Trondheim — Nähtävyydet ja tekemistä

Bryggerekkan historiallinen satama-alue

Trondheimin historiallinen satama-alue on seissyt Nivelda joen suulla kaupungin alkuajoista asti. Sataman vanhoja rakennuksia on säilynyt molemmilla puolilla jokea Kjøpmannsgata, Bakklandet, Fjordgata sekä Sandgata -kaduilla. Vanhin rakennuksista on 1700-luvulta. Pidä kamera valmiiina, koka tämä on Trondheimin valokuvauksellisinta aluetta.

Kristianstenin linnoitus

Kristianstenin linnake on yksi Trondheimin maamerkeistä. Se rakennettiin 1681 kaupungin suuren tulipalon jälkeen. Se on vartioinut kaupunkia siitä lähtien ja esimerkiksi 1718 linnoitus pelasti Trondheimin ruotsalaisilta valloittajilta. Linnoitus poistettiin käytöstä 1816. Toisessa maailmansodassa se oli natsien käytössä ja siellä teloitettiin 23 norjalaista patrioottia.

Gamle Bybro -silta

Vanhankaupungin Gamle Bybro -silta rakennettu tälle paikalle samaan aikaan kuin Kristiantenin linnake vuonna 1681. Sen molemmissa päissä oli vartijan ja verotustalot. Länsipuolen talo on vielä olemassa ja se toimii nykyään lastentarhana. Silta ja portit sellaisenaan, kun ne ovat nykyään on ralennettu 1861.

Nidarosin katedraadi

Nidaros on maailman pohjoisin goottityylinen katedraali ja Norjan kansallinen pyhäkkö. Se on pyhäinvaelluskohde ja sitä käytetään kruunajaisissa sekä kuninkaallisissa ristiäisissä. Katedraali rakennettiin 1017 Pyhän Olavin haudan päälle. Pyhä Olavi on Norjan suojeluspyhimys sekä viikinki, joka toi kristinuskon Norjaan. Katedraali valmistui noin 1300. Keskiajan ja usean tulipalon jälkeen katedraali oli huonossa kunnossa, joten siihen aloitettiin mittavat kunnostustyöt, joilla se saatettiin alkuperäiseen kukoistukseensa.

Trondheimin merimuseo

Merimuseossa pääset tutustumaan Trondheimiin kauppasatamana ja purjehduskaupunkina 1600-luvulta nykypäivään. Museosta löytyy myös lapsille sopivia näyttelyitä.

Raitiovaunumuseo

Raitiotiemuseossa on esillä vanhoja raitiovaunuja sekä valokuvia, lehtiä, postikortteja ja videoita. Museo on avoinna vieraille kesäkaudella.

Steinvikholmenin linna

Steinvikholmenin linnan rakentaminen on aloitettu 1525 ja se valmistui 1532. Tämän mahtavan linnakkeen ja asunnon rakennutti Norjan katolisen kirkon viimeinen arkkipiispa Olav Engelbrektsson. Hän hallitsi Norjaa linnasta käsin vuosia. Alueella on kioski ja sen laiturilta voi kalastaa.

Rockheim

Rockheim on norjalaisen populaarimusiikin kansallismuseo ja se sijaitsee Tronheimin satamassa. Suosittu museo avattiin 2010. Musiikista ja sen historiasta kertovissa näyttelyissä on pysyviä ja vaihtuvia näyttelyitä. Pysyvä näyttely "The Time Tunnel" on matka norjalaisen musiikin ja kulttuurin historiaan äänten, kuvien ja musiikkivideoiden kautta. Rockheim Hall of Fame kunnioittaa ihmisiä ja ryhmiä, joilla on ollut tärkeä rooli norjalaisen pop ja rock musiikin kehityksessä ja levittämisessä.

Trondheimin taidemuseo

Trondheimin taidemuseolla on kaksi sijaintia. Päärakennus TKM Bispegata sijaitsee aivan Nidacosin katedraalin vieressä ja TKM Gråmølna Nedre Elvehavnissa. Museokauppa sijaitsee päärakennuksen yhteydessä. Museossa on esillä vaihtuvia näyttelyitä norjalaista ja kansainvälistä taidetta museon mittavista kokoelmista sekä nykytaidetta.

Sverreborgin museo

Sverresborg Trøndelag kansanmuseo on Norjan kolmanneksi suurin kulttuurihistoriallinen museo. Kokoelmaan kuuluu yli 80 historiallista rakennusta, esineistöä ja valokuvia.

