Bonusta jokaisesta matkasta!

Praha

Prahan keskusta on kompakti, ja suurin osa nähtävyyksistä sijaitsee kävelymatkan päässä toisistaan. Näin ollen voit tutustua kaupungin tärkeimpiin kohteisiin muutamassa päivässä. Praha onkin täydellinen kohde esimerkiksi pitkän viikonlopun matkalle. Matkailijaa ilahduttaa myös Suomea edullisempi hintataso.

Praha on Tsekin tasavallan pääkaupunki, jossa asuu noin 1,3 miljoonaa ihmistä. Kaupunkia halkoo Vltava-joki kauniine siltoineen. Prahan historiallinen keskusta on Unescon maailmanperintöluettelossa, ja se tarjoaa upeita nähtävyyksiä ympäri vuoden. Praha on houkutteleva matkakohde kaikille, ja siellä on paljon tarjottavaa. Voit nauttia maistuvista oluista, herkullisista leivos- ja kakkukaupoista, ihailla historiallisia rakennuksia ja viettää aikaa kauniissa puistoissa. Lisäksi kaupungissa on monia mielenkiintoisia museoita sekä erilaisia urheilu- ja musiikkitapahtumia.

Lisää Prahasta

Prahassa on helppo liikkua paikasta toiseen jalkaisin, jolloin kaupungin yksityiskohdat pääsee kokemaan parhaiten. Etenkin vanhassa kaupungissa kannattaa liikkua kävellen. Matkat taittuvat mukavasti myös raitiovaunun kyydissä. Raitiovaunut liikennöivät kaikkialla kaupungissa ympäri vuorokauden. Keskustassa ja sen ulkopuolelle voi matkustaa nopeasti kolmilinjaisen metron kyydissä. Myös bussit liikkuvat kaupungissa niin päivä- kuin yöaikaan. Takseja löytyy runsaasti, mutta joukossa saattaa olla myös epärehellisiä kuskeja. Matkan hinta kannattaakin tarkistaa ennakkoon.

Prahan kansainvälinen lentokenttä Václav Havel Airport Prague sijaitsee noin 20 kilometrin päässä keskustasta. Autolla matka kestää hieman liikenteestä riippuen reilun puoli tuntia. Julkisessa liikenteessä edullisimmin kentältä pääsee keskustaan paikallisbussilla. Kymmenen minuutin välein kulkeva bussi pysäköi Nádraží Veleslavín -metroaseman edustalle. Keskusta on muutaman metropysäkin päässä.

Ostosmahdollisuuksia on niin kaupungin uudemman osan suurista tavarataloista ja luksusmyymälöistä vanhankaupungin pieniin putiikkeihin ja matkamuistomyymälöihin. Keskimääräinen hintataso on useimmiten kotimaan hintoja edullisempaa. Suosituimmat ostospaikat keskittyvät Václavské náměstí -pääaukion, Národnín ja Na příkopěn kävelykadun alueille. Ostosten ohessa voi nauttia kupposen ulkoilmaterasseilla kaupungin vilinää katsellen.

Praha on erityisen kuuluisa joulutoreistaan, jonne voi suunnata jo pelkän hyvän tunnelman vuoksi. Toreja on käynnissä myös muuna aikana vuodesta. Etenkin matkalaisten suuressa suosiossa on Náplavka-joenrantapromenadin tori. Toripäivä pidetään lauantaisin klo 14 saakka. Torilla on erilaisia elintarvikkeita ja paikallisia tuotteita ja siellä kannattaakin maistella ja juoda paikallisia herkkuja.

Kauppojen aukiolot ovat liikekohtaisia, mutta tavallisesti kaupat aukeavat kello 9 ja suljetaan kello 18-20 välillä, lauantaisin hieman aikaisemmin. Osa liikkeistä on avoinna myös sunnuntaisin. Useimmissa liikkeissä luottokortti kelpaa maksuvälineenä, mutta joitakin poikkeuksia löytyy. Ostoksille onkin hyvä varata myös hieman käteistä.

Prahassa on vilkas ilta- ja yöelämä. Olutta ja muita juomia tarjoillaan kaikkialla, ja hinnat ovat edullisia. Vanhankaupungin ja joenvarren alueilla hinnat ovat tavallisesti korkeimmat ja paikallisten suosimissa paikoissa huokeampia. Suurin osa anniskelupaikoista ovat baarin, oluttuvan ja ravintolan yhdistelmiä joissa syödään ja vietetään aikaa seurustellen. Kaupungin yöelämä on yleisesti turvallista ja suurimmat ongelmat tulevatkin tavallisesti vain muutamia juomia liikaa nauttineista turisteista.

Tšekin tasavalta jakautuu Böömiin, Määriin ja pienen Sleesian osan maakuntiin. Praha sijaitsee Böömissä, lähellä sen keskipistettä. Tšekki on pieni maa, jonka laidasta laitaan voi matkustaa noin 6-7 tunnissa. Maassa voikin nähdä nopeasti ja edullisesti erilaisia paikkoja. Päiväretki on helppo toteuttaa omatoimisesti, sillä bussi- ja rautatieasemalta on useita yhteyksiä Prahan ulkopuolisiin kohteisiin kaikkialle maahan päivittäin. Hotellit ja turisti-infot tarjoavat hyviä vinkkejä erilaisista päiväkohteista.

