Bonusta jokaisesta matkasta!

Kulttuuria ja ostoksia Tallinnassa

Kadriorgin alueella kannattaa käydä ainakin kesäaikaan, kun puissa on lehtiä ja puistoissa kauniita istutuksia.

Ensimmäisenä matkapäivänä suuntasimme Kadriorgin alueelle. Viru-keskukselta Kadriorgiin pääsee kätevästä joko bussilla tai raitiovaunulla. Kadriorgin alueella kannattaa käydä ainakin kesäaikaan, kun puissa on lehtiä ja puistoissa kauniita istutuksia. Katseltavaa ja ihasteltavaa riittäisi varmasti, vaikkei museoissa tai muualla poikkeaisikaan. Alueelta löytyy myös ravintoloita ja kahviloita tai kauniina kesäpäivänä omien eväiden kanssa olisi kiva istahtaa puiston penkille.

blogi-viro-tallinna-001

Puistoa olisi voinut ihastella pidempäänkin, mutta lopulta suuntasimme Kumuun, joka oli yksi matkamme pääkohteista tällä kertaa. Kumu on Baltian suurin taidemuseo ja itse museorakennuksen on suunnitellut suomalainen arkkitehti Pekka Vapaavuori.

blogi-viro-tallinna-002

Perusnäyttelyt esittelevät virolaista taidetta 1700-luvulta lähtien sisältäen niin taidetta Neuvostovallan miehityksen ajalta kuin nykytaidettakin.

Museossa on sekä perusnäyttelyitä että vaihtuvia näyttelyitä. Perusnäyttelyt esittelevät virolaista taidetta 1700-luvulta lähtien sisältäen niin taidetta Neuvostovallan miehityksen ajalta kuin nykytaidettakin. Museosta löytyi kovasti Kalevalan hahmoja muistuttavia henkilöitä maalauksista. Nämä olivat tietenkin Viron oman kansallieepoksen eli Kalevipoeg-teoksen hahmoja. Neuvostovallan miehityksen aikaiseen taiteeseen oli myös mielenkiintoista tutustua.

Ensi kerralla kuitenkin suuntana on ihan vain Kadriorgin ulkoalueisiin tutustuminen tai mahdollisesti vierailu Kadriorgin palatsissa ja Mikkelin museossa. Alueelle pitää ehdottomasti vielä palata!

Illalla käytiin tietenkin syömässä hyvin, sillä onhan Tallinna täynnä erinomaisia ravintoloita!

blogi-viro-tallinna-003

Vaikka et yöpyisikään hotellissa, kannattaa vierailla hotellin 24. kerroksessa sijaitsevassa baarissa ja sen terassilla nauttimassa näköaloista.

Yön vietimme tällä kertaa Radisson Blu Sky Hotelissa. Huoneestamme avautui todella ihastuttava näkymä Tallinnan Vanhaankaupunkiin. Siihen maisemaan kelpasi kyllä herätä seuraavana aamuna. Vaikka et yöpyisikään hotellissa, kannattaa vierailla hotellin 24. kerroksessa sijaitsevassa baarissa ja sen terassilla nauttimassa näköaloista. Monipuolisen ja laadukkaan aamiaisen jälkeen suuntasimme ostoksille. Kohteeksi valikoitui tällä kertaa Ülemisten ostoskeskus, joka on yksi Viron suurimmista. Myös tänne pääsi todella kätevästi raitiovaunulla tai bussilla Viru-keskukselta.

blogi-viro-tallinna-004

Ostosten jälkeen ehdimme vielä lounaalle Vanhaankaupunkiin sekä kuljeksimaan sen ihastuttavilla kujilla ja tekemään viimeiset tuliaisostokset (itselle 🙂 ). Ja eihän matkaa voi lopettaa käymättä jossain kahvilassa nauttimassa herkullisista leivonnaisista. Vatsa täynnä makeaa oli hyvä suunnata kohti laivaa. Kotimatka meni upeata taivasta ja merta ihaillen.

blogi-viro-tallinna-005