Näe ja koe matkalla

Sadonkorjuujuhlat

Syksyiset sadonkorjuujuhlat ovat Ahvenanmaan kesäkauden huipentuma. Joka vuosi tapahtumaan kerääntyy väkeä vauvasta vaariin, nauttimaan paikallisia herkkuja, tekemään ostoksia suoraan tiloilta ja nauttimaan erilaisista näytöksistä. Suosittu koko kansan ja perheen tapahtuma järjestetään syyskuun toiseksi viimeisenä viikonloppuna. Sadonkorjuujuhlaa vietetään Ahvenanmaan maatiloilla, jotka avaavat ovensa kävijöille. Lisäksi monet ravintolat ovat valmistaneet erityiset sadonkorjuuherkut juhlaväelle. Illan hämärtyessä voit vaihtaa kumisaappaat pikkukenkiin, nauttia elävästä musiikista ja pistää jalalla koreasti.

Merikortteli

Maarianhaminan itä-satamassa sijaitsevaa aluetta sanotaan merikortteliksi. Kortteli on kappale elävää merellistä historiaa missä voi tutustua veneenveistoon, raudantaontaan ja muihin käsityötaitoihin. Täällä on vierassatama perinteisille purjealuksille ja puuveneille. Museossamme voi tutustua puulaivan- ja venerakennustyöhön ennen ja nyt.

Aluelta löytyy myös museokauppa ja ravintola. Alueella kulkiessa voit tutustua myös perinteiseen ahvenanmaalaiseen venerantaan venevajoineen ja ranta-aittoineen sekä Merenkulkukappeliin.

Bomarsundin linnoitus

Bomarsundin linnoitus on Ahvenanmaan kautta aikojen suurin sotilaallinen rakennus. Linnoitus sijaitsee 32 kilometriä Maarianhaminan keskustasta.

Linnoituksen suunnittelu aloitettiin jo 1812, ja varsinaiset rakennustyöt alkoivat 1830. Bomarsundissa asui ja toimi yli 2 000 venäläistä sotilasta, linnoituksen työntekijää ja rangaistusvankia. Alueelle muodostui täysin toimiva yhteiskunta. Bomarsundin raunioilla kävellessä voi hämmästellä linnoituksen valtavia mittasuhteita. Veden äärellä sijaitsevan päälinnoituksen rauniot ovat vain osa siitä. Täällä oli myös torni, makasiini, sairaala ja asuinalueita.

Merenkulkumuseo

Aikuiset sekä lapset ovat tervetulleita Ahvenanmaan Merenkulkumuseoon. Täällä on jotain kaikille, niin merikarhuille kuin maakravuillekin. Merenkulkumuseo on avoinna ympäri vuoden.

Löydä ja koe Ahvenanmaan merenkulkumuseo. Astu interaktiivisiin näyttelyihin, missä jännittävät tarinat ja mahtavat esineet elävöittävät Ahvenanmaan merellistä kulttuuriperintöä aivan uudella tavalla.

Kiipeä mastoon, saavu laivalla satamaan tai osallistu aarteenetsintään laivarotta Rubyn kanssa.

Samalla sisäänpääsymaksulla pääset tutustumaan myös purjelaiva Pommerniin.

Museolaiva Pommern

Maarianhaminan keskustassa, Merenkulkumuseon lähistöllä sijaitseva purjelaiva rakennettiin Skotlannissa 1903. Alus on yksi Maarianhaminan tunnuksista. Nelimastoparkista, jonka ahvenanmaalainen laivanvarustaja Gustaf Erikson osti 20 vuotta myöhemmin, tehtiin museolaiva 1950-luvulla. Silloin laiva oli seilannut maailman merillä jo pitkään, enimmäkseen Australiaan, jossa se lastattiin Eurooppaan myytävällä vehnällä. Vuosien mittaan sadattuhannet turistit ja ahvenanmaalaiset ovat käyneet tutustumassa Pommerniin ja Ahvenanmaan merenkulkuhistoriaan.

Ahvenanmaan pannukakku

Tämän herkun löydät monista Maarianhaminan kahviloista, etkä voi lähteä Ahvenanmaalta maistamatta sitä. Ahvenanmaan pannukakku on tavallista paksumpi ja se voi sisältää myös riisiä. Perinteinen kakku tarjoillaan luumuhillolla, mutta sen saa myös mansikkahillolla ja kermavaahdolla höystettynä.

Vaellusreitit ja luontopolut Ahvenmaalla

Ahvenanmaalla on monipuoliset vaellusmahdollisuudet ja reitit ovat pituudeltaan 10-60 kilometriä. Ympäristö reiteillä vaihtuu autioista metsistä muinaisjäännöksiin, kulttuurirakennuksiin tai merinäköalaan. Reitin voi valita kunnon tai muiden mieltymysten perusteella.  Useimmat reitit ovat helpoja tai keskivaikeita, mutta polut voivat olla epätasaisia ja niiden varrella voi olla liukkaita kallioita.

