Bonusta jokaisesta matkasta!

Rooma

Rooma, jonne kaikki tiet vievät, on yksi suosituimmista kaupunkilomakohteista Euroopassa. Sen valtava määrä historiallisia nähtävyyksiä ja mielenkiintoinen kulttuuri houkuttelevat kaupunkiin turisteja ympäri maailman.

Rooma, ikuinen kaupunki, sijaitsee Tiber-joen varrella Italian länsirannikolla. Rooman sisällä sijaitsee maailman pienin itsenäinen valtio, Vatikaani. Rooma on lähes 3000 vuotta vanha, joten sen historiaan kuuluu monia eri aikakausia. Roomassa ikiaikaisen arkkitehtuurin, muistomerkkien ja kaupungin historiallisen keskustan rinnalla elää moderni arkkitehtuuri.

 

Lisää Roomasta

Rooman keskusta on mukavan kompakti, ja tärkeimmät nähtävyydet sijaitsevat suhteellisen pienellä alueella. Roomaan kannattaakin lähteä tutustumaan kävellen. Liikenne on kaoottista ja ruuhkat ajoittain pahoja. Metrolinjoja on kolme, tärkeimpänä punainen A ja sininen B, jotka risteävät Terminin päärautatieaseman alla. Liput busseihin, metroihin ja raitiovaunuihin voit ostaa tupakkakaupoista (tabacchi) sekä asemilla olevista lippuautomaateista ja lippuluukuilta. Kulkuvälineissä niitä ei myydä.

Roomassa on valtava määrä yksityisyrittäjien pieniä, idyllisiä putiikkeja kapeiden katujen varsilla.  Tunnettuja ostoskatuja ovat muun muassa Piazza Venezialta Piazza del Popololle johtava Via del Corso ja Via Nazionale sekä Via Cola di Rienzo. Niiden varrelta löytyvät niin edulliset ja tutut kauppaketjut kuin merkkiliikkeetkin. Huippumuotia on tarjolla Piazza di Spagnan ympäristössä luksuskatu Via dei Condottilla, Via Borgognonalla ja Via Bocca di Leonella. Via del Tritonella sijaitseva La Rinascente on uusi, 2017 avattu ylellinen ostoskeskus, jossa on kahdeksan kerrosta, neljä ravintolaa ja huikea kattoterassi, jolta avautuu kauniit näkymät yli Rooman.

Italialainen nauttii mielellään illallista pitkän kaavan mukaan. Illallinen alkaa aperitiivilla ja päättyy digestiivin jälkeen tyytyväisenä kotiin, ennen kaikkea perheellisellä. Heille, jotka haluavat jatkaa illallisen jälkeen yöelämään, löytyy kyllä vaihtoehtoja. Campo de Fiorin piazzaa ympäröivät lukuisat baarit ja pubit. Aukio täyttyy iltaisin paikallisesta nuorisosta ja turisteista. Tunnelmallinen alkuillan kohde on myös Trastevere, josta löytyy kapeiden, romanttisten kujien varrelta viihtyisiä illanviettopaikkoja. Testaccio ja Pigneto ovat suosittuja alueita sekä San Lorenzo,  jossa liikkuu paljon opiskelijoita siellä sijaitsevan yliopiston johdosta. Suosituimmat baarit tarjoavat usein elävää musiikkia, teemailtoja ja esiintyjiä. Yökerhot, klubit ja diskot avautuvat yleensä puolilta öin ja ovat auki aamu neljään, jopa viiteen.

Rooma on kulttuurin kehto, jossa järjestetään valtava määrä erilaisia tapahtumia ympäri vuoden. Suosittua ajanviettoa ovat esimerkiksi korkeatasoiset oopperat, baletti ja klassisen musiikin konsertit. Toisaalta suosittuja ovat myös jalkapallo-ottelut. Rooman kaksi suurinta jalkapalloseuraa ovat AS Roma ja SS Lazio. Tärkeimpiin vuosittaisiin tapahtumiin kuuluu Rooman kaupungin päivä Natale di Roma 21. huhtikuuta, jolloin juhlitaan kaupungin perustamista. Voit nähdä komeita paraateja, gladiaattoritaisteluja ja mahtavan ilotulituksen päivän päätteeksi. Lisäksi mainittakoon Rooman maraton keväisin sekä Rooman kansainvälinen filmifestivaali lokakuussa.