Upea Kutná Horan kaupunki sijaitsee noin 70 km Prahasta itään päin. Kutná Horan vetonaula on hämmästyttävä ihmisluilla koristeltu Sedlecin luukirkko.

Yksi Euroopan kuuluisimmista ja tyylikkäimmistä kylpyläkaupungeista Karlovy Vary sijaitsee n. 120 km päässä Prahasta länteen. Kaupungin tervehdyttävät vedet auttavat kertoman mukaan kaikkiin vaivoihin.

Prahan lähellä oleva Terezí tunnetaan myös nimellä Theresienstadt.  1700-luvulla saksalaiset rakensivat sinne linnoituksen, joka tuli tunnetuksi toisen maailmansodan aikaisena keskitysleiri-vankilana. Sen kautta kulki 32 000 ihmistä, josta moni menehtyi epäinhimillisiin oloihin, tauteihin tai päätyi muille keskitysleireille. Tähän synkän historian kohteeseen kannattaa tarkistaa aukioloajat ja tehdä varaus ennakkoon ennen matkaa.

Yksi Tsekin tasavallan päänähtävyys on oikeutetusti hyvinsäilynyt Karlstejn linna, noin 30 km päässä Prahasta lounaaseen. Sen sijainti korkealla kielekkeellä Berounka -joen yläpuolella, joukko tykkitorneja ja korkeita valleja sekä sen uhkaavat tornit herättävät tunteita. Kohteen ainoana haittapuolena on sen suosio ja ruuhkat.

Toinen oiva linna päiväretkikohteeksi on Konopiste Castle suurine puutarhoineen, n. 45 km Prahasta kaakkoon. Linna on alunperin 1300-luvun goottilaistyylinen linnoitus, jossa on paljon ranskalaisvaikutteita. Se muokattiin nykyiseen linnamuotoonsa ajan saatossa. Linnan tunnetuin asukas oli Franz Ferdinand, Itävalta-Unkarin kruununperijä, jonka salamurhasta kerrotaan Ensimmäisen Maailmansodan alkaneen.

Muita mainitsemisen arvoisia kohteita ovat mm. Cesky Krumlovin keskiaikainen lähes koskemattomana läpi vuosisatojen säilynyt keskieurooppalainen kylä sekä oluesta tunnetun Tsekin panimo Pilsner Urquell Plzenin kaupungissa.

Jääkiekon MM-kisat pelataan Prahassa ensi keväänä. IMT järjestää yhdessä Aikamatkojen kanssa ikimuistoiset fanireissut kisoihin. Lue lisää ja lähde mukaan!

Miksi matkustaa Prahaan?
Rikas kulttuuritarjonta
Kaunis arkkitehtuuri
Paljon historiaa
Lyhyt lentoaika
Kohtuullinen hintataso
Tsekkiläiset oluet
Konsertit
Vltava-joki siltoineen

Matkat

Praha - taiteilijoiden kaupunki

Helsinki-Praha
Kaupunkikierros Prahassa
Praha (2 tai 3 yötä valintasi mukaan)
Hotelli-Lentokenttä
Praha-Helsinki
Opastetun kaupunkiloman hintaan sisältyy lentojen ja majoituksen lisäksi myös suomenkielisen oppaan johdolla kiertoajelu ja -kävely sekä lentokenttäkuljetukset. Majoituksen hinta sisältää aamiaiset. Valittavanasi on myös suomeksi opastettuja retkiä Prahassa. Lähtö opastetulle kaupunkilomalle 7.5. (3yötä) ja 8.5. (2yötä)


Prahan kaupunkiloma lentäen Helsingistä

Helsinki-Praha
Praha (valitsemasi määrä päiviä)
Praha-Helsinki
Valitset valikoimastamme sinulle sopivat lentoaikataulut Helsingistä ja määrität itse montako yötä haluat Prahassa viettää. Helppoa, eikö vain?


Prahan kaupunkiloma lentäen Tampereelta

Tampere-Praha
Praha (valitsemasi määrä päiviä)
Praha-Tampere
Valitse sinulle sopivimmat välilaskulliset lennot omalta kotikentältäsi Tampereelta.


Prahan kaupunkiloma lentäen Turusta

Turku-Praha
Praha (valitsemasi määrä päiviä)
Praha-Turku
Valitse sinulle sopivimmat välilaskulliset lennot omalta kotikentältäsi Turusta.


Prahan kaupunkiloma, lennot Oulusta

Oulu-Praha
Praha (valitsemasi määrä päiviä)
Praha-Oulu
Lähde omatoimilomalle Prahaan lennoin Oulusta!


Prahan kaupunkiloma, lennot Kuopiosta

Kuopio-Praha
Praha
Praha (valitsemasi määrä päiviä)
Praha-Kuopio
Lähde omatoimiselle matkalle Prahaan lentäen Kuopiosta.


Prahan kaupunkiloma lentäen Rovaniemeltä

Rovaniemi-Praha
Praha (valitsemasi määrä päiviä)
Praha-Rovaniemi
Valitse sinulle sopivimmat välilaskulliset lennot omalta kotikentältäsi Rovaniemeltä.



IMT:n matkailuammattilaisten vinkit Prahan matkaasi

Tietoa kohteesta

Tietoa
Päivälämpötilat
tammikuu
3 °C
huhtikuu
12 °C
heinäkuu
24 °C
lokakuu
13 °C