Mitä haet matkaltasi?

Euroopan upeat joulutorit

Tunnelmalliset joulutorit hurmaavat ympäri Eurooppaa. Joulutoreilta löytyy kunkin maan perinteisiä jouluherkkuja, käsitöitä, joulukoristeita, leluja… siis kaikkea, mitä jouluun ja joulun odotukseen toivoa saattaa. Lisäksi erilaiset tanssi- ja lauluesitykset, karusellit ja tietenkin joulukuusi ja joulupukki ovat osa joulumarkkinoiden humua.

Tunnelmallinen joulutori Riiassa

Historiallinen Riika hurmaa lämminhenkisillä joulumarkkinoillaan Doma-aukiolla Riian Vanhassakaupungissa. Joulutorilla voit maistella paikallisia herkkuja, shoppailla joululahjoja sekä nauttia aidosta, glögin ja piparkakun tuoksuisesta joulutunnelmasta ainutlaatuisessa miljöössä. Joulukuusi näyttelee tärkeää roolia Riian joulussa ja kaupungin keskustassa on joulun aikaan yli 60 erilaista, paikallisten taiteilijoiden koristelemaa joulukuusta. Joulutori aukeaa yleensä joulukuun alussa ja kestää loppiaiseen asti.

Tutustu Riikaan

Riika

Matkakohde

Keskieurooppalaista joulutunnelmaa parhaimmillaan Wienissä

Wienin suurimmat Christkindlmarkt-joulumarkkinat raatihuoneen torilla tarjoavat loisteliaat puitteet lämminhenkiseen tapahtumaan idyllisine puumajoineen, jouluisine tuoksuineen ja perinneruokineen. Wienin joulutorilla on näkemistä ja kokemista jokaisen makuun ja erityisesti lapsille on järjestetty paljon mukavaa puuhaa, kuten satutalo ja poniratsastusta. Wienin raatihuoneen joulutori on avoinna marraskuun puolesta välistä loppiaiseen. Muita tutustumisen arvoisia joulutoreja Wienissä ovat Schönbrunnin joulutori sekä Karlsplatzin joulutori.

Tutustu Wieniin

Wien

Matkakohde

Joulutori perinteikkäässä Budapestissa

Budapestin Vörötsmarty-aukiolla järjestettävät joulumarkkinat täyttyvät iloisesta tunnelmasta ja ennen kaikkea perinteistä. Myyntikojuista löydät muun muassa perinteisiä käsitöitä, saippuoita, puisia leluja ja keramiikkaa sekä upean valikoiman perinteisiä unkarilaisia herkkuja – makkaraa, gulassia, herkullisia paprikaruokia ja juustoja. Maista myös lämmintä siideriä sekä juustolla, suolakurkulla ja kinkulla täytettyjä lettuja. Budapestin mausteiden tuoksuinen joulutori hurmaa marraskuun lopusta vuoden vaihteeseen. Koe hurmaava Tonavan kaunotar jouluasussaan!

Tutustu Budapestiin

Budapest

Matkakohde

Vilnan joulutorin aitoa ja lämmintä tunnelmaa

Joulun aika Vilnassa täyttyy joulutoreista, kirkkokonserteista ja lämpimästä tunnelmasta kauniine jouluvaloineen ja koristeineen. Vilnan joulumarkkinoilta pukinkonttiin ja tuliaisiksi löytyy perinteisiä käsitöitä, koruja, keramiikkaa ja lähiruokaa, herkkuja ja glögiä. Muutamia paikallisia erikoisuuksia ovat Šaltibarščiai, kylmä punajuurikeitto, maistuva rahkapasta nimeltään Varsketukai sekä perunasta valmistetut cepelinai-raviolit. Vilnan joulumarkkinat järjestetään Raatihuoneen aukiolla yleensä noin joulukuun alusta tammikuun alkuun.

Tutustu Vilnaan

Vilna

Matkakohde

Iloista tunnelmaa Tallinnan joulutorilla

Joulunajan kunniaksi keskellä Raatihuoneentoria komeilee upea joulukuusi, jota ympäröivistä myyntikojuista voi ostaa paikallisia herkkuja ja käsitöitä. Tutustu piparkakkujen historiaan Piparkakkumania-taidenäyttelyssä tai vietä ylellinen hemmotteluhetki kylpylässä. Lisäksi useissa Vanhankaupungin kirkoissa järjestetään joulun aikaan useita joulukonsertteja. Nauti iloisesta joulutunnelmasta, shoppaile ja herkuttele. Tallinnan Vanhankaupungin joulumarkkinat ovat avoinna yleensä noin marraskuun puolesta välistä tammikuun alkuun.

Tutustu Tallinnaan

Tallinna

Matkakohde

Tukholman kiehtova joulutori

Tukholman joulu tarjoaa meille suomalaisille monia tuttuja asioita, mutta myös paljon uutta ja mielenkiintoista. Tukholman jouluun kuuluvat tärkeänä osana tunnelmalliset joulutorit, joista yksi suosituimmista järjestetään Tukholman Vanhassakaupungissa, Storatorgetilla. Maista ruotsalaista joulumakkaraa, polkkakarkkeja sekä muita rakkaan naapurimaamme joulun herkkuja. Tukholman Vanhankaupungin Joulutori on ainutlaatuinen elämys kaikille joulun ystäville.

Tutustu Tukholmaan

Tukholma

Matkakohde

Prahan perinneruokia pursuavat joulumarkkinat

Prahan suosituimmat joulumarkkinat löytyvät vanhankaupungin aukiolta, Staroměstské Naměskilta sekä Venceslauksen aukiolta. Erityistä tunnelmaa Prahan joulutorille tuovat perinneruuat, kynttilöiden loiste ja tšekkiläinen musiikki. Jouluinen Praha täyttyy värikkäästi koristelluista puisista myyntikojuista, joista voi ostaa ihastuttavia paikallista käsitöitä. Perinteisiä tšekkiläisiä jouluherkkuja ovat esimerkiksi grillatut klobása-makkarat. Makeista herkuista kannattaa maistaa perinteisiä sokerilla kuorrutettuja trdelník-leivoksia. Prahan joulumarkkinat järjestetään marraskuun lopusta tammikuun alkuun.

Tutustu Prahaan

Praha

Matkakohde

Muut Tapahtumia ja elämyksiä -kokoelmat

Kaikki 4 kokoelmaa
Kaikki 4 kokoelmaa

Mitä haet matkaltasi?

Kaikki 10 teemaa
Kaikki 10 teemaa