Näe ja koe matkalla

Faliraki ja Euroopan suurin vesipuisto

Faliraki on Rodoksen vilkkain ja suosituin lomakohde. Mikäli majoitut jossakin muualla, kannattaa Falirakiin kuitenkin antaa yksi päivä lomastasi, sillä siellä riittää tekemistä koko perheelle. Neljän kilometrin pituisella rannalla löytyy auringonoton ja loikoilun ohella mitä erilaisimpia vesiurheilumahdollisuuksia. Falirakista löytyy myös  koko Euroopan suurin vesipuisto, Faliraki Waterpark, josta löytyy tekemistä niin suurille kuin pienille vesipedoille. Siellä on liukumäkiä kaikenikäisille ja rohkeustasoille. Rohkeimmille on tarjolla Kamikaze ja Free Fall -laskuja,  kun taas pienemmät polskijat voivat nautiskella omalla lastenalueella. Vesipuistosta löytyy lisäksi  kartingrata, keilahalli ja minigolfrata sekä paljon erilaisia ravintoloita ja kahviloita. Ympäristöön ja kaupunkiin voi tutustua vaikkapa minijunalla tehtävillä kiertoajeluilla.  

Viinikierros Rodoksella

Ota päivä aikaa ja lähde Rodoksen viinikierrokselle! Attivyros-vuoren rinteillä sijaitsevaa Embonasiaa pidetään Rodoksen viinikaupunkina. Sen ympäristössä toimii useita viinitiloja, joissa voi vierailla kuten Emery Winery,  Kounaki, Alexandris- ja Merkouris -viinitilat. Alue on erikoistunut erityisesti kahteen rypäleeseen, Athiriin, hedelmäiseen valkoviiniin  ja Mandilariaan, joka on voimakas punaviini.

Filerimos-kukkula ja ristin tie

Filerimos kukkuka sijaitsee kymmenen kilometrin päässä Rodoksesta ja 270 metrin korkeudessa lähellä Ialysosta, jonka linnavuori kukkula antiikin aikoina oli. Nykyään siellä toimii luostari, jonka Johanniittain ritarikunta rakensi 1400-luvulla. Sittemmin luostari tuhottiin ja turkkilaiset käyttivät sitä hevostallina, mutta italialaiset kunnostivat sen jälleen 1900-luvulla. Filerimoksen kukkulalle johtaa polku, jota kutsutaan Golgataksi tai Ristin tieksi. Italialaiset rakensivat tien, jolla on kuvattu 14 eri pysähdyspaikalla Jeesuksen kärsimyksiä oikealla Golgatan tiellään. Tie on kaunis kulkea, sillä sitä reunustavat pinjat ja sypressit. Värikkäät riikinkukot kulkevat reitillä vapaana. Tie päättyy 18 metriä korkeaan ristiin, johon voi kiivetä. Sieltä on upeat näköalat merelle. Horisontissa voi nähdä jopa Turkin rannikon.

Perhoslaakso ja Kalopetran luostari

Perhoslaakso on suosittu vierailukohde kesän kuukausina, jolloin siellä asustelee satojatuhansia perhosia. Näky on upea, kun kaikki paikat ovat täynnä nukkuvia perhosia. Laaksossa on lammikoita, vesiputouksia ja puisia siltoja. Perhoslaakson voi kävellä läpi vajaassa tunnissa riippuen kävelyvauhdista. Retkeen voi lisätä käynnin Kalopetran luostarille, joka sijaitsee Perhoslaakson yläpuolella. Uskotaan, että kreikkalainen prinssi Alexandros Ypsilantis perusti tämän pienen Neitsyt Marialle omistetun luostarin jo vuonna 1782 kallion veden parannettua tämän tyttären tuberkuloosista. Hän antoi luostarille nimen Kalopetra, joka tarkoittaa hyvää kiveä.  Perhoslaakso ja luostari sijaitsevat noin 23 kilometrin päässä Rodoksesta.

Epta Piges – seitsemän lähdettä

Epta Piges,  seitsemän lähteen alue on yksi Rodoksen tunnetuimpia luonnonnähtävyyksiä. Se  sijaitsee pienen Archipolisin kylän lähellä. Lähteet muodostavat järven, jonne pääsee maanalaista tunnelia pitkin. Jos uskaltaa kävellä lähes 200 metrin matkan pimeässä tunnelissa, tarinan mukaan rakastuu tai nuortuu pian tämän jälkeen. Pimeässä tunnelissa virtaa vesi ja sen päässä aukeaa kuulas lampi, jossa voi uida. Vesi on virkistävän viileää ja sitä ympäröi kaunis metsä. Järvelle pääsee myös kävelytietä pitkin, sillä pimeään käytävään ei kannata mennä, mikäli on ahtaan paikan kammo tai pelkää pimeää. Sieltä ei nimittäin voi kääntyä takaisin, kun on kerran astunut tunneliin. Tunneliin kannattaa ottaa mukaan lipokkaat.

Lindoksen kylä

Lindoksen kylä on yksi Rodoksen saaren päänähtävyyksistä. Alakaupunki on täynnä viehättäviä valkoisia taloja, kujia, kauppoja, terasseja ja ravintoloita, jotka reunustavat myös matkaa ylhäälle muinaiselle Akropolille. Kiivettäviä rappuja ylös kertyy noin 200.  Akropolis-kukkulalta avautuu huikea näköala valkoiseksi kalkittuun kylään ja sinisenä hohtavalle Välimerelle. Alueelta löytyy muun muassa Agios Ioanniksen kirkon rauniot, erilaisia hellenistisen ajan raunioita sekä Athenen temppeli, jonka juuret juontuvat aikaan 300 vuotta eKr. Akropolikselle on pääsymaksu.

Rodoksen vanhakaupunki

Rodoksen vanhakaupunki näyttävine portteineen, muureineen ja ritariajan linnoineen on saaren kenties upein nähtävyys. Se on yksi Euroopan parhaiten säilyneistä keskiaikaisista linnoituksista ja onkin listattu myös Unescon maailmanperintölistalle. Paitsi historiallisia kohteita, se tarjoaa runsaasti myös ravintoloita, baareja ja kauppoja. Kaupunkia ympäröivä muuri on 12 metriä paksu ja yli neljä kilometriä pitkä. Muurille pääsee kävelemään pientä pääsymaksua vastaan. Suurmestarien palatsin kohdalta alkaa yksi parhaiten säilyneistä keskiaikaisista kaduista Ritarien katu (Odós Ippotón). Tunnelmallinen Ippokrates -aukio on suosittu tapaamispaikka. Siellä sijaitsee ravintoloita, kahviloita ja turistikauppoja.

Tsambikan ranta ja luostari

Erinomainen päiväretkikohde on Tambikan ranta ja luostari, jotka sijaitsevat noin 30 kilometrin päässä Rodoksen kaupungista. Rannalla voi myös harrastaa esimerkiksi kajakkimelontaa ja nousuvarjolentämistä. Rantariemujen ohessa kannattaa kulku suunnata rannan pohjoispuolelle ja etsiä sieltä 300 rappusta pitkät portaat ylös kohti Tsambikan luostaria nimeltään "The Virgin of Tsambika". Sieltä on upeat näkymät Välimerelle ja yli saaren. Tänne tullaan paitsi ihailemaan näköaloja myös rukoilemaan vauvaonnea. Jos lykästää, tulisi lapsi nimetä luostarin mukaan. Saarelta löytyykin useita Tsambikos-nimisiä poikia ja Tsambika-nimisiä tyttöjä.