Bonusta jokaisesta matkasta!
Inspiroidu kanssamme!

Keskiajan elämää

Lähde seikkailemaan Baltian keskiaikaisiin linnoihin ja Vanhoihinkaupunkeihin, sulaudu keskiajan hengessä järjestettäville hansapäiville, opi uutta keskiaikaa käsittelevissä museoissa ja herkuttele keskiaikaravintoloissa Baltian maiden eri kaupungeissa.

Keskiajan tunnelmaa

Tuhatvuotisen keskiajan tunnelmaa ei tarvitse lähteä hakemaan kaukaa, sillä Baltian maissa aikakausi on edelleen vahvasti läsnä. Se näkyy erityisesti Tallinnan, Riian ja Vilnan Vanhoissakaupungeissa, joissa komeilee vuosisatoja sitten rakennettuja nähtävyyksiä ja toimii keskiaikateeman mukaisia ruokapaikkoja. Keskiajasta voi oppia ajanjakson elämänmenoon erikoistuneissa museoissa ja yleisesti historiaa käsittelevissä museoissa, jotka kuljettavat kävijän hansakauppiaiden, ritarien ja taisteluiden maailmaan. Viron, Latvian ja Liettuan monet linnoitukset tarjoavat elämyksen historiaan hurahtaneelle ja vievät hyvin aidontuntuiselle aikamatkalle. Ajan henkeen sulautuu helposti monissa Viron kaupungeissa järjestettävillä hansapäivillä, joissa voi elää hetken kuin menneiden aikojen ihminen.

Keskiajan tunnelmaa Baltian ravintoloissa

Keskiaikaista tunnelmaa

Lähde aistimaan keskiajan henkeä teeman mukaisiin ravintoloihin Baltian maiden pääkaupunkeihin Tallinnaan, Riikaan ja Vilnaan. Tallinnassa tunnetuin keskiajan tyylinen ravintola on Raatihuoneentorin reunalla sijaitseva OLDE HANSA, jossa keskiaikaelämys alkaa jo suurilta puuovilta. Kun astut sisään, huomaat, kuinka lepattavat kynttilänliekit tuovat tunnelmaa hämärään ravintolaan. Keskiaikaisiin asuihin pukeutuneet tarjoilijat ohjaavat ruokailijat pöytiin ja ajan tyyli elää kaikessa sisutuksessa.Menun avattuasi pääset valitsemaan mieleisesi keskiaikaisin menetelmin valmistetuista resepteistä, joilla herkuteltiin vuosisatoja sitten.

Riian Vanhankaupungin sydämestä puolestaan löytyy keskiaikaravintola ROZENGRĀLS. Ravintola toimii samoissa tiloissa kuin Riian kaupungin vanhin viiniholvi ja tapahtumapaikka, josta on maininta jo vuoteen 1293 liittyvissä kirjoituksissa. Suurimmassa salissa kohoavat neljän metrin korkuiset kaaret ja osa vuonna 1201 rakennetusta muurista. Keskiaika määrittää luonnollisesti myös ruokalistaa sisustuksen lisäksi. Ateriavaihtoehtojen saatteeksi on kirjoitettu, mistä kyseiset ruuat ovat peräisin. Esimerkiksi jänispataa nautittiin Baijerin Isabellan avioiduttua Ranskan kuningas Kaarle VI:n kanssa 1300-luvulla.

Vilnassa taas keskiajan hengestä pääsee nauttimaan kaupungintalon läheisyydessä sijaitsevassa LOKYS-ravintolassa. Tervehdi puista karhua, kun astut ravintolan portista sisään. Seuraavaksi kulje rappusia alas goottilaistyyliseen kellariin, joka juontaa juurensa 1400-luvulle. Kellarin seinille sytytetyt kynttilät tuovat valoa ja tunnelmaa, kun nautit vaikkapa metsän antimilla höystetystä lihasta.

Tutustu Tallinnaan

Tallinna

Tallinna

Matkakohde

Hansapäiville

Sulaudu keskiaikaiseen elämänmenoon Viron kaupungeissa järjestetyillä hansapäivillä. Saatat päästä katsomaan ritareiden kamppailua tai muita ajan henkeen sopivia esityksiä. Samalla opit perinteitä, tapoja sekä käsityötaitoja. Muista ottaa myös rennosti musiikin ja tanssin tahdittamana. Nauti sen jälkeen hyvästä ruuasta ja juomasta. Markkinoilla voit käydä kauppaa myyjien kanssa kuin hansakauppiaat konsanaan. Pärnussa hansapäivät järjestetään heinäkuun alussa, ja ne yhdistävät keskiaikaista kulttuuria ja kansanperinnettä. Myös Viljadissa puetaan ylle keskiajan vaatteet ja muistellaan hansa-ajan rikkauksia ja ideoita. Keskiajan hengessä vietetyillä hansapäivillä ei voi kuin viihtyä. Hyppää siis päiväksi aikakoneen kyytiin ja matkusta vuosisatoja taaksepäin. Ehkä viihdyt niin hyvin, että paluu nykyaikaan ei houkuttele keskiajan elämää maistettuasi.

