Ikaalisten matkatoimisto

Tekemistä Tallinnassa

tallinna-viro-001

Vanhankaupungin kaduilla kulkiessasi lukuisat keskiaikaiset talot vaihtavat väriään ja muotoaan. Kapeat mukulakivikadut johdattavat kulkijan Raatihuoneen torille. Viehättävät holviravintolat ja terassit houkuttelevat makunautintoihin ja pienet puodit kutsuvat persoonallisille tuliaisostoksille. Tallinna on suomalaisten suosituin matkakohde. Shuttle-aluksella kestää vain 2 tuntia Helsingistä ja olet perillä.

Tallinnan vanhankaupungin miljöö on yksi koko Euroopan parhaiten säilyneistä keskiaikaisista kaupungeista. Vanhan, vauraan hansakaupungin henki elää yhä vanhan Tallinnan kujilla.

1400–1500-luvuilla Tallinna oli Itämeren merkittävimpiä kauppapaikkoja matkalla Euroopasta Venäjälle. Vaikka kaupunki on kokenut lukuisia sotia ja miehityksiä, ovat vahvat puolustusmuurit suojanneet sitä vaurioilta. Tallinnan vanhakaupunki kuuluu historiallisen arvonsa takia Unesco:n maailmanperintöluetteloon.

Vanhan Tallinnan kadut ovat täynnä tunnelmallisia pieniä ravintoloita. Syöminen on Tallinnassa monin paikoin edullisempaa kuin Suomessa. Makuelämyksiä ja romantiikkaa löytää holvikellareista ja kesällä terassit levittäytyvät toreille ja mukulakivikaduille.

Tutustu Tallinnan nähtävyyksiin ja ravintoloihin. Käy myös kurkkaamassa matkablogiimme, josta saat paljon vinkkejä Tallinnan matkaasi.

Tutustu Tallinnaan

Tallinnan eri kaupunginosista löytyy jokaiselle jotain. Kokosimme 6 suosituimman alueen parhaat vinkit. Tutustu ja varaa oma Tallinnan matkasi jo tänään!

Lue lisää

Voit ostaa lippuja Tallinnan kohteisiin helposti jo matkavarauksesi yhteydessä

Tutustu pitkään suljettuna olleeseen Patarein vankilaan ja Kommunismi ja terrori -näyttelyyn. Näyttelyssä voit tutustua Patarein historiaan ja kommunismin uhrien kohtaloon sekä Virossa ja muualla maailmassa.

Lue lisää

Noin 9 kilometriä Tallinnan keskustasta sijaitseva Tallinnan TV-torni tarjoaa upeat näköalat ja monenlaisia aktiviteetteja.

Lue lisää

Vuonna 2012 avattu Lentosataman Merimuseo esittelee Viron merenkulun ja merisodankäynnin historiaa koko perheelle sopivalla, erittäin kiehtovalla tavalla.

Lue lisää

Tutustu pohjoisen jännittävimpaan eläinkokoelmaan! Kokoelmassa on yli 10 000 eläintä yli 500 eri lajista, mukaanlukien selkärangattomat. Eläintarhassa asustelee afrikannorsuja, amurintiikereitä, jääkarhuja, suippohuulisarvikuonoja ja paljon muita. Eläintarhan lähes 89 hehtaarin alalla löydät luonnollista metsää ja mielenkiintoisia puutarhoja – varaa vierailuasi varten reilusti aikaa.

Lue lisää

Kulttuuria Tallinnassa

Tallinnan korkeatasoisen Estonia teatterin kauden ohjelmistoon kuuluvat muun muassa klassikot kuten Tchaikovskyn baletit Joutsenlampi, Pähkinänsärkijä ja Prinsessa Ruusunen. Varaa balettiliput helposti matkavarauksen yhteydessä.

Lue lisää

Lähde nauttimaan kulttuurista perinteisille Birgitta-festivaaleille. Piritan vanhan luostarin rauniot luovat oivat puitteet kulttuurielämykselle. Don Quijote on yksi klassisen baletin merkkiteoksista, joka vie katsojat lämpimän espanjan auringon alle sunnuntaina 11.8.

Lue lisää

Piritan vanhan luostarin rauniot luovat oivat puitteet perinteisille Birgitta-festivaaleille. Lähde nauttimaan perjantaina 16.8. Verdin dramaattisesta Trubaduuri -oopperasta!

