Santorini

Santorinin hurmaa matkailijan upeilla auringonlaskuillaan, unohtumattomilla merimaisemillaan, ikonisilla valkoisilla kalkkitaloillaan ja ihanilla kreikkalaisilla mauillaan.

Kooltaan pieni Santorini on osa Kykladien saariryhmää. Se on saanut alkunsa vulkaanisesta räjähdyksestä. Kaupungit ovat syntyneet vanhan tulivuoren reunamille, jonka ansiosta kaupungeista on upeat rinnenäkymät kauniiseen merimaisemaan. Saarella on paljon pieniä kiehtovia kujia ja mukulakiviä. Korkeuseroja on paljon, joten liikuntarajoitteiselle tai lastenvaunujen kanssa liikkuvalle Santorinin kujat eivät ole ehkä ihanteellisin matkakohde. Reipaskuntoinen voi kuitenkin valloittaa saaren parhaimmat palat jalkaisin. Kaikille saaren keskeisimmille alueille pääsee kuitenkin esimerkiksi bussilla. Saarella on myös lukuisia auto-, moottoripyörä- ja mönikivävuokrauspisteitä.

Santorini on Kreikan saarten suosituin matkustuskohde ja saarella vierailee vuosittain parhaimmillaan lähes kaksi miljoonaa turistia. Santorini on erityisesti risteilijöiden, häämatkalaisten ja luksusmatkaajien kestosuosikki. Suosituin matkustusaika sijoittuu toukokuusta lokakuulle, Lämpötilat nousevat korkeisiin hellelukemiin heinä-elokuussa, joten hieman leudommasta kelistä nauttivan kannattaa ajoittaa matkansa matkailusesongin alku- tai loppupäähän. Paikallista väestöä saarella elää noin 15 000 henkeä.

Amfiteatterin muotoon rakennetusta pääkaupunki Firasta avautuu uskomaton näköala laguunille. Saaren kaunein kylä on kuitenkin Oía, jonka maisemat ovat kuin postikortista. Saarella lomaillessa kannattaa tutustua myös minolaisen kulttuurin raunioihin ja aktiivilomailijaa saattavat kiinnostaa patikointireitit sekä erilaiset vesiurheilumahdollisuudet.

Lisää Santorinista

Ostokset

Saaren keskus Fira on parhainta aluetta ostosten tekemiseen. Alueella on runsaasti esimerkiksi vaate- ja kenkäkauppoja. Oían alueelta löytyy tyylikkäitä pieniä erikoisputiikkeja. Molemmilla alueilla on myös taidegallerioita sekä käsityöliikkeitä. Santorinilla on myös pitkät viininviljelyperinteet. Viiniviljelmille on myös mahdollista tehdä retkiä. Suosittu tuliainen onkin paikallinen jälkiruokaviini Vinsanto. Santorinin hintataso on hieman korkeampi muihin Kreikan saariin verrattuna, mutta Suomen hinatatasoon verrattuna kohtuullinen.

Liikkuminen

Santorinilla on paljon korkeuseroja, kapeita kujia ja mukulakiviä joten tietyissä paikoissa kulkeminen vaatiin ainakin peruskuntoa. Rattaiden tai pyörätuolin kanssa liikkuminen on paikoitellen mahdotonta. Keskeisten paikkojen ja kaupunkien väleillä kulkee kuitenkin hyvin bussiyhteyksiä ja lipun voi ostaa kuljettajalta. Etenkin Firan linja-autoasemalta on runsaasti bussiyhteyksiä ympäri saarta. Saarella on myös runsaasti vuokrapisteitä joista saa erilaisia menopelejä pyörästä autoon. Autolle voi kuitenkin olla haasteellista löytää parkkitilaa etenkin kaupunkialueilta, joten kätevintä on kulkea vaikkapa moottoripyörällä tai mönkijällä.

Ravintolat ja iltaelämä

Ravintoloita löytyy runsaasti ympäri saarta, mutta runsain valikoima on suosituilla Firan ja Oian alueilla. Täältä löydät muun muassa näköalaravintoloita ja saaren tasokkaimmat ruokapaikat. Kamarissa löytyy runsas ravintolavalikoima noin parin kilometrin pituiselta rantakadulta. Merenelävät ovat Santorinin ravinntolakulttuurin keskiössä. Kreikassa kannattaa ehdottomasti maistaa toki perinteisiä kreikkalaisherkkuja kuten tzatzikia, halloumia, moussakaa ja tietysti fetaa.

Santorinin yöelämä keskittyy myös Firan ja Oian alueille ja on vilkkaimmillaan heinä-elokuun paikkeilla. Kamarista löytyy erilaisia baareja, musiikkia ja klubeja. Turistisesongin ulkopuolella ilta- ja yöelämä hiljenee merkittävästi.

 

 

Päiväretket

Santoirinilta on mahdollisuus tehdä lauttamatkoja muille lähisaarille. Lauttaliikenne keskittyy Athinioksen satamaan saaren länsirannikolle. Liput voit tavallisesti tilata lauttayhtiöiden sivustoilta etukäteen, ja noutaa ne sitten sataman toimistosta vähintään 45 min ennen laivan lähtöä. Vaihtoehtoisesti paikkoja voi toki kysyä myös paikan päällä tilanteen mukaan.

Miksi matkustaa Santorinille?
Upeat ikoniset postikorttimaisemat
Ihanat kreikkalaiset herkut
Auringonlaskut
Hiekkarannat
Viinikulttuuri ja -viljelmät

Matkat

Santorinin lomamatka

Helsinki-Santorini
Santorini (valitsemasi määrä öitä)
Santorini-Helsinki
Romanttinen Santorini on Kreikan saarikohteiden ykkönen. Santorini hurmaa matkalaisen upeilla näkymillään ja herkullisilla mauillaan!


Tietoa kohteesta

Tietoa
Aikaero
Väkiluku
Kieli
kreikka
Valuutta
Päivälämpötilat
tammikuu
15 °C
huhtikuu
18 °C
heinäkuu
28 °C
lokakuu
22 °C