Ilabekken vaellusreitti

Ilabakken on käytävä, joka liittää kaupungin Bymarka-luonnonsuojelualueeseen. Oman valinnan mukaan voi kulkea vain Ilabekkenin reitin tai sen voi yhdistää pidempään vaellukseen Bymarkassa. Reitti alkaa läheltä keskustaa Ilabekkenin puistosta.
  • Reitin pituus: 1,6 kilometriä yhteen suuntaan (noin 30 minuuttia / suunta)
  • Kenelle: Helppo
  • Varusteet: Hyvät kengät. Säänmukainen vaatetus.
  • Koska: Ympäri vuoden
  • Osoite: lähtöpaikka Hanskemakerbakken 9
  • Pysäköinti: -
  • Julkinen liikenne: Helppo pääsy kävellen keskustasta
Kulje Hanskemakerbakkenilla “Kafen in Ila” ohi ja käänny ensimmäiselle polulle vasemmalla. Seuraa polkua ja puisia portaita, joita ympäröivät luonto sekä vesuputoukset. Matkan varrella joutuu parissa kohtaa ylittämään tien. Reitti jatkuu ylös Iladalenin laaksoa ja se päättyy Theisendammen järvelle, joka on yksi Trondheimin suosituimmista uimapaikoista. Reitillä Møllebakken on erityisen idyllinen paikka puuportaineen ja vesiputouksineen. Jos haluat tehdä lisälenkin Theisedammenilla järven ympäri kulkee polku, joka on pituudelta 1,8 kilometriä.

Grønlia vaellusreitti

Grønlia on yksi Bymarkan parhaita metsävaellusreittejä. Grønlialta on hienot näköalat Skjellbreia-järvelle.
  • Reitin pituus: 9,5 kilometriä meno/paluu (noin 2 tuntia/ suunta)
  • Kenelle: Keskitasoinen
  • Varusteet: Hyvät kengät. Säänmukainen vaatetus.
  • Koska: Ympäri vuoden (talvella hiihtäen)
  • Osoite: Lianvegen 36
  • Pysäköinti: Pysäköi auto Lian Restaurant ravintolan pihaan, Lianvegen 36
  • Julkinen liikenne: Gråkallbanen-raitivaunulinja keskustasta päätepysäkille, seuraa sieltä kylttejä Lian Restaurant -ravintolalle
Vaellusreitti alkaa Lian Restaurant -ravintolalta. Grønlialle on opastettu polku. Joissakin kohdin polku voi olla vähän huonosti merkitty, mutta polun pitäisi olla hyväkuntoinen. Grønlialla on kahvila, josta saa ostettua kevyttä syötävää sekä juotavaa. Sieltä löytyy myös wc-tilat.

Forsvarsrunden vaellusreitti

Forsvarsrunden on kaupunkivaellusreitti jonka reitillä on sotahistoriallisia kohteita, kuten Kristianstenin linnoitus, Rosenborg, Kuhaugen ja Persaunet sekä yksi kaupungin parhaista näköaloista.
  • Reitin pituus: 5,4 kilometriä (1 tunti)
  • Kenelle: Helppo
  • Varusteet: Hyvät kengät. Säänmukainen vaatetus.
  • Koska: Ympäri vuoden
  • Osoite: Aloitus Kristianstenin linnake, Forsvarsbygg tai Tomasskolen koulu, Festningsgata 2
  • Pysäköinti: -
  • Julkinen liikenne: Helppo pääsy kävellen keskustasta
Reitti on hyvin merkitty vihreillä “forsvarsrunden”-kylteillä. Reitin varrella on myös kuusi informaatiotaululla, joissa kerrotaan alueen puolustushistoriasta. Lepäile penkillä Kuhaugenissa, josta on kauniit näkymät Trondheimin kaupunkiin. Reitin voi aloittaa mistä kohtaa tahansa. Suosittuja aloituskohtia ovat Kristianstenin linnake tai Tomasskolen koulun ulkopuolelta.

