Inspiroidu kanssamme!

Kuolemattomien rakkaustarinoiden lähteillä

On olemassa niin suuria rakkaustarinoita, että ne eivät kuole koskaan. Ne ovat syntyneet kirjojen sivuille, ikuistettu valkokankaille tai roihahtaneet liekkeihin eletyssä elämässä. Elä hetki elämää suuremman rakkauden kourissa tarinoiden oikeilla tapahtumapaikoilla.

Romeo ja Julia, Verona

William Shakespearen kirjoittama tragedia Romeo ja Julia on yksi maailman kuuluisimmista rakkaustarinoista. Romeo Montague ja Julia Capulet ovat kahden Italian Veronassa vihaa pitävän suvun vesoja, jotka rakastuvat toisiinsa ensisilmäyksellä Capuletin järjestämissä juhlissa. Veronan vierailulla voi tutustua näytelmän tapahtumapaikkoihin, joista suosituin on Julian asuintalon eli Casa di Giuliettan parveke. Siellä Romeo tunnusti näytelmän mukaan rakkautensa Julialle. Talon sisäpihalle on myös pystytetty Julian patsas. Tarinan edetessä rakastavaiset menevät salaa naimisiin. Tapahtumapaikkana on oletettavasti Basilica di San Zeno Maggiore, jonka kryptassa nuoren parin kerrotaan vihkiytyneen. Häitä seuranneessa sukujen välienselvittelyssä Romeo tappaa Julian serkun kostoksi ystävänsä surmasta ja joutuu maanpakoon. Sillä välin Juliaa aletaan järjestää avioliittoon kreivi Parisin kanssa. Häidensä alla Julia saa käsiinsä myrkkyä, joka vaivuttaa hänet niin sikeään uneen että muut luulevat hänen kuolleen. Kun Romeo kuulee rakastettunsa kuolemasta, hän ryntää ostamaan itselleen myrkkyä. Kirje, joka on lähetetty hänelle kertomaan Julian oikeasta tilasta, ei koskaan saavu perille. Romeo juo myrkyn Julian haudalla ja kuolee. Kun Julia herää unestaan, hän huomaa Romeon kuolleen ja tappaa itsensä tämän tikarilla. Julian hautakammio sijaitsee Via del Pontieren keskiaikaisten muurien sisällä San Francesco al Corson luostarissa. Vierailija voi huomata haudan ulkopuolella istuvan Shakespearen patsaan.

Tutustu Veronaan

Verona

Matkakohde

Céline ja Jesse, Wien

Haaveiletko romanttisesta lomasta tunnelmallisessa Wienissä? Ehkä muistat 1990-luvun puoliväliin ajoittuvan elokuvan Rakkautta ennen aamua, jossa yhdysvaltalainen Jesse ja ranskalainen Céline tapaavat junassa? He alkavat keskustella ja jäävät viettämään lyhyen ajan yhdessä Wienissä ennen kuin Jesse palaa Yhdysvaltoihin ja Céline jatkaa matkaansa kotikaupunkiinsa Pariisiin. Öisen Wienin katuja kävelevät nuoret löytävät toisistaan sielunkumppanit, joiden keskustelut koskettavat elämän suuria kysymyksiä, rakkautta ja uskontoa. Yhdessä viettämänään aikana he tapaavat runoilijan, joka kirjoittaa parille runon heidän valitsemansa sanan pohjalta. Wieniläisessä kahvilassa he esittävät toistensa kuullen tekaistut puhelinkeskustelut ystävilleen, jossa Céline paljastaa että oli päättänyt jäädä junasta jo ennen Pariisia ennen kuin Jesse pyysi häntä seurakseen. Jesse puolestaan paljastaa, että erottuaan Madridissa asuvasta tyttöystävästään, hän lähti matkustamaan, koska halusi paeta todellista elämäänsä. Vaikka Céline ja Jesse ihastuvat toisiinsa, he tiedostavat etteivät välttämättä tapaa uudelleen. Elokuva päättyy, kun Céline nousee Pariin lähtevään junaan. He päättävät olla vaihtamatta yhteystietoja, mutta sopivat tapaavansa samassa paikassa puolen vuoden päästä. Kuinka Célinelle ja Jesselle käy, selviää elokuvan jatko-osista, mutta Wienissä vieraillessasi voit ihastella samoja öisiä katuja, joita elokuvan nuoret kuljeskelivat, miettiä oman elämäsi suuria kysymyksiä ja haastaa puolisosi niihin mukaan.

