Maarianhamina

Ahvenanmaan saaristo koostuu lähes 30 000 saaresta. Saariston ainut kaupunki, Maarianhamina lepää kapealla niemellä kahden merenlahden välissä. Nauti pikkukaupungin kotoisuudesta, saaristolaisuudesta, upeista merimaisemista ja pannukakun tuoksusta.

Ahvenanmaan pääkaupunki Maarianhamina on vilkas vajaan 12 000 asukkaan pikkukaupunki. Keskustassa ei heti uskoisi että kaupunki on niin pieni, sillä palvelutarjonta on laaja. Keskustasta löytyvät niin ravintolat, kahvilat, baarit kuin viehättävät butiikitkin. Myös elämykset ja erilaiset tapahtumat ovat lähellä.

Tsaari Aleksanteri II perusti Maarianhaminan 1861 Ahvenanmaan ja Suomen kuuluessa Venäjän valtakuntaan. Nimensä kaupunki sai tsaaritar Maria Aleksandrovnan mukaan. Keskeisen sijaintinsa ja hyvien satamiensa ansiosta kaupunki on kasvanut ja kehittynyt jatkuvasti. Matkailu pääsi vauhtiin 1800-luvun lopussa, kun kylpyläelämä kukoisti Maarianhaminassa. Nykyään Maarianhaminassa palvelee kylpylä Mariebad.

Meri on kaikkialla läsnä, sillä Maarianhamina sijaitsee kapealla niemellä. Lähditpä keskustasta mihin suuntaan tahansa, kohtaat pian meren ja sen lahdet. Maarianhaminassa vierailee vuosittain yli 1,5 miljoonaa laivamatkustajaa. Keskusta tuntuu silti avaralta ja väljältä, eikä ruuhkissa tarvitse jurruttaa. Maarianhaminassa lähes kaikki on kävelymatkan päässä. Kaupungista voit myös vuokrata pyörän tai hypätä bussin kyytiin. Koko Ahvenanmaakin on helppo kohde päiväretkillä, sillä saariryhmän koko on yhteensä vain 60 kilometriä, tunnissa ehdit siis autolla melkein mihin tahansa. Saarella on myös erittäin hyväkuntoinen pyörätieverkosto.

Merenkulku on tärkeä osa Ahvenanmaata. Siitä kertoo myös alueen museot. Purjealus Pommern on yksi Maarianhaminan tunnetuimmista kohteista.

Parhaimmillaan Ahvenanmaa on kesä- ja kevätaikaan, kun matkailupalveluiden tarjonta on laajimmillaan. Maarianhaminan kaupunkiin voit tehdä kuitenkin nautinnollisen pyrähdyksen kaikkina vuodenaikoina.

Miksi matkustaa Maarianhaminaan?
Elämyksellinen kesäkohde
Saariston ainutlaatuinen luonto
Pienet välimatkat joka suuntaan
Kaupungin laaja palvelutarjonta

Matkat

Päivä Maarianhaminassa -risteily Helsingistä

Helsinki-Maarianhamina
Maarianhamina-Helsinki
Baltic Queen alus tekee kesällä neljä erikoisristeilyä Helsingistä Maarianhaminaan perjantaisin 3.7.-24.7.2020. Sekä elokuussa lähdöt 16.8., 19.8., 21.8. ja 23.8. Maarianhaminasta on aikaa nauttia yhteensä 9 tuntia joko omatoimisesti tai voit tiedustella kauttamme laivayhtiön järjestämiä retkiä.


Maarianhaminan lomamatka Turusta

Turku-Maarianhamina
Maarianhamina (valitsemasi määrä päiviä)
Maarianhamina-Turku
Aamulähtö Turusta Maarianhaminaan, jossa majoitut haluamaksesi määräksi öitä. Paluumatkat iltapäivälaivalla kansipaikoin.


Baltic Princess -risteily + Maarianhaminan hotellimatka

Turku-Maarianhamina
Maarianhamina
Maarianhamina-Turku
Yö laivalla risteillen, minkä jälkeen valitsemasi määrä päiviä Maarianhaminassa.


IMT:n matkailuammattilaisten vinkit Ahvenanmaan matkaasi

Tietoa kohteesta

Tietoa
Aikaero
Väkiluku
Kieli
ruotsi
Valuutta
Päivälämpötilat
toukokuu
13 °C
kesäkuu
17 °C
heinäkuu
19 °C
elokuu
18 °C