Tutustu Pärnuun

Pärnu

Pärnu

Matkakohde

Keskiajan linnat

Virosta ja Latviasta löytyy monta mielenkiintoista linnaa. Tässä muutama vinkki!

Osallistu keskiaikaiselle seikkailulle Virossa, Rakveren linnassa! Halutessasi ja tunnelmaan päästäksesi voit pukea keskiaikaiset vaatteet yllesi ja tutustua miekkojen näyttelyyn, jonne on säilötty kuuluisissa taisteluissa käytettyjä kappaleita. Rohkeimmat voivat osallistua leikkimieliseen miekkataistoon. Lähde myös etsimään piilotettua aarretta, tee itsellesi kynttilä mehiläisvahasta ja jos uskallat, vieraile vielä kidutuskammiossa, kuolemanhuoneessa ja vankilassa. Opi millaista elämä oli keskiaikaisessa bordellissa ja käy viinikellarissa. Ruokaile päivän päätteeksi keskiaikaisessa linnankrouvissa aikakauden tapaan valmistetuilla aterioilla.

Kuressaaren linna on yksi Viron parhaiten säilyneistä puolustusrakennelmista, jota alettiin rakentaa jo keskiajalla. Sen päärakennus edustaa myöhäisgoottilaista tyyliä. Saarenmaalla sijaitsevassa linnassa toimii myös museo. Linnan pihamaalla voi kokeilla jousiammuntaa ja aarteenetsintää.

Myös Latviasta on useita keskiaikaisia linnoja kuten Cēsis, Sigulda ja Turaida. Cēsiksen linnanraunioilla näkyy romanttisen arkkitehtuurin piirteitä. Käy vierailusi aikana ainakin linnan tornin kellarissa katsomassa vankityrmää. Illan tullen sytytä kynttilä ja kiipeä torniin ihailemaan korkeuksista avautuvaa maisemaa Cēsiksen Vanhaankaupunkiin. Erityisen mielenkiintoista on teatraalinen ohjelma, jota seuratessasi opit muun muassa, kuinka linnan asukkaat viettivät aikaansa rauhan tai sodan aikana ja millaisia heidän päivittäiset rutiininsa olivat.

Gaujajoen varrella komeilee Turaidan linna, jonka rakentaminen aloitettiin 1200-luvulla. Kiipeä ahdasta portaikkoa pitkin linnan torniin ja katsele ympärillesi avautuvaa metsäistä kansallispuistomaisemaa kuin keskiaikainen ritari. Samalla seudulla sijaitsee myös Siguldan vanha ja uusi linna. Vanhemmasta, 1200-luvulla rakennetusta linnasta on nykyään jäljellä vain rauniot, jotka toimivat amfiteatterin kulisseina ja kansainvälisten oopperajuhlien tapahtumapaikkana.

Tunnelmallinen Trakain linna sijaitsee järven keskellä 30 kilometrin päässä Liettuan pääkaupungista Vilnasta. Myöhäiskeskiajalla valmistunut linna on toiminut historiansa aikana useiden taisteluiden näyttämönä. Kaunasin kivilinna on Liettuan vanhin linna, joka sijaitsee samannimisen kaupungin historiallisen osan kupeessa ja johon kuuluu suuri, vehreä puisto. Linnan museossa voi käydä ihailemassa vaihtuvia näyttelyitä.

