hoitoja sekä erilaisia hemmotteluhoitoja. Se sijaitsee noin 1 km päässä sekä rannasta että keskusta-alueesta.

Lue lisää Viiking -kylpylähotellista

Estonia Resort Hotel & Spa

Estonia Resort Hotel & Spa -kylpylä sijaitsee Pärnun historiallisella huvila-alueella kävelymatkan päässä keskustasta ja Pärnun kuuluisasta merenrannasta.

Lue lisää Estonia Resort Hotel & Spa -kylpylähotellista

Medical Spa & Hotel Estonia

Medical Spa & Hotel Estonia -kylpylä sijaitsee Pärnun historiallisella huvila-alueella kävelymatkan päässä keskustasta ja 300 metrin päässä Pärnun kuuluisasta merenrannasta.

Lue lisää Medical Spa & Hotel Estonia -hotellista

Nähtävää ja koettavaa Pärnussa

Pärnun retket

Pärnussa on paljon tekemistä ja nähtävää. Pärnun matkalla voit, Pärnussa tapahtuvien retkien lisäksi, lähteä retkelle muualle Länsi-Viroon tai vaikka Riikaan.

Lue lisää Pärnun retkivalikoimasta

Tekemistä Pärnussa

Viron lounaisosassa meren rannalla sijaitseva historiallinen ja kaunis Pärnu tarjoaa paljon tekemistä matkailijalle.

Tutustu Pärnun tarjontaan

Pärnun ostokset

Pärnu hemmottelee upeiden hiekkarantojen lisäksi matkailijoita erinomaisella shoppailulla. Listasimme Pärnun parhaat shoppailuvinkit tulevaa matkaasi varten!

Lue lisää Pärnun ostoksista

Päivä Pärnussa lapsiperheille

Pärnu tarjoaa paljon hauskaa koko perheelle. Nähtävää ja koettavaa riittää. Helpottaaksemme matkan suunnittelua kokosimme parhaista Pärnu-vinkeistämme valmiin päiväohjelman perheellesi!

Lue lisää

Pärnun ravintolat

Pärnusta löytyy paljon hyviä ja suosittuja ravintoloita, joita kannattaa kokeilla.

Tutustu Pärnun ravintolatarjontaan

Haluatko majoittua ryhmäsi kanssa Inge Villa hotellissa?