Ahvenanmaalta löytyy myös 1-8 kilometrin pituisia luontopolkuja helposta keskivaikeaan vaikeusasteeseen.

Olutpanimo Stallhagen

Paikalliset oluenystävät perustivat Stallhagen Ab pienpanimon vuonna 2004. Stallhagen on Ahvenanmaan vanhin ja suurin olutpanimo, jonka tuotantotilat sijaitsevat Grelsbyssä, 18 km päässä Maarianhaminasta. Nimi Stallhagen tulee kuninkaankartanosta, jonka mailla panimo sijaitsee Grelsbyssä.

Olutpiireissä on sanonta: kuka tahansa pystyy tekemään olutta, mutta vain harva hyvää olutta. Mestarin aistein ja taidoin Stallhagenin panimomestari Mats Ekholm luo uniikkioluita – tasapainoisia, taiten yhdisteltyjä maku-, väri- ja aromikokonaisuuksia hivelemään vaativimmankin olutharrastajan aisteja.
Stallhagen valmistaa 12–20 eri olutlaatua vuodessa. Tunnetuimmat: Delikat, Hunajaolut, Baltic Porter, US Red Ale, Julbock.

Jos haluat tietää enemmän oluenvalmistuksesta, raaka-aineista sekä oluen historiasta ja oluttrendeistä, sinun kannattaa varata opastettu panimovierailu sekä olutmaistajaiset. Vähintään kahden hengen ryhmät ovat tervetulleita ympäri vuoden ja kierroksia järjestetään suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi.

Panimon yhteydessä toimii Green Key -ympäristösertifioitu Pub Stallhagen, joka tarjoaa ruokaa, panimokierroksia ja olutmaistajaisia. Panimomyymälästä voi ostaa kotiin viemisiksi Stallhagenin olutta sekä muita paikallisia tuotteita.

Varauksen kierroksesta voit tehdä: info@stallhagen.com

Ahvenanmaa on frisbeegofparatiisi

Frisbeegolf on erinomaista ajanvietettä kaikenikäisille. Ahvenanmaalla on panostettu frisbeegolfiin. Tavoitteena on 16 rataa ympäri Ahvenanmaata, joista suurin osa on jo käytössä ja loput valmistuvat lähitulevaisuudessa. Radoille on vapaa pääsy. Tarvitset vain omat kiekot. Maarianhaminan rata Lionsclub Mariehamn DiscGolfPark on 9-väyläinen ja se sijaitsee länsisatamassa, Badhusparkenin puistossa ÅSS Marina -vierassataman yläpuolella.

Kastelholman linnoitus

Sundissa, 23 kilometriä Maarianhaminan keskustasta sijaitseva keskiaikainen linna Kastelholma on mielenkiintoinen käyntikohde koko perheelle. Se mainitaan kirjoituksissa ensimmäisen kerran Bo Johansson Gripin perunkirjoituksessa vuonna 1388. Kustaa Vaasa vieraili linnassa kuninkaana ensimmäisen kerran 1530. 26 vuotta myöhemmin hän läänitti Ahvenanmaan ja Kastelholman linnan 18-vuotiaalle pojalleen Juhana-herttualle, joka asui linnassa useaan otteeseen seuraavien vuosien aikana. 1700-luvulla Kastelholma menetti tärkeän asemansa ja sen annettiin rappeutua.

Linnan suojelu- ja korjaustyöt aloitettiin 1800-luvun lopussa. Viimeisin kunnostusurakka alkoi 1982 ja päättyi 2001. Linnan rauniomaista luonnetta on yritetty vaalia säilyttämällä vanhojen rakennustöiden jäänteet siten, että uudet rakenteet ovat hyvin erillään alkuperäisestä muurista.

Linnassa järjestetään suomen- ja ruotsinkielistä opastusta joka päivä juhannuksesta elokuun ensimmäiselle viikolle, ja opastus sisältyy sisäänpääsymaksuun.

Nåtön luonnonsuojelualue

7 kilometriä Maarianhaminasta etelään, Nåtön saarella sijaitseva luonnonsuojelualue suojelee kallisarvoista saaristoluontoa. Luonnonsuojelualueella kulkee luontopolku. Varsinkin keväällä alueen kukkaloisto on ilahduttavaa katseltavaa. Pähkinäpensaslehdot kuuluvat olennaisena osana luonnonsuojelualueen maisemaan. Valkopäiset tolpat viitoittavat polkua. Muista, että otat muistoksi vain valokuvia ja jätät alueelle vain jalanjälkesi.

Käringsundin villieläinsafari

40 kilometrin päässä Maarianhaminasta sijaitseva Käringsund antaa hieman erilaisen luontokokemuksen. Astu safarivaunun kyytiin joka vie sinut opastetulle kierrokselle 32 hehtaarin suuriseen riistaeläinaitaukseen. Vaunussa on tilaa 40 hengelle.

