Ikaalisten matkatoimisto

Tarton retket ryhmille

Tartto on Viron toiseksi suurin kaupunki, jossa sijaitsee maan vanhin yliopisto. Tarttoa pidetään Viron kulttuurin ja sivistyksen pääkaupunkina. Nähtävyyksiä ovat muun muassa raatiohuone ja sen aukio, Toomemägi-puisto, tuomiokirkon rauniot, Tarton yliopisto, tiedekeskus Ahhaa sekä kasvitieteellinen puutarha. Tarton parhaat ostosmahdollisuudet ovat kauppakeskuksissa ja toreilla. Keskeisin tori sijaitsee linja-autoaseman vieressä. Tutustumisen arvoinen on myös perinteinen Tartuturg-kauppahalli. Keskustasta löytyvät mm Kaubamaja- ja Tasku -ostoskeskukset. Hieman
keskustan ulkopuolella sijaitsee suurempi ja monipuolisempi Lounakeskus, jonne on helppo kulkea ilmaisilla ostoskeskuksen busseilla.

Tässä esimerkkejä retkipaketeista, joita on mahdollista varata kauttamme Tarttoon.

Perinteinen kiertoajelu Tartossa

Tarton kaupunkikierroksen aikana tutustutaan suomenkielisen oppaan johdolla bussilla ja kävellen Tartoon ja sen nähtävyyksiin.

Retken kesto: noin 1,5-2 tuntia.

Retki sisältää: suomenkielisen oppaan.

Lisämaksusta bussikuljetus, mikäli ryhmällä ei ole omaa bussia käytössä.

Tarton kaupunkikierros ja Tarton yliopiston päärakennus

Tarton kaupunkikierroksen aikana tutustutaan suomenkielisen oppaan johdolla Tarttoon ja sen nähtävyyksiin. Kierroksen aikana päästään tutustumaan myös Tarton yliopiston päärakennukseen (juhlasali, karsseri, Yliopiston taidemuseo).

Retken kesto: noin 3 tuntia.

Retki sisältää: suomenkielisen oppaan koko retken ajan sekä vierailun Tarton yliopiston päärakennuksessa.

Lisämaksusta bussikuljetus, mikäli ryhmällä ei ole omaa bussia käytössä.

Tarton neuvostoaiheinen kaupunkikierros ja KGB-museo

Retken aikana tutustutaan Tarttoon suomenkielisen oppaan johdolla bussilla ja kävellen. Retkellä kuullaan myös humoristisia ja vakavia kertomuksia historiasta ja Neuvostoliiton aikaisesta suljetusta Tartosta. Kierroksen aikana nähdään mm. Raadin sotalentokenttä ja vieraillaan KGB-museossa. KGB-käytävien museo sijaitsee talossa, jossa vuosina 1940-50 sijaitsi NKVD/KGB:n Etelä-Viron
keskus. Vierailijoille on avoinna rakennuksen kellarikerros, jossa sijaitsivat pidätettyjen sellit. Osat käytävistä, sellit ja kellarin käytäväosa on kunnostettu niiden entisaikaiseen muotoon. Muissa entisissä selleissä on näyttely, joka antaa yleiskuvan Eestin sodanjälkeisestä
vapaustaistelusta ja kommunistikomennon rikoksista.

Retken kesto: noin 3,5 tuntia.

Retki sisältää: suomenkielisen oppaan koko retken ajan sekä sisäänpääsyn KGB-museoon.

Lisämaksusta bussikuljetus, mikäli ryhmällä ei ole omaa bussia käytössä.

Tarton kaupunkikierros ja A. Le Coq -olutmuseo

Kierroksen aikana käydään A. Le Coq -olutmuseossa sekä nähdään ja kuullaan Tarton historiaa. Tartto on Viron olutteollisuuden synnyinpaikka ja olutkaupunki jo lähes 1000 vuoden ajalta. Teollisen oluenpanon historian tallettamista varten avattiin vuonna 2003 A. Le Coq -oluttehtaan alueelle olutmuseo. Vuonna 1989 valmistuneessa mallastornissa on esillä lähes 2000 näyttelyesinettä: olutkorkkeja, -pulloja, -tuoppeja ja -tynnyreitä. Esillä on sekä sahdinteon välineitä että vanhoja teollisia olutlaitteistoja. Kaikki museovierailut päättyvät museon pubiin, jossa vieraat voivat maistella A. Le Coqin juomia.

Retken kesto: noin 3 tuntia.

Retki sisältää: suomenkielisen oppaan koko retken ajan sekä sisäänpääsyn A. Le Coqin -olutmuseoon.

Lisämaksusta bussikuljetus, mikäli ryhmällä ei ole omaa bussia käytössä.

Retki vanhauskoisten kylään ja Alatskivin linnaan

Retken aikana tutustutaan suomenkielisen oppaan johdolla vanhauskoisten elämään ja tapoihin sekä vieraillaan vanhauskoisten
museossa. Retken hintaan sisältyvä lounas nautitaan myös vanhauskoisten tapaan. Lisäksi retkellä vieraillaan Alatskivin linnassa
joka on yksi Etelä-Viron kauneimmista kartanorakennuksista. Matkalla ihaillaan myös Peipsin järven rannikkoaluetta.

Retken kesto: noin 6 tuntia.

Retki sisältää: suomenkielisen oppaan koko retken ajan sekä sisäänpääsyn vanhauskoisten museoon, lounas ja vierailu Alatskivin linnassa.

Lisämaksusta bussikuljetus, mikäli ryhmällä ei ole omaa bussia käytössä.

Setukaisten menneisyys ja nykyelämä

Matkalla setukaisalueelle pysähdytään Sillapään vanhalla kartanopuistolla ja kävellään Räpinan puutarhakoulun kukkapihalla. Setukaisten elämään tutustutaan Värskan Setukaisten maatilamuseolla, jossa kerrotaan heidän menneisyydestä, värikkäästä
kulttuurielämästä ja nykypäivästä. Lounas setukaisten tapaan. Paluumatka luonnonkauniin Etelä-Viron kautta.

Retken kesto: noin 6 tuntia.

Retki sisältää: suomenkielisen oppaan koko retken ajan sekä sisäänpääsyn Värskan Setukaisten maatilamuseoon ja lounaan.

Lisämaksusta bussikuljetus, mikäli ryhmällä ei ole omaa bussia käytössä sekä Setukaiskuoron konsertti (30min).

Talvipääkaupunki Otepää ja Sangasten linna

Otepää on yksi Viron kauneimpia kaupunkeja, josta monet tunnetut virolaiset hiihtäjät ovat kotoisin. Retken aikana tutustutaan lisäksi Pyhäjärveen, Tehvandin hyppyrimäkeen, Käärikin hiihtokeskukseen ja Windsorin linnaa muistuttavaan Sangasten linnaan, joka on yksi Viron kauneimpia kartanorakennuksia. Lounas matkalla.

Retken kesto: noin 6 tuntia.

Retki sisältää: suomenkielisen oppaan koko retken ajan sekä tutustumisen Sangasten linnaan ja lounaan.

Lisämaksusta bussikuljetus, mikäli ryhmällä ei ole omaa bussia käytössä.

HUOM! Tarkista retkien hinnat matkatoimistosta.

Tutustu myös

Historiallinen Tartto tarjoaa mielenkiintoista tekemistä ja nähtävää.

Tutustu Tarton tarjontaan

Viron uusi upea Kansallismuseo Tartossa

Lue lisää

Baltian suurin ja nykyaikaisin tiedekeskus!

Lue lisää