Hotellit Rantasalmella

Hotelli
Järvisydän tarjoaa vierailijoilleen ainutlaatuisen järvikylpyläelämyksen muun muassa erilaisten löylyjen, altaiden virkistävien vesien  ja luonnonmukaisten hemmotteluhoitojen myötä. Kaikki rakennusmateriaalit ovat luonnonläheisiä, kuten 500 vuotta vanhoja uppotukkeja, luonnonkiveä ja Saimaan järvivettä ulkoaltaassa. Kylpylä lämmitetään ekologisesti järvi– ja maalämmöllä sekä aurinkoenergialla. Kylpylä on saanut Joutsenmerkin. Kylpyläosastolla palvelee kuusi erilaista saunaa ja viisi allasta. Sisäaltaiden lämpötila on aina ihanat 31 astetta, ja ulkoaltaan lämpö vaihtelee vuodenajan ja luonnollisen lämpötilan mukaan. Myös lapsille löytyy oma allas ja vesiaktiviteetteja. Rentoutumaan pääset myös esimerkiksi lämmitetyillä norppakivillä tai suolahuoneessa. Allasosaston ylätasanteella palvelee baari josta voi ostaa virkistäviä juomia sekä pientä purtavaa polskimisen välissä. Hotelli ja sen ympäristö tarjoaa aktiviteetteja jokaiseen makuun. Tässä kohteessa voi harrastaa muun muassa patikointia, fatbike-pyöräilyä  joogaa, kalastusta, lumikenkäilyä, hiihtoa ja lähes mitä tahansa luontoon liittyvää! Lisäksi hotelli järjestää ohjattua retkiä ja liikuntaa. Hotellin tunnelmallisessa kestikievarissa tarjoillaan suussasulavia herkkuja, jotka on valmistettu aina kotimaisista raaka-aineista paikan päällä. Nautinnon viimeisteleen kynttilöiden ja takkatulen loiste. Tämä kohde on siis kotimaanmatkailua parhaimmillaan! Pysäköinti on asiakkaille maksutonta ja saatavilla on myös sähköauton latausta sekä pistokepaikkoja autolle.
Hotellin mukavuudet
  • perks.icon-hotel-breakfast

  • perks.icon-hotel-beach

  • perks.icon-list-sauna

  • perks.icon-list-pool

  • perks.icon-list-bar

  • perks.icon-list-restaurant

  • perks.icon-list-sports

  • perks.icon-list-family

  • perks.icon-list-kids

  • perks.icon-list-parking

    perks.icon-list-parking

    Asiakkaille veloitukseton pysäköint

  • Sähköauton latauspiste