Antiikin aikainen satamakaupunki Rooman ulkopuolella on Ostia Antica, noin 25 km Roomasta lähteen, joka on täynnä hyvin säilyneitä raunioita. Uskotaan, että Ostia perustettiin 300-luvulla eea. sotilastukikohdaksi suojelemaan Roomaan johtavaa Tiber-jokea. Ajan myötä Ostiasta kuitenkin kehittyi vilkas kauppasatama, koska Rooma ei sijainnut meren rannalla. Vilkkaimmillaan kaupungin oletetaan olleen 100-luvulla. 300-luvulla Ostian hallinto ja infrastruktuuri alkoivat rappeutua ja väestö muutti sieltä pois. Ympäristö muuttui soiseksi ja malarian vaivaamaksi, ja kaupunki hylättiin Rooman valtakunnan romahtaessa.
Tivolin pikkukaupunki noin tunnin junamatkan päässä Roomasta on ollut suosittu Rooman eliitin kesänviettopaikka. Tivolin kuuluisimmat kohteet ovat antiikinaikaiset Villa Adriana, 1800-luvulla uudelleen rakennettu Villa Gregoriana ja 1500-luvun Villa d’Este, joissa kaikissa on esillä vesielementtejä. Villa d’Esten rakennus on itsessään upea, mutta maailmankuulu siitä on tullut vesipuutarhojensa ansiosta. Suihkulähteitä on yli 500, ja vesi virtaa niihin Aniene-joesta lukuisien Tivolin historiallisen keskustan alla kulkevien putkien läpi. Villa d’Este kuuluu Unescon maailmanperintökohteisiin ja siellä vierailu jättää mieliin unohtumattoman elämyksen.
Via Appia Antica oli Rooman ensimmäinen valtatie, joka lähtee Porta San Sebastianilta lähellä Caracallan kylpylää. Alkupätkällä on paljon liikennettä ja jalkakäytäviä puuttuu, joten kannattaa ajaa bussilla 118 joko San Calliston katakombien portille tai San Sebastianin katakombien luo. Katakombien lisäksi Via Appian varrella on muitakin nähtävyyksiä, hautoja, mausoleumeja, kirkkoja ja veistoksia.
Jos haluat viettää päivän rannalla, voit lähteä Sperlongaan, pieneen rannikkokaupunkiin. Pääset sinne Terminin asemalta ensin junalla Fondi-Sperlongan asemalle ja siitä bussilla. Sperlongassa on viihtyisiä uimarantoja, mutta aluetta kannattaa tutkia etukäteen, sillä osassa rannoista on uimapuvun käyttö kielletty ja rannat veloittavat hieman niiden käytöstä.

Miksi matkustaa Roomaan
Lukuisia historiallisesti ja arkeologisesti merkittäviä nähtävyyksiä
Italialaisen keittiön makuelämykset
Tunnelmalliset aukiot
Museot ja taideaarteet
Vatikaani ja Pietarinkirkko
Monipuoliset ostosmahdollisuudet

Matkat

Rooman kaupunkiloma

Helsinki–Rooma
Rooma (valitsemasi määrä öitä)
Rooma-Helsinki
Voit itse valita montako päivää Roomassa vietät. Matkan hinnassa majoitus aamiaisin ja lennot Helsingistä Roomaan.


Rooman kaupunkiloma, lennot Turusta

Turku-Rooma
Rooma
Rooma (valitsemasi määrä päiviä)
Rooma-Turku
Lennot Turusta Roomaan ja majoitukset kohteessa aamiaisin.


Rooman kaupunkiloma, lennot Oulusta

Oulu-Rooma
Rooma (valitsemasi määrä päiviä)
Rooma-Oulu
Lennot Oulusta Roomaan ja majoitukset kohteessa aamiaisin.


Rooman kaupunkiloma, lennot Kuopiosta

Kuopio-Rooma
Rooma (valitsemasi määrä päiviä)
Rooma-Kuopio
Lennot Kuopiosta Roomaan ja majoitukset kohteessa aamiaisin.


Rooman kaupunkiloma lentäen Rovaniemeltä

Rovaniemi-Rooma
Rooma (valitsemasi määrä päiviä)
Rooma-Rovaniemi
Valitse sinulle sopivimmat välilaskulliset lennot omalta kotikentältäsi Rovaniemeltä.


IMT:n matkailuammattilaisten vinkit Rooman matkaasi

Asiakkaidemme kokemuksia Roomasta

Parasta matkassa oli tutustuminen erittäin upeaan kaupunkiin ja italialaiseen elämänmenoon. Saimme oppailta kattavan tietopaketin eri nähtävyyksistä ja liikkumisesta kaupungilla.
Arja
Rooma on ihana kaupunki, jossa paljon nähtävää.
Nina
Tuttu kohde, hyvä hotelli, onnistunut reissu, jolla omatoimisestikin kiersimme paljon.
Soile
Lämmin sää, mielenkiintoinen kaupunki ja laatuaikaa perheenjäsenten kanssa.
Kirsti
100% Suosittelee Rooman matkojamme

Tietoa kohteesta

Tietoa
Päivälämpötilat
tammikuu
12 °C
huhtikuu
19 °C
heinäkuu
30 °C
lokakuu
22 °C