Lue lisää

Tutustu pitkään suljettuna olleeseen Patarein vankilaan ja Kommunismi ja terrori -näyttelyyn opastettuna. Näyttelyssä voit tutustua Patarein historiaan ja kommunismin uhrien kohtaloon sekä Virossa ja muualla maailmassa.

Lue lisää

Mukaansatempaava West Side Story -musikaali Tallinnassa, Estonia teatterissa 16.8., 17.8. ja 31.8.

Lue lisää

Muita Tallinnan tapahtumia

Viron 27. laulu- ja tanssijuhlat järjestetään Tallinnan Laululavalla ja Kalevin stadionilla 4.-7.7.2019. Tapahtumaan osallistuu tuhansia esiintyjiä kaikkialta Virosta ja muualtakin maailmasta. Vuosi 2019 on juhlavuosi, sillä tänä vuonna tapahtuma täyttää pyöreitä: ensimmäisistä laulujuhlista on kulunut 150 vuotta ja 85-vuotiaat tanssijuhlat järjestetään 20. kertaa. Juhlien teemana on ”Isänmaani – rakkauteni”.

Lue lisää

Rentoudu kylpylöissä, varaa sisäänpääsyliput tai kylpylähoidot matkavarauksen yhteydessä

Tallinnan matkasi yhteydessä voit käydä rentoutumassa erilaisissa hoidoissa Tallinnan kylpylähotelleissa. Osta lisäpalveluna hoito Tallinnan hotellimatkasi yhteyteen!

Lue lisää

Viimsin SPA18+ on ainoastaan aikuisille tarkoitettu spa- ja saunakeskus. Rentoudu upeassa ympäristössa Tallinnan matkasi yhteydessä. Tutustu!

Lue lisää

Viimsi-kylpylässä syksyllä 2015 avattu vesipuisto Atlantis H2O Aquapark tarjoaa iloa ja riemua pienille sekä vähän isommillekin vesipedoille.

Lue lisää H2O Aquaparkista

Mitä tekemistä Tallinnasta löytyy?

Ikaalisten Matkatoimisto suosittelee top 50 parhaat nähtävyydet Tallinnassa. Joukossa on vanhojen suosikkien ohella myös uusia kiinnostavia kohteita.

Tutustu Tallinnan nähtävyyksiin

Tallinnasta löytyy viehättäviä pikkuputiikkeja, isoja kauppakeskuksia sekä paikallista käsityötä. Listasimme parhaat shoppailuvinkit tulevaa matkaa ajatellen.

Lue lisää Tallinnan ostoksista

Pyörän selässä pääset tututstumaan Tallinnaan ihan uudesta vinkkelistä.

Lue lisää pyörailystä Tallinnassa

Tallinna on täynnä musiikkia, taidetta, markkinoita, festivaaleja ja vaikka mitä muita tapahtumia. Lähde viihtymään.

Lue lisää Tallinnan tapahtumista

Tallinnan laaja ja laadukas ravintolavalikoima tarjoaa monenlaisia vaihtoehtoja.

Tutustu Tallinnan ravintolatarjontaan

Muita vinkkejä Tallinnaan

Museo esittelee Viron juomakulttuurin ja juomien valmistuksen historiaa sekä Luscher & Matiesenin yli 100 vuotiaan viinitehtaan jännittävän tarinan. Voit osallistua myös opastetuille kierroksille, jotka sisältävät maistiaisia!

Lue lisää

Vuosisadan vanhan sähkövoimalan uumenista löytyvä koko perheelle sopiva Enegian Oivalluskeskus tarjoaa paljon oivallus- ja oppimismahdollisuuksia. Noin 130 interaktiivista näyttelyesinettä kertovat sähkötalouden historiasta, sähkön keksimisestä, salamoista, uusiutuvista energiamuodoista, ydinenergiasta, äänestä ja optiikasta.

Lue lisää Energian Oivalluskeskuksesta

LaitseRallyPark tarjoaa tekemistä kaikille autoista kiinnostuneille, sekä aikuisille että lapsille. Teemapuistossa voit mm. ajaa kartingia ja rallia ja sieltä löytyy suuri liikennepuisto, leikkitalo, sekä uniikki vanhojen autojen kokoelma.

Lue lisää

Tallinnan risteilyt

Tallinnan hotellimatkat

Tallinnan kylpylämatkat Kalev Spa, Meriton Spa ja Tallink Spa kylpylöihin

Kylpylälomat Tallinnan Viimsi kylpylään