Tututstu riistaeläimiin safarilla. Opastetulla kiertoajelulla näet saksanhirviä, kuusipeuroja, villisikoja, ja strutseja. Kierroksen aikana pysähdytään houkuttelemaan eläimet esille jotta saat mahdollisuuden nähdä ne läheltä. Lintulammella voi tutustua juotseniimme. Kierros alkaa Eckerön Metsästys- ja kalastus museon vierestä ja kestää noin 45 minuuttia.

Safarishopista voit ostaa kahvia, limsaa, jäätelöä, nameja ja suosittuja lihatuotteitamme kuten riistamakkaraa, savsutettua peuran- tai villisianlihaa sekä strutsinmunia. Muistoksi voi ostaa safarieläimiä jäljitteleviä pehmoleluja.

Golfia Ahvenanmaalla

Ahvenanmaan golfkausi alkaa toukokuussa ja kestää lokakuuhun. Golfkeskukset löytyvät Kastelholmasta ja Eckeröstä. Ålands Golfklubb Kastelholmassa, noin 20 minuuttia Maarianhaminasta, tarjoaa kaksi 18-reikäistä kenttää ja yhden 6-reikäisen kentän. Näistä 18-reikäinen Slottsbanan-kenttä avattiin täysin kunnostettuna kesälle 2020. Eckerö Golfista, joka sijaitsee noin 30 minuutin päässä Maarianhaminasta,  löytyy 18-reikäinen kenttä.  Voit myös hioa lyöntejä uudella lähipelin hiomiseen tarkoitetulla harjoitusalueella.

Jomalan kirkko

7km  päässä Maarinahaminan keskustasta sijaitseva Jomalan kirkko on Suomen vanhin muurattu kivirakennus. Kirkon aluperän arvellaan olevan 1270-1290 -lukujen väliltä. Tyyliltään rakennus on romaaninen kivikirkko. Hyvän akustiikkansa ansiosta kirkko on suosittu konserttipaikka.

Punaiset rantakalliot

Aito ahvenanmaalainen ”pakollinen” käyntikohde on punainen graniittikallio, jossa voit istua rauhassa ja katsella merelle. Kuuntele meren pauhua, liplatusta ja suhinaa laineiden vyöryessä rantaan ja tunne suolan ja merilevän tuoksu auringon lämmittäessä kasvojasi. Hyvä vinkki sinulle voi olla täyttää eväskori ahvenanmaalaisilla herkuilla: makkaraa, juustoa, leipää, ehkä myös savukalaa tai mehukas omena sekä hyvää juomaa – siinä kaikki, mikä tekee meren rannalla oleilusta todellisen juhlan.

Lilla Holmen

Lilla Holmen sijaitsee aivan Maarianhaminan keskustan tuntumassa. Se on lasten oma saari, jossa voi uida, leikkiä rantahiekalla, kiipeillä merirosvolaivassa tai tutustua lintutaloon.

Viikinkimarkkinat

25 kilometriä Maarianhaminasta pohjoiseen löydät Saltvikin Kvarnbon kylän. Kylä on kuuluisa heinäkuun viimeisenä viikonloppuna pidettävistä Viikinkimarkkinoistaan. Markkinahumussa näkyy parrakkaita viikinkejä ja kauniisiin pukuihin ja koruihin sonnustautuneita naisia. Alueella voi nauttia viikinkiajan musiikista ja lauluesityksistä sekä seurata aseharjoituksia ja vauhdikkaita taisteluesityksiä. Markkinoilla on myös käsityöläisiä, kuten nahanparkitsijoita, seppiä, korunvalmistajia ja hopeaseppiä, jotka valmistavat kauniita käyttö- ja taide-esineitä vanhojen menetelmien mukaan, sekä tietenkin paljon myös muiden käsitöiden, tekstiilien ja kotitekoisen leivän myyjiä. Tapahtuma alkaa viikinkilippujen esiinmarssilla.

Kvarnbon seudulla on paljon muinaisjäännöksiä ja hautoja erityisesti myöhäisrautakaudelta ja viikinkiajalta 800–1000 jKr.

Merikorttelin joulumarkkinat

Maarianhaminan Itäsataman pohjoispuolella sijaitseva Merikortteli on jouluisissa tunnelmissa 12.-13.12. kun vuorossa on Merikorttelin perinteiset joulumarkkinat. Myynnissä on laadukkaita paikallisten tekemiä käsitöitä niin hopeasta, keramiikasta, puusta kuin taotusta raudastakin valmistettuina sekä monenlaisia tekstiilitöitä. Myyntikojuista löytyy myös paikallisia herkkuja joko paikan päällä nautittavaksi tai mukaan ostettavaksi. Alueella on myös ravintola, jossa pääsee nauttimaan joulupöydän antimista.

Merkikorttelista löydät joulahjat sekä itsellesi että muille!

Joulumarkkinat ovat avoinna lauantai 12.12. – sunnuntai 13.12.2020 klo 10-16