Tutustu Wieniin

Wien

Matkakohde

Catherine Earnshaw ja Heathcliff, Englanti

Englantilainen Emily Brontë kirjoitti itsensä ainoalla romaanillaan Humiseva harju yhdeksi maailmankirjallisuuden klassikkokirjailijoista. Englannin Yorkshireen sijoittuva romaani kertoo kahden eri yhteiskuntaluokkiin kuuluvan nuoren, Catherinen Earnshaw ja Heathcliffin tuhoon tuomitun rakkaustarinan. Orpo Heathcliff on adoptoitu lapsena Humisevan harjun maalaistalossa, jossa hän rakastuu isäntänsä villiin tyttäreen Catherineen. Catherine tekee kuitenkin järkivalinnan ja menee naimisiin naapurikartanon vesan Edgar Lintonin kanssa. Hurjistunut Heathcliff lähtee vuosiksi pois, mutta palaa takaisin rikkaana ja kouluttautuneena ennen kuin Catherine menehtyy vaikeaan synnytykseen. Rakkaustarinan lisäksi Humiseva harju on tarina kostosta, sillä Heathcliff haluaa tuhota hänen rakkautensa pilanneet Earnshaw’n ja Lintonin suvut Catherinen menehdyttyä. Kun Heathcliff lopulta näkee oman poikansa Haretonin sekä Catherinen ja Edgarin tyttären Cathyn rakkauden, hänen kostonhalunsa sammuu ja hän kuolee. Heathcliff haudataan lopulta rakastettunsa viereen. Jos kirjan tarina jää kummittelemaan mieleesi ja liikut Yorkshiressa, voit myös laittaa Kate Bushin esittämän, kirjan nimeä mukailevan Wuthering Hights -kappaleen soimaan kuulokkeista eläytyäksesi surullisen rakkaustarinan tunnelmaan. Ehkä näet sumuisilla nummilla häivähdyksen Catherinen ja Heathcliffin hahmoista, jotka ovat ovat kirjan lehdillä kuoltuaan vihdoin saaneet toisensa.

Helena ja Paris, Kreikka ja Turkki

Kreikan-matkalla mieli voi viedä ikivanhojen tarinoiden äärelle, joissa intohimoinen rakkaus voittaa kaikki esteet – ainakin hetkeksi. Vaikka tarinat ovat tarinoita, voit eläytyä niiden maailmaan ja ehkä löydät niistä jotain lomaasi oman rakkaasi kanssa. Kreikan mytologiassa rakkaus oli niin suurta, että sen vuoksi syttyi sota. Näin kävi Kreikan kansalliseepos Iliaassa, kun Troijan prinssi Paris rakastui Spartan-vierailullaan kuningas Menelaoksen puolisoon Helenaan, joka oli antiikin Kreikan kaunein nainen. Paris vei rakastettunsa mukanaan kotimatkalle. Rakastavaisten pakomatkan vuoksi alkoi kymmenvuotinen Troijan sota, johon koko Kreikan kaupunkivaltiot osallistuivat. Sodan ratkaisu tapahtui, kun häviöllä olevat kreikkalaiset keksivät rakentaa onton puuhevosen ja piilottaa omia sotilaitaan sen sisälle. Samaan aikaan loput sotajoukot purjehtivat läheisen saaren taakse piiloon. Troijalaiset luulivat voittaneensa sodan ja toivat puuhevosen kaupunginmuurien sisällä pitäen sitä voitonmerkkinä. Troijalaisten voitonjuhlien jälkeisenä yönä kreikkalaiset poistuivat hevosen sisältä, avasivat portit omille sotajoukoilleen, jotka olivat purjehtineet piilostaan takaisin ja tuhosivat Troijan. Rakastavaisten tarinasta on antiikin Kreikan kirjallisuudessa monta versiota, joissa on traaginen loppu. Iliaan mukaan Paris kuoli kreikkalaisen soturin nuoleen ja Helena palasi takaisin Kreikkaan entisen puolisonsa Menelaoksen kanssa. Helenan ja Parisin tarinan avulla voit eläytyä yhdessä puolisosi kanssa pakomatkalle arjen kiireistä ja päätyä romanttiselle lomalle yhteen Kreikan tunnelmallisista kohteista.

