Ikaalisten matkatoimisto

Turvallisesti matkalla – toimintaohjeemme korona-aikana

Terveytesi ja turvallisuutesi tulee ensin!

Poikkeusolosuhteet ovat vaikuttaneet lähes kaikkeen, mukaan lukien siihen, ettei matkustaminen ole ollut mahdollista. Se, että monissa maissa on alettu suunnittelemaan matkustusrajoitusten poistoa tuo uskoa ja toivoa, että vielä me tulemme matkustamaan.

Terveytesi ja hyvinvointisi ovat meille erityisen tärkeitä. Haluammekin varmistaa, että jokainen matkasi vaihe on turvallinen. Tämän vuoksi olemme ottaneet käyttöön uusia käytänteitä toistaiseksi, jotta voisit matkustaa hieman luottavaisemmin mielin, sitten kun se jälleen on mahdollista.


 

Turvallisesti bussimatkalla

Istumavälejä harvennetaan busseissa siten, että asiakkaidemme välillä on yhden metrin turvaväli. Poikkeuksena perheenjäsenet, jotka voivat istua vierekkäin. Suosittelemme pitämään bussimatkojen ajan kasvosuojainta sekä huolehtimaan hyvästä käsihygieniasta. Pyydämme välttämään bussin WC:n käyttöä. Taataksemme työntekijöidemme sekä asiakkaidemme turvallisuuden kuljettajat, oppaat sekä laukkupalvelussa työskentelevät henkilöt käyttävät kaikissa asiakaspalvelutilanteissa kasvosuojainta. Bussin siivoukseen kiinnitetään erityistä huomiota ja huolellisuutta. Annathan bussiin nousevalle ja sieltä poistuvalle aikaa toimia siten, että vältetään turhia lähikontakteja.


 

Turvallisesti hotellissa ja kylpylässä

Paikoissa, jossa on enemmän ihmisiä on hyvä muistaa kahden metrin turvaväli (huom 2 metrin turvaväli on Virossa määräys). Suosittelemme kasvosuojaimen käyttöä aina kun ihmisiä on paljon ja se on mahdollista. Hotellin tiloissa siivoukseen ja desinfiointiin kiinnitetään erityistä huomiota kaikkialla hotellin tiloissa, tästä huolimatta hyvään käsihygieniaan tulee kiinnittää erityistä huomiota. Suosittelemmekin varaamaan kaikkialle missä käyttekin käsidesiä, tai desinfiointipyyhkeitä ja pesemään käsiä aina kun se on mahdollista. Hygieniaan on kiinnitetty huomiota myös esimerkiksi buffetruokailuissa ja aamiaisissa joissa ruoka joko jaetaan valmiina annoksina, tai henkilökunnan toimesta.


 

Luottavaisin mielin laivalla

Laivalla kuten muissakin paikoissa tulee kiinnittää erityistä huomiota lähikontaktien välttämiseen sekä hyvään käsihygieniaan. Laivoilla ja terminaaleissa kannattaakin hyödyntää aina kun mahdollista käsienpesumahdollisuutta ja desinfiointiautomaatteja. Laivan siivoukseen ja hygieniaan on kiinnitetty erityistä huomiota, jotta matkustaminen olisi mahdollisimman turvallista niin asiakkaille kuin työntekijöillekin. Turvallisuus- ja hygienia-asioissa kannattaa noudattaa opastein, kuulutuksin ja lattiamerkinnöin annettuja ohjeistuksia. Henkilökunta käyttää toistaiseksi ruokailutiloissa kasvosuojaimia. Laivan myymälöihin ja ravintoloihin on asetettu asiakkaiden enimmäiskapasiteetti, lähikontaktien vähentämiseksi. Lue lisää Tallinkin toimenpiteistä täältä >>>​​​​​​​


 

Yleiset ohjeet – muista käyttää kasvosuojaa

Lisäksi: Suosittelemme hankkimaan kasvosuojaimen, ja käyttämään sitä esimerkiksi lentokentillä, satamassa ja busseissa. Huomaathan, että esimerkiksi Finnairin lennoilla maskin käyttö on pakollista. Lisäksi kannattaa tutustua kohdemaan tämän hetkisiin käytänteisiin ja rajoitteisiin etukäteen, sillä monin paikoin esimerkiksi lentokentillä maskin käyttö on pakollista. Matkan aikana kannattaa huolehtia myös hyvästä käsihygieniasta. Varaa matkaan mukaan käsidesiä tai desinfiointipyyhkeitä ja pese kädet saippualla aina kun se on mahdollista. Matkan aikana on hyvä muistaa kahden metrin turvaväli muihin ihmisiin. Jääthän kotiin mikäli tunnet itsesi kipeäksi! Matkalle ei voi lähteä, jos sinulla on pienikin epäilys Covid-19 tartunnasta tai hengitystieinfektio-oireita.

 

Huom! Nämä linjaukset ovat voimassa toistaiseksi, ja ne voivat muuttua epidemiatilanteen mukaan. Pidätämme oikeuden muutoksiin.

Lue lisää

Kaikki laivalla tehtävät matkamme sisältävät kuluttoman peruutuksen aina 24 tuntia ennen lähtöä.

Lue lisää

Lue kaikki tiedotteemme Koronaviruksen vaikutuksista toimintaamme.

Lue lisää

Ikaalisten Matkatoimisto – eli me – ollaan suomalainen perheyritys. Me uskotaan, että unohtumattomat lomamuistot muuttavat ihmisen elämän paremmaksi!

Katso meidän tarina