Tutustu Rakvereen

Rakvere

Rakvere

Matkakohde

Museot

Jos keskiaika kiehtoo, niin ota suunnaksi ajanjaksoa esittelevät museot Baltian kaupungeissa. Yksi jännittävimmistä paikoista on Tallinnan Legendid, joka on teatteria ja interaktiivisuutta yhdistävä museo. Se luo uudelleen menneisyyden tapahtumia ja legendoja 40 minuutin mittaisella matkalla keskiajalle. Ammattinäyttelijät esittävät yhdeksän Tallinnaan sijoittuvaa tarinaa maanalaisissa kammioissa, joissa henkiin heräävät muun muassa ruton autioittamat keskiaikaisen Tallinnan kadut tai talonpojan tappamisesta tuomitun paroni Johann von Uexkullin mestaaminen. Museota ei valitettavasti erikoisefektien vuoksi suositella raskaana oleville, epilepsiaa sairastaville tai alle 10-vuotiaille, joille tarinat voivat olla liian pelottavia. Toinen hieno paikka tutustua keskiaikaiseen elämänmenoon on 1400-luvulta peräisin oleva Eppingin torni, jonka näyttelyn vetonaulana ovat aseet, haarniskat ja käsityöt. Tallinnassa Suurkillan rakennuksessa toimivassa Viron historiallisessa museossa käydään läpi maan menneisyys esihistoriasta 1900-luvulle, keski-aika mukaan lukien. Jo itse Suurkillan rakennus liittyy keski-aikaan, sillä se on rakennettu 1400-luvulla. Maan alaiseen Tallinnaan pääsee tutustumaan Kivenveistomuseossa, jonka kiviveistokset ovat peräisin niin keski- kuin uudelta-ajalta. Riiassa Pauls Stradinsin museo esittelee lääketieteen historiaa keskiajan kautta nykypäivään. Museon lisäksi Riiassa komeilee useita keskiaikaisia nähtävyyksiä ja rakennuksia. Liettuan Vilnassa kukkulan laella komeileva Gediminasin torni valmistui keskiajalla. Sen näyttelyssä voi tutustua muun muassa ristiretkien ajan esineistöön ja intekaktiivisessa näyttelyssä voi kokea saksalaisen ritarikunnan hyökkäyksen torniin. Tornin näyttely johdattaa myös muille historian aikakausille. Aivan Gediminasin tornin juurella sijaitseva Vilnan kansallismuseo esittelee kattavasti maan historian eri aikakausia, keskiaikaa unohtamatta.

Tutustu Riikaan

Riika

Riika

Matkakohde

Keskiaikaiset Vanhatkaupungit

Sinun ei tarvitse lähteä kauas päästäksesi ihailemaan keskiajan tunnelmaa ja uniikkia arkkitehtuuria. Niin Riiassa, Vilnassa kuin Tallinnassa sijaitsee oma historiallinen kaupunginosansa eli Vanhakaupunki. Tallinnassa Raatihuoneentori oli keskiaikaisen hansakaupungin elämän keskus, josta on hyvä aloittaa ajanjakson fiilisteleminen. Toria hallitsee goottilaistyylinen Raatihuone, joka toimi keskiajalla valtaa pitävien kaupunkilaisten kohtauspaikkana. Käy tutustumassa myös Raeapteekkiin, joka on Euroopan vanhin apteekki. Ensimmäinen apteekkia koskeva merkintä löytyy 1400-luvulta. Kiipeä myös Toompean kukkulalle, jonka Kohtuotsa-näköalatasanteelta avautuu näkymä yli Vanhankaupungin punatiilisten kattojen. Lopuksi kulje vielä Katariinankujaa pitkin ja ihastele sen keskiaikaista miljöötä vanhoine rakennuksineen. Keskiaika on näyttävästi esillä Riiassa, jossa se näkyy Vanhankaupungin arkkitehtuurissa. Keskiajalla kauppaa hallinneen hansaliiton kukoistaessa rakennettiin Suuri ja Pieni Kilta sekä Mustapäiden talo, jotka muistuttavat edelleen menneistä ajoista. Lisäksi muun muassa kuuluisan Kolmen veljeksen talokokonaisuuden vanhin talo valmistui myöhäiskeskiajalla ja Riian tuomiokirkkoa alettiin rakentaa 1200-luvulla. Myös Pyhän Pietarin kirkko ja Pyhän Jaakobin katedraali kuuluvat keskiaikaisten rakennusten repertuaariin. Keskiajan henki on läsnä myös Liettuan pääkaupungissa Vilnassa. Merkittävä keskiaikainen rakennus on muun muassa Vilnan yliopisto, jonka salit, käytävät ja sisäpihat herättävät kunnioitusta ja huokuvat vanhaa tunnelmaa. Toinen tärkeä ajanjaksolle ajoittuva nähtävyys on Pyhän Annan kirkko. Lisäksi Vilnan kaupunkia suojasi vielä keskiajalla muuri, johon kuului yhdeksän porttia. Niistä enää yksi on jäljellä. Portti ja sen yhteydessä toimiva kappeli sijaitsevat Ausros vartu -kadulla. Kunkin Baltian maan pääkaupungin Vanhakaupunki osa on listattu Unescon maailmanperintökohteiden listalle.

Tutustu Vilnaan

Vilna

Vilna

Matkakohde

Muut Kiehtovaa historiaa -kokoelmat

Kaikki 13 kokoelmaa
Kaikki 13 kokoelmaa

Inspiroidu kanssamme!

Kaikki 10 teemaa
Kaikki 10 teemaa