Vuokraa auto ja lähde päiväretkelle Spártiin Ateenasta

Ateena

Matkakohde

Dante ja Beatrice, Firenze

Keskiaikaisuutta huokuva Firenze on yhden maailman maineikkaimman kirjailijan Dante Allighierin kotikaupunki. Tunnelmallisessa Firenzessä voit sukeltaa Jumalaisen näytelmän kirjoittajan maailmaan, jossa hänen rakkaudenkohteellaan Beatricella Portinarilla on suuri rooli. Niin Jumalaisen näytelmän kuin Danten toisen teoksen Vita Nuovan sivuille päätynyt Beatrice on yksi kirjallisuushistorian merkkihenkilöistä. Jumalaisessa näytelmässä juuri Beatrice kuljettaa Dantea läpi paratiisin. Toisessa teoksessaan Dante paljastaa, että rakastui Beatriceen jo 9-vuotiaana. Todellisuudessa Dante näki rakkaudenkohdettaan harvoin, sillä rakkaus oli yksipuolista mutta kesti läpi kirjailijan elämän. Beatrice meni naimisiin firenzeläisen pankkiirin kanssa ja kuoli vain 24-vuotiaana. Dante kuvaili Beatricea hänen elämänsä rakkaudeksi ja muusakseen. Firenzestä löytyykin useita nähtävyyksiä, joissa vierailu johdattaa kävijän juuri niille paikoille, joissa Dante tutkaili tuntojaan unelmiensa naista kohtaan. Voit aloittaa tutustumalla Danten lapsuudenkotiin Casa di Danteen, josta suuren italialaisrunoilijan tarina käynnistyi. Kotimuseon lähellä sijaitsee Chiesa di Santa Margherita dei Cerchi -kirkko, jossa Danten perhe vieraili ja jossa hänet vihittiin järjestettyyn avioliittoon Gemma Donatin kanssa. Legendan mukaan Beatrice olisi haudattu kirkon hautausmaalle Portinarien hautaan, mutta tutkijat uskovat että hän lepää miehensä perhehaudassa Santa Crocen kirkossa. Beatricen lapsuudenkoti eli Palazzo Portinari Salviati on hiljaittain myyty luksusasuntokohteeksi, mutta Santa Margherita dei Cerchi -kirkon läheisyydessä sijaitsevan rakennuksen ohi voi kävellä. Jatka matkaasi Ponte Santa Trinita -sillalle. Ei tosin ole varmaa, tapasiko Dante todella Beatrice erään kerran sillalla, mutta siellä voi eläytyä Englannissa näytteillä olevan Dante ja Beatrice -maalauksen henkeen ja kuvitella, kuinka Beatrice lipuu nuoren Danten ohi keskiaikaisessa Firenzessä. Siirry seuraavaksi Sasso di Dante -kivelle, jolla runoilija vietti aikaansa pohdiskellen ja runoja rustaten. Päätä Dante-kohteisiin tutustuminen Santa Crocen aukiolle, jossa komeilee Danten patsas, joka juhlii runoilijan syntymää. Ehkä tapaat matkallasi Danten haamun, joka saa sinut löytämään oman luovuutesi! Samalla voit pohtia ikuisen rakkauden mysteerejä.

Tutustu Firenzeen

Firenze

Matkakohde

Grace Kelly ja ruhtinas Rainier, Monaco

Eikö olekin lohduttavaa, että kaikki ikimuistoiset rakkaustarinat eivät tapahdu vain kirjailijoiden luomia tarinoita tai tapahdu ainoastaan elokuvissa? Oikean elämän esimerkki on näyttelijä Grace Kellyn ja ruhtinas Rainierin rakkaustarina, joka vei heidät avioliiton satamaan mutta päättyi Kellyn tapaturmaiseen kuolemaan. Pari tapasi, kun Grace näytteli Ranskassa kuvatussa elokuvassa ja häntä pyydettiin Monacoon valokuvattavaksi Rainierin kanssa. Tapaamisen jälkeen Rainier alkoi tavoitella elokuvatähteä ja lähetti tälle lukuisia rakkauskirjeitä ja kalliita lahjoja. Lopulta Grace antautui satumaisen romanssin vietäväksi, ja pian pari oli kihloissa. Häät järjestettiin vuonna 1956, ja niiden sanotaan olleen kauneimmat häät, jotka on koskaan pidetty. Avioliitossa oli omat ylä- ja alamäkensä, ja pari sai kolme lasta. Grace menehtyi traagisessa auto-onnettomuudessa vain 52-vuotiaana. Rainier koskaan mennyt uusiin naimisiin, ja sanotaan ettei hän koskaan päässyt yli kauniin vaimonsa kuolemasta. Mikrovaltion paras paikka tutustua edesmenneen ruhtinasparin elämään on Monacon ruhtinaan palatsi, joka on edelleen Monacon kuninkaallisten käytössä. Uljas palatsi sijaitsee Vanhassakaupungissa ja on avoinna keväästä syksyyn. Sen kullatut huoneet, koristeelliset kattokruunut ja maalaukset henkivät kuningasperheen ja sen edesmenneiden jäsenten ylenpalttisesta elämäntavasta. Ruhtinaspari vihittiin palatsissa läheisten ystävien ja sukulaisten läsnäollessa, mutta uudelleen vihkiminen tapahtui seuraavana päivänä St. Nicholasin katedraalissa, jolloin paikalla oli noin 600 kutsuvierasta. Katedraali toimii ruhtinasparin viimeisenä leposijana, jossa heidän muistoaan ja rakkaustarinaansa voi käydä kunnioittamassa.

