Tutustu Tarttoon

Viron kansallismuseo

Viron kansallismuseossa vieraille avautuu sekä esineellinen että virtuaalinen maailma, joka kutsuu löytämään, tietämään ja osallistumaan itse kaikkeen. Museossa on kaksi perusnäyttelyä. ”Kohtumised” (”Tapaamiset”) on näyttely tavallisista virolaisista, jotka ovat eläneet maassa eri aikoina. Näyttely ”Uurali kaja” (”Uralin kaiku”) esittelee suomalaisugrilaisten ja samojedien perinteistä arkikulttuuria.

AHHAA -tiedekeskus

“Ajatellaan leikkisästi!”

AHHAA -tietokeskus, Viron Heureka, sijaitsee Tartton keskustassa. Tiedekeskus on avattu nykyisissä tiloissaan 2011. Keskuksen tavoitteena on arvostaa oppimista ja tarjota kaikille vierailijoilleen löytämisen iloa.
Tiedekeskuksessa pääset tutustumaan tieteeseen monipuolisesti.  Tiede löytyy kokemisen kautta, sillä keskuksessa on lukematon määrä pieniä tieteellisiä kokeita joita pääset itse toteuttamaan. AHHAA:ssa näyttetään myös planetaarionäytöksiä. Tiedekeskus sopii erityisen hyvin lasten kanssa vierailtavaksi, mutta aikuinenkin nauttiin näyttelyiden monipuolisuudesta. Keskuksesta löytyy myös tiedekauppa ja ravintola.

A. Le Coqin olutmuseo

Tartto on Viron olutteollisuuden synnyinpaikka, sen historia olutkaupunkina ylettyy melkein 1000 vuoden päähän.

A. Le Coq olutmuseo avattiin vuonna 2003 vuonna 1898 rakennettuun mallastoriin A. Le Coq oluttehtaan alueelle. Museossa on yli 2000 esinettä, ja se tutustuttaa kävijän oluen panemiseen maailmalla ja Virossa, sekä olutkulttuuriin eri aikakausina.

Vierailun jälkeen voivat oluennälkäiset maistella A. Le Coq:n tuotteita museon pubissa. Museossa järjestetään kierroksia yksityishenkilöille sekä ryhmille.

Peipsi-järven alue

Peipsijärven alue sijaitsee noin 45 minuutin ajomatkan päässä Tartosta itään. Alue on säilyttänyt omaperäisyytensä, jonka juuret juontavat syvälle historiaan. Peipsijärven ranta-alueen erikoispiirteet syntyvät kolmen kulttuurin sekoittumisesta. Vanhin niistä on jo vuosisatoja sitten alueelle asettautuneet vanhauskoiset. He ovat saaneet elinkeinonsa perinteisesti kalastuksesta ja sipulin viljelystä. Virolaiset ovat puolestaan viljelleet maata ja tehneet työtä kolmannen kulttuurin, baltiansaksalaisten kartanoiden, hyväksi. Ennen niin suljettu vanhauskoisten kulttuuri on avautunut viime vuosina. Alueen kaakkoiskulmasta löytyy myös vielä erikoinen setokansa, jota voisi lähinnä verrata Suomen kolttasaamelaisiin.

Rajattu maantieteellinen alue hämmästyttää kulttuuriensa rikkaudella ja monimuotoisuudella. Alueen merkittävimmät kylät ovat Alatskivi, Kolkja ja Rajakylälle. Alueen tunnetuimpia nähtävyyksiä on Alatsikiven linna, ainuusulisten kirkko ja alueen ikonimaalaukset.

Alue hemmottelee matkailijaa myös luonnoltaan, sillä idästä se rajautuu Euroopan viidenneksi suurimman järven, Peipsin rantaan. Järven rannassa on hohtavan valkoisia hiekkarantoja ja se jakautuu keskeltä Viron ja Venäjän alueisiin.

Jääkausikeskus

Elämyksellinen päiväretkikohde koko perheelle sijaitsee 18 kilometrin päässä Tarton keskustasta, Saadjärven rannalla. Jääaikakeskus on paitsi ilmaston tutkimukseen keskittyvä talo, myös elämyskohde, jossa kävijä kohtaa jääkauden eläimet mammuteista lähtien, kuulee mitä jääkausi tarkoitti Virolle ja ympäröiville maille sekä oppii ihmisen vaikutuksista ilmastoomme nyt. Keskuksella palvelee kahvila Jääkarhu ja sen pihapiiristä voit lähteä lautta-ajelulle järvelle. Muutaman sadan metrin päässä keskuksesta on myös uimaranta.

Tarton joulutori

Tarton joulutoria koristavat loistelias joulukuusi sekä idyllinen piparkakkumökki. Jouluisia tuotteita pullollaan olevista myyntikojuista voi ostaa paikallisia taidokkaita käsitöitä, maistuvia jouluherkkuja ja muuta mukavaa pukinkonttiin. Tarton talvitanssijuhlat kuuluvat tärkeänä osana Tarton joulutoria, kuin myös kuuluisa, mystinen Tarton henki. Joulutoripäivä vaihtelee vuosittain.