Ladestien vaellusreitti

Ladestien on ehkä Trondheimin suosituin vaellusreitti, joka alkaa noin 3 kilometrin päästä keskustasta. Reitti kulkee  Ladehammerenista Rotvollfjæraan ja sen varrella on raitista meri-ilmaa, vanhoja pihapiirejä ja historiallisia kirkkoja sekä uimapaikkoja. Ladekaia reitin varrella tarjoilee lounasta ja päivällistä. Välipalalla voi poiketa Sponhusetissa.
  • Reitin pituus: 10 kilometriä yhteen suuntaan (noin 2-3 tuntia)
  • Kenelle: Helppo
  • Varusteet: Hyvät kengät. Säänmukainen vaatetus.
  • Koska: Ympäri vuoden
  • Osoite: Ormen Langes vei 24-14
  • Pysäköinti: -
  • Julkinen liikenne: Bussi 20 Prinsens gate -pysäkiltä Grilstadin suntaan. Jää pois Strandveikaia pysäkillä.
Strandveikaia pysäkiltä jatketaan vasemmalle Ormen Langes Vei -kadulle. Seuraa tietä rantaviivaa pitkin ja pysähdy Speaker Pipessa ennen kuin jatkat varsinaiselle polulle. Vaelluksen voi aloittaa myös Korsvikasta. Reitti kulkee rantaviivaa pitkin ja se on hyvin merkitty. Rotvollfjærasta pääsee takaisin keskustaan bussilla 20.

Våttakammen - Geitfjellet vaellusreitti

Våttakammenin ja Geitfjellettin saa yhdistettyä hyvin yhdeksi vaellukseksi. Våttakammen on yksi Bymarkan parhaista näköalapaikoista ja sieltä on hienot näköalat Ilan kaupunginosaan sekä keskustaan. Geitfjellet on suosittu vaelluskohde. Sieltä näkee lähes koko Trondheimin ja sieltä on myös hienot näköalat Selbu vuorille, Fosenille vuonon toiselle puolelle sekä Bymarkan pohjoiseen osaan.
  • Reitin pituus: 6 kilometriä meno/paluu (noin 2 tuntia)
  • Kenelle: Helppo
  • Varusteet: Hyvät kengät. Säänmukainen vaatetus.
  • Koska: Toukokuusta syyskuulle
  • Osoite: 
  • Pysäköinti: -
  • Julkinen liikenne: Bussi 11 Kongens gate -pysäkiltä Stavsetin suntaan. Jää pois Møllebakkenin pysäkillä.
Møllebakkenilta on 6 minuutin kävelymatka Vestoppfartenille, josta käännytään polulle. Noin 500 metrin päässä alkaa näkyä opasteita Våttakammenille. Polku jatkuu tasaisena ja suhteellisen jyrkkänä huipulle asti. Polun varrella on useita penkkejä. Vestoppfartenilta Våttakammenmenille on noin 2 kilometriä. Vättakemmenilta voit palata takaisin tai jatkaa matkaasi kohti Geitfjelletiä.

Homlastien - Storfossen vaellusreitti

Homlastien - Storfossen vaellusreitti lähtee Hommelvikista, joka sijaitsee noin 30 minuutin ajomatkan päästä Trondheimin keskustasta. Homlastien kulkee Hommelvikin keskustasta koskemattoman luonnon läpi ja päättyy kauniille 40 metriä korkealle Storfossen vesiputoukselle. Suuri osa reitistä kulkee Homlan luonnonsuojelualueen läpi.
  • Reitin pituus: 6,2 kilometriä yhteen suuntaan (2 tuntia)
  • Kenelle: keskitasoinen
  • Varusteet: Hyvät kengät. Säänmukainen vaatetus.
  • Koska: Maaliskuulta marraskuulle
  • Osoite: Nessvegen 24, PB 48, Hommelvik
  • Pysäköinti: Pysäköi ‘Malvik jeger- og fiskerforening’ vieressä olevalle parkkipaikalle. Reitin aloituskohta Krana Bru -silta on ihan parkkipaikan vieressä.
  • Julkinen liikenne: Junalla Trondheimista Hommelvikin asemalle. Asemalta on 650 metrin kävelymatka Krana Bru -sillalle, josta vaellusreitti alkaa.
Krana Bru -sillalta reitti jatkuu Kringelmyraan. Reitti on noin 6 kilometriä pitkä ja se kulkee mäkistä maastoa lohijoki Homlan viertä. Polun loppuvaiheessa tulee eteen pieni puinen siltä, joka ylittää joen. Jos poikkeaa siitä joen toiselle puolelle lötyyy pienen matkan päästä  Dølanfossen vesiputous. Takaisin toisella puolen siltaa ja polku kulkee ensin ylös ja sitten alas Mettifossen vesiputoukselle ja lopulta Storfossen vesiputoukselle.

Bymarkan luonnonsuojelualue

Bymarka on suuri puisto ja luonnonsuojelualue Trondheimin keskustan läheisyydessä. Alue on 80 neliökilometriä ja sieltä löytyy yli 200 kilometriä kävelyreittejä. Se on suosittu kohde muun muassa kävelyyn, vaeltamiseen, pyöräilyyn ja talvella hiihtämiseen. Korkeuserot alueella ovat 200 metristä 565 metriin meren pinnan yläpuolella.