Monacon päiväretki kannattaa tehdä Nizzasta

Nizza

Matkakohde

Elisabeth Bennet ja herra Darcy, Englanti

Englantilaisen Jane Austenin kuuluisin romaani Ylpeys ja ennakkoluulo sijoittuu 1800-luvun Englantiin, pääosin mielikuvituksellisin tapahtumapaikkoihin Hertfordshiren maaseudulle. Romaani kertoo taloudellisissa vaikeuksissa olevan Bennetin perheen viiden tyttären parinetsinnästä. Sen keskiössä on ylpeän ja pidättyväisen herra Darcyn sekä nokkelan ja eloisan Elisabeth Bennetin rakkaustarina, joka on edelleen ajankohtainen nykymaailmassa. Varakkaaseen yhteiskuntaluokkaan kuuluvan Darcy ja vaatimattomammista oloista tuleva Elisabeth ovat kaikkea muuta kuin viehättyneitä toisistaan tarinan alussa. Elisabeth kutsuukin Darcya tämän huonon käytöksen vuoksi loukkaavaksi ja kamalaksi mieheksi. Myöhemmin hänen mielipiteensä Darcysta muuttuu vähitellen, kun hän oppii että kopean olemuksen alla piileskeleekin hyväsydäminen mies. Myös Darcy rakastuu Elisabethiin tämän älyn ja taipumattoman luonteen vuoksi. Yli kaksisataa vuotta sitten kirjoitetulla romaanilla onkin annettavaa nykypäivän pareille todellisesta rakkaudesta. Se muistuttaa, että joskus ensivaikutelma voi pettää meidät. Siksi tarvitsemmekin enemmän aikaa oppiaksemme tuntemaan toisemme. Sen mukaan hyvä ihmissuhde haastaa sinua kasvamaan ihmisenä. Sen mielestä hyvässä ihmissuhteessa täytyy olla sekä tunnetta että järkeä, niin että se tuntuu sekä sydämessä että mielessä. Jos liikut Englannin-lomallasi Hertfordshiren kauniissa maalaismaisemissa puolisosi kanssa, voitte sukeltaa Jane Austenin luomaan maailmaan nykypäivänä. Ehkä palaatte tutustumisenne alkuhetkiin ja palautatte mieliinne, mikä sai teidät rakastumaan toisiinne.

Hertfordshireen voit tehdä päiväretken Lontoosta

Lontoo

Matkakohde

Penelope ja Odysseus, Kreikka

Kreikassa ja sen saarilla vieraillessasi voit ehkä kuulla etäisesti kuuluvaa seireenien laulua, tehdä meriretkiä vaahtopäisillä aalloilla ja tunnelmoida antiikin Kreikan mytologian tarinoiden ja rakkaustarinoiden parissa. Kreikkalaisen Homeroksen kirjoittama Odysseia johdattaa sinut yhden ikimuistoisen rakkaustarinan äärelle. Eepos kuuluu maailman kirjallisuuden tunnetuimpiin teoksiin, jossa kerrotaan kreikkalaisen Ithakan saaren kuninkaan Odysseuksen tarina, kun hän palaa Troijan sodasta takaisin kotona odottavan vaimonsa Penelopen luokse. Vaikea matka kestää kymmenen vuotta, jonka aikana Odysseus joutuu tekemisiin kyklooppien, seireenien ja Kirke-noidan kanssa. Lisäksi hän vierailee manalassa. Nokkela ja rohkea kuningas selviää kaikista koettelemuksistaan ja palaa kotiin, jossa kosijat piirittävät hänen Penelope-vaimoaan. Koska Penelope ei ole unohtanut miestään, hän on luvannut valita heistä yhden vasta kudottuaan kankaan valmiiksi. Kun kangas vihdoin valmistuu, on kosijoilla on edessään vielä yksi koettelemus. Se, joka onnistuu ampumaan Odysseuksen jousella, saa Penelopen vaimokseen. Kukaan kosijoista ei kuitenkaan jaksa jännittää jousta. Kuitenkin kerjäläiseksi naamioitunut Odysseus onnistuu tehtävässä, ja Penelope uskoo miehensä vihdoin palanneen. Odysseuksen ja Penelopen rakkaustarinaa voi muistella vaikkapa pitkään kestäneen avioliiton vuosipäivämatkalla Kreikkaan, sillä rakkaus voi olla ikuista muutenkin kuin antiikin Kreikan myyteissä.

Korfu tarjoaa aitoa kreikkalaista tunnelmaa

Korfu

Matkakohde

Christian ja Satine, Pariisi

Pariisin Moulin Rouge on kaikkien tuntema kabaree, joka oli vuosisata sitten kaupungin kulttuuri- ja boheemielämän keskus. Vielä nykyäänkin siellä järjestetään huikeita tanssiesityksiä. Niitä katselemaan mennyt lomailijapariskunta voi myös palauttaa mieleensä sinne sijoittuvan, suuresta rakkaudesta kertovan Moulin Rouge -musikaalielokuvan. Sen tarina kertoo kirjailija Christianista, joka muuttaa Pariisin ja haluaa myydä kirjoittamansa näytelmän kuuluisan kabareen omistajalle. Christian rakastuu Moulin Rougen tähtikurtisaaniin Satineen, ja heidän välilleen syntyy suhde. Satine on kuitenkin luvattu näytelmää rahoittavalle herttualle. Salatakseen suhteensa herttualta Satine ja Christian väittävät tapaavansa, koska harjoittelevat näytelmää varten. Heidän suhteensa kuitenkin paljastuu myöhemmin, ja herttua saa tietää että käsikirjoitus kertookin heidän kolmiodraamastaan. Rakastavaisten suhde ajautuu väliaikaisesti karille, kunnes he näkevät jälleen toisensa näytelmän ensi-illassa. He ehtivät vakuuttaa rakkauttaan toisilleen ennen kuin Satine kuolee traagisesti keuhkotautiin.

Tutustu Pariisiin

Pariisi

Matkakohde

Anna Karenina ja Aleksei Vronski, Pietari ja Moskova

Kun matkustat Pietarissa tai Moskovassa, voit muistella yhtä maailman kuuluisinta rakkaustarinaa, jolla monen muun rakkaustarinan tavoin on traaginen loppu. Voit pohtia, miltä suurkaupungit ovat näyttäneet romaanin tapahtuma-aikaan 1800-luvulla ja miettiä,  viihdytkö kenties samoilla kulmilla, joissa Venäjän kirjallisuuden suurimmat rakastuneet viihtyivät. Venäläinen kirjailija Leo Tolstoi loihti kirjansa sivuille traagisen rakkaustarinan Anna Kareninasta ja kreivi Vronskista, joka sijoittuu tsaarinajan Venäjälle Pietariin ja Moskovaan. Kirjan päähenkilö Anna on naimisissa mutta tapaa komean ja varakkaan Vronskin tanssiaisissa Moskovan-vierailunsa aikana. Tanssiaisissa saamastaan huomiosta järkyttynyt Anna palaa miehensä Aleksei Aleksandrovitš Kareninin ja poikansa luokse Pietariin. Vronski kuitenkin matkustaa samalla junalla ja tunnustaa Annalle rakkautensa. Karenin varoittaa Annaa Vronskista, ja myöhemmin Anna paljastaakin suhteensa aviomiehelleen. Miehensä pyynnöstä huolimatta Anna ei katkaise suhdetta Vronskiin, jolloin Karenin uhkaa ottaa avioeron ja että Anna ei enää näkisi poikaansa. Mies alkaa kerätä todisteita vaimonsa uskottomuudesta ja on yhteydessä lakimieheen, mutta luopuu suunnitelmistaan, kun kuulee että Anna on kuolla vaikeaan synnytykseen. Vaikka Karenin antaa anteeksi Annan uskottomuuden, tämä matkaa Eurooppaan Vronskin kanssa. Suhde alkaa rakoilla, sillä Vronski ei Annan tavoin viihdy Euroopassa. He palaavat Venäjälle, jossa yksinäinen Anna epäilee vilkasta seuraelämää viettävää rakastettuaan uskottomuudesta. Tilanne aiheuttaa riitoja ja päättyy traagisesti, kun Anna heittäytyy junan alle asemalaiturilta.

Tutustu Pietariin

Pietari

Matkakohde

Muut Romanttisia hetkiä yhdessä -kokoelmat

Kaikki 6 kokoelmaa
Kaikki 6 kokoelmaa

Inspiroidu kanssamme!

Kaikki 10 teemaa
Kaikki 10 teemaa