Taormina — Nähtävyydet ja tekemistä

Isola Bella

Isola Bella on pieni herttainen saari Taorminan edustalla aivan rannan lähellä. Saarta ympäröivä vesi on kristallinkirkasta ja sopii erityisesti vaikkapa snorklailuun. Saaren kupeessa on kaunista pikkukivirantaa. Ota rannalle sopivat kengät mukaan!

 

Teatro Greco

Kreikkalaiset hallitsivat aikonaan Sisilian saarta ja heidän ajastaan on säilynyt rakennelmia tähän päivään saakka. Taorminan vaikuttavin ja suosituin nähtävyys on antiikin ajan kreikkalainen teatteri, Teatro Greco. Muinoin teatterilla käytiin verisiä gladiaattoritaisteluita. Nykypäivänä taistelut ovat onneksi jääneet historiaan, mutta paikkaa käytetään yhä aktiivisesti esimerkiksi erilaisten konserttien ja esitysten näyttämönä.  Muun muassa teatterilla konsertoinut Mark Knopfler on tehnyt vierailunsa innoittamana laulun Lights of Taormina. Teatterista avautuu myös upea näkymä Etnan suuntaan. Teatterin kotisivuilta löydät lisää tietoa teatterista ja sen tapahtumista.

 

Etnan tulivuori

Vaikuttava Tulivuori Etna sijaitsee Sisilian Cataniasta noin 35 km luoteeseen päin. Taorminan kaupungista matkaa tulivuorelle on noin 55 km. Elävän tulivuoren korkeus vaihtelee, mutta huippu on noin  3 300 metrissä, mikä tekee siitä Euroopan korkeimman tulivuoren. Lisäksi Etna on maailman aktiivisimpien tulivuorten joukossa. Aktiivisuutensa ansiosta tulivuoren alarinteiden ja ympäristön maaperä on hedelmällistä ja siellä sijaitsevatkin tuotteliaat viini- ja hedelmätarhat. Edes mahdolliset purkaukset eivät pidä matkailijoita poissa sen rinteiltä, vaan tulivuori on suosittu käyntikohde Italiassa. Sen rinteillä kulkee vaellusreittejä, mutta huipulle pääsee vain köysiradan kyydissä. Korkeuksista avautuu näkymä rannikolle. Etnan tulivuori on listattu Unescon maailmanperintökohteeksi.

Corso Umberto

Taorminan pääkadulle keskittyvät kaikki kaupungin palvelut, kuten shoppailumahdollisuudet ja ravintolat. Kävelykatu johtaa vuoren rinnettä keskustan läpi Catanian portilta Messinan portille. Täällä vilisee elämää ja pikkuputiikkien edustalla on ihana tehdä ikkunaostoksia. Hinnat tosin ovat Corso Umbertolla yleistä hintatasoa selvästi korkeammalla.  Upealta Piazza IX Aprilen aukiolta siintävät upeat näkymät Välimerelle ja Etna-tulivuorelle.

 

Villa Comunale - kaupungin puutarha

Via Roman ja Via Bagnoli Groce-katujen rajaamana sijaitsee kaupungin puutarha, Parco Duca di Cesarò. Trooppinen, välimerellisen rikas kasvisto, historialliset tiilistä tehdyt lintutornit sekä henkeäsalpaavat näkymät ovat ehdottomasti vierailun ja tunnelmoinn arvoiset. Puutarhaan on vapaa pääsy, joskin illalla portit suljetaan.

 

Madonna della Rocca ja puolustuslinnoitus

Vahvajalkaisen patikoijan kannattaa ottaa yhdeksi kohteeksi Madonna della Roccan 1600-luvulta peräisin oleva pyhäkkö ja vanhan puoliustuslinnoituksen rauniot. Circonvallazionelta lähtee noin kahden kilometrin pituinen mutkitteleva kivipolku Monte Tauron yläosaan ja näille nähtävyyksille. Ajoittain linnoitukseen on myös maksuton sisäänpääsy. Paikalla on huikeat maisemat mutta ei juuri palveluita joten ainakin oma vesipullo on tarpeen ottaa mukaan!

 

 

Giardini-Naxos

Noin kahden kilometrin päässä Taorminasta sijaitsee varsinkin auringonpalvojien suosima lomakaupunki. Taorminasta Naxokseen pääsee bussilla tai kävellen. Giardini-Naxoksen kunnasta löytyy myös Taorminaa lähimpänä oleva juna-asema, ja juna-aseman jälkeen alkavat aurinkorannat. Rantaelämän vastapainoksi kaupungista löytyy argeologinen puisto jossa voi tutustua Sisilian vanhimman kreikkalaistukikohdan jäämistöihin.

Castelmolan pikkukaupunki

Monte Tauron huipulta löytyvästä pikkukaupungista on unohtumattomat näkymät Taorminan yli merelle ja vuorille. Castelmolaan pääsee Taorminan bussiasemalta paikallisbussin kyydissä. Hyväkuntoiset voivat nauttia elämyksellisiestä patikointireitistä huipulle. Reitti on kiemurteleva ja portainen joten ainakaan kuumimpaan paahteeseen ei kannata reitille lähteä. Muista ottaa mukaan runsaasti vettä ja hyvät kengät! Näköalojen lisäksi Castelmolan valtteja ovat ssympaattiset kapeat ja mutkittelevat kujat, joilta löytyy idyllisiä pieniä matkamuustomyymälöitä sekä ravintoloita ja kahviloita. Hinnatkin ovat Taorminaan verratten edullisemmat.