Bonusta jokaisesta matkasta!

Baltian kierros

Matkalla tutuksi tulevat Baltian maat - Viro, Latvia ja Liettua - sekä niiden kiehtovimmat kaupungit. Emajoen rannalla sijaitsee Viron toiseksi suurin kaupunki Tartto. Sekä Riian että Vilnan ainutlaatuinen vanhakaupunki on saanut paikkansa Unescon maailmanperintöluettelossa. Yksi kohokohdista on vaikuttava Ristikukkula.

Vuonna 2024 Baltian kierroksen sijaan sinulla on mahdollisuus lähteä mukaan Kaupunkiseikkailulle Baltiaan. Tutustu täältä!

Matkalla Euroopan keskipisteeseen Vilnaan näet Viron sivistyksen ja kulttuurin pääkaupungin Tartton ja paluumatkalla Baltian Pariisiksi kutsutun Riian. Tartossa piipahdetaan yhdeksi yöksi, Vilnassa yövytään kaksi yötä ja Riiassa yksi yö.

Sekä Vilnan että Riian ainutlaatuiset Vanhatkaupungit kuuluvat Unescon maailmanperintöluetteloon. Yksi matkan kohokohdista on vaikuttava Ristikukkula. Paikka on monen pyhiinvaeltajan käyntikohde sekä liettualaisten pyhä paikka, jossa erilaiset ristit muistuttavat maan historian vaikeista ajoista ja uhrauksista sekä kansan syvästä yhteydestä katolilaisuuteen.

Miksi lähteä Baltian kierrokselle?
Baltian kiehtovimmat kaupungit samalla matkalla
Ristikukkula on yksi matkan kohokohdista
Oppaan avulla saat matkasta irti enemmän

Matkat

Baltian kierros

Helsinki - Tallinna
Tallinna - Tartto
Tartto (1 yö)
Tartto - Vilna
Vilna (2 yötä)
Vilna - Riika
Riika (1 yö)
Riika - Tallinna
Tallinna - Helsinki
Kierros läpi Baltian maiden antaa hyvää kuvan Virosta, Latviasta ja Liettuasta sekä niiden kiehtovimmista kaupungeista. EI LÄHTÖJÄ VUONNA 2023!


Baltian kierros, 1. yö laivalla

Helsinki-Tallinna (1 yö laivalla)
Tallinna - Tartto
Tartto (1 yö)
Tartto - Vilna
Vilna (2 yötä)
Vilna - Riika
Riika (1 yö)
Riika - Tallinna
Viro, Latvia ja Liettua - sekä niiden kiehtovimmat kaupungit. Tarton kulttuurikaupungissa vietetään ensimmäinen yö. Sekä Riian että Vilnan ainutlaatuinen Vanhakaupunki on saanut paikkansa Unescon maailmanperintöluettelossa. Vietät Vilnassa kaksi yötä ja yhden yön Riiassa. EI LÄHTÖJÄ VUONNA 2023!


Baltian kierros, 1. yö Tallinnassa

Helsinki - Tallinna
Tallinna (1 yö)
Tallinna - Tartto
Tartto (1 yö)
Tartto - Vilna
Vilna (2 yötä)
Vilna - Riika
Riika (1 yö)
Riika - Tallinna
Tallinna - Helsinki
Baltian kierroksella tulevat tutuiksi Viro, Latvia ja Liettua. Lähde huolettomalle kiertomatkalle kiehtovaan Baltiaan. Tutustu ja varaa omasi! EI LÄHTÖJÄ VUONNA 2023!


Kuvia Baltian kierroksen kohteista

Oppaamme vinkit matkalle!

Asiakkaidemme kokemuksia

Sai aika hyvän kuvan Baltian kaupungeista ja maista, mukavasti elämyksiä ja vaikuttavaa katseltavaa
Päivi
Hyvin suunniteltu matka, opas erinomainen ja kuljettaja myös. Kiertoajelut ja -kävelyt olivat hyvät.
Pentti
Parasta oli kauniit vanhat kaupungit sekä tutustuminen Etelä-Viroon ja Liettuan maaseutuun
Hanna
Baltian kierros oli ensimmäinen Ikaalisten matkatoimiston matka, jolle olemme osallistuneet. Ja ylipäänsä ensimmäinen tämän tyyppinen matka. Porukalla oikein ihmettelimme, miten…
Lea

Reitti ja kohteet

Reittikartta
Tietoa
Päivälämpötilat
tammikuu
-4 °C
huhtikuu
10 °C
heinäkuu
22 °C
lokakuu
11 °C
Tietoa
Päivälämpötilat
tammikuu
-7 °C
huhtikuu
5 °C
heinäkuu
16 °C
lokakuu
3 °C
Tietoa
Päivälämpötilat
huhtikuu
6 °C
kesäkuu
17 °C
elokuu
17 °C
